ilmastonmuutos
Andeilla käytetään inkojen vanhaa metodia vesipulan torjumiseen – ”Ilmasto on muuttunut, eivätkä rukoukset enää toimi”
Andeilla käytetään inkojen vanhaa metodia vesipulan torjumiseen – ”Ilmasto on muuttunut, eivätkä rukoukset enää toimi”
Iso osa Perun Cuzcon alueen jäätiköistä on sulanut, ja El Niño -sääilmiö pahentaa kuivuutta. Maaseudun viljelijäyhteisöissä lisätään käytettävissä olevia vesivaroja suodattamalla sadevettä maaperään. Se on auttanut, mutta ilmastonmuutoksen takia vesiongelmia on yhä odotettavissa.
Havaijin metsäpalot olivat vuoden kallein luonnonkatastrofi
Havaijin metsäpalot olivat vuoden kallein luonnonkatastrofi
Luonnonkatastrofit aiheuttivat mittavia taloudellisia vahinkoja ympäri maailman vuonna 2023. Henkeä kohti laskettuna eniten kustannuksia aiheuttivat Havaijin metsäpalot, laskee avustusjärjestö Christian Aid. Se on kuitenkin eniten huolissaan vaikutuksista köyhiin maihin.
Velat ajavat maanviljelijöitä itsemurhaan Intiassa – ”Jos lapsia ei olisi, minäkin olisin riistänyt hengen itseltäni ajat sitten”, sanoo Pradeep Das
Velat ajavat maanviljelijöitä itsemurhaan Intiassa – ”Jos lapsia ei olisi, minäkin olisin riistänyt hengen itseltäni ajat sitten”, sanoo Pradeep Das
Ilmastonmuutos ajaa intialaisviljelijöitä epätoivoisiin tekoihin. Dubain ilmastokokouksessa alettiin koota rahastoa, jolla on tarkoitus auttaa ilmastonmuutoksen aiheuttamista vahingoista ja menetyksistä eniten kärsiviä maita. Asiantuntijat muistuttavat, että tukea on ohjattava ihmisille, ei valtioille.
Ilmastokokouksen nuorisodelegaateilla ristiriitaiset tunnelmat lopputuloksesta – ”En ole tyytyväinen, mutta nyt voin taas hengittää”
Ilmastokokouksen nuorisodelegaateilla ristiriitaiset tunnelmat lopputuloksesta – ”En ole tyytyväinen, mutta nyt voin taas hengittää”
Suomalaiset Hanna Höijer ja Akseli Rouvari edustivat Suomen nuorisoa keskiviikkona päättyneessä Dubain ilmastokokouksessa. Periaatteessa lopputulos on helpotus, mutta nyt edessä on vaikein vaihe, päätösten toteuttaminen, he muistuttavat.
Kahdella kolmasosalla Länsi- ja Keski-Afrikan asukkaista ei ole varaa terveelliseen ruokaan – YK-järjestöt varoittavat ruokaturvan heikkenemisestä ensi vuonna
Kahdella kolmasosalla Länsi- ja Keski-Afrikan asukkaista ei ole varaa terveelliseen ruokaan – YK-järjestöt varoittavat ruokaturvan heikkenemisestä ensi vuonna
Terveellinen ruoka Afrikassa maksaa saman verran kuin Yhdysvalloissa, jossa bruttokansantuote on 35 kertaa suurempi. YK-järjestöt vetoavat lisärahoituksen saamiseksi, jotta ruokakriisiä voitaisiin lievittää.
Ilmastonmuutos on yksi tekijä Itä-Afrikan tulvien taustalla, sanovat tutkijat – Yli miljoona paennut kodeistaan
Ilmastonmuutos on yksi tekijä Itä-Afrikan tulvien taustalla, sanovat tutkijat – Yli miljoona paennut kodeistaan
Ilmastonmuutos yhdistettynä muihin sääilmiöihin on tehnyt tutkijoiden mukaan Itä-Afrikan rankkasateista tuplasti voimakkaampia. Tulvat ovat vaikuttaneet noin kolmen miljoonan ihmisen elämään.
Dubain ilmastokokouksessa ennätysmäärä fossiilisten polttoaineiden lobbareita
Dubain ilmastokokouksessa ennätysmäärä fossiilisten polttoaineiden lobbareita
Fossiilisten polttoaineiden tuotantoa edistäviä lobbareita on parhaillaan käynnissä olevassa ilmastokokouksessa lähes 2 500, laskee järjestöjen yhteenliittymä.
Tutkimus: Fossiiliset polttoaineet aiheuttavat luultua enemmän kuolemia – Miljoonia ihmishenkiä pelastuisi, jos niistä luovuttaisiin
Tutkimus: Fossiiliset polttoaineet aiheuttavat luultua enemmän kuolemia – Miljoonia ihmishenkiä pelastuisi, jos niistä luovuttaisiin
Yli 60 prosenttia ilmansaasteiden aiheuttamista kuolemista johtuu nimenomaan fossiilisista polttoaineista. Tutkijoiden mukaan niistä luopumisella olisi valtavat terveysvaikutukset.
Tutkimus: Merenpinnan nousu voi viisinkertaistaa tulva-alueilla elävien ihmisten määrän – Päästövähennyksillä tilannetta voidaan vielä muuttaa
Tutkimus: Merenpinnan nousu voi viisinkertaistaa tulva-alueilla elävien ihmisten määrän – Päästövähennyksillä tilannetta voidaan vielä muuttaa
Vuosisadan loppuun mennessä kymmenet miljoonat ihmiset voivat elää rannikkokaupunkien tulva-alueilla, jos päästöjä ei onnistuta vähentämään, varoittavat UNDP ja Climate Impact Lab.