Saako köyhä kehitysmaa sponsoroida rikasta eurooppalaista jalkapallojoukkuetta? Siitä kiistellään nyt Ruandassa ja Isossa-Britanniassa

Mitä keskivertoeurooppalaiselle tulee ensimmäisenä mieleen Ruandasta? Todennäköisesti vuonna 1994 tapahtunut kansanmurha, jossa tapettiin yli 800 000 tutsia ja maltillista hutua.

Nykyään Ruandassa ei ole sotaa, ja sen talous kasvaa kovaa vauhtia. Se kuuluu kuitenkin edelleen maailman köyhimpiin maihin, ja imago on sen mukainen. Siksi se yrittää nyt houkutella maahan enemmän turisteja. Keinot ovat herättäneet keskustelua ympäri maailman, sillä Ruanda on hiljattain tehnyt yli 30 miljoonan euron arvoisen sponsorisopimuksen brittiläisen jalkapallojoukkueen Arsenalin kanssa.

Joukkueen pelipaitojen vasemmassa hihassa tulee olemaan ensi kaudella teksti ”Visit Rwanda”. Sopimukseen kuuluu myös pelaajien vierailuja Ruandaan, kertoivat eurooppalaiset mediat viime viikolla.

Sopimus on herättänyt ison mediamyrskyn, sillä siinä, missä Ruanda on yksi maailman köyhimmistä maista, Arsenal on yksi maailman rikkaimmista jalkapallojoukkueista. Etenkin brittilehdistössä onkin ihmetelty nyt sitä, miksi kehitysapua valtavia summia vastaanottava maa tuhlaa nyt rahaa sponsorisopimukseen, joka ei välttämättä edes ole taloudellisesti järkevä. Rahareikiä olisi muitakin.

”Brittiläiset veronmaksajat tulevat olemaan oikeutetusti järkyttyneitä havaitessaan, että maa, jota Iso-Britannia tukee valtavilla avustuksilla, pumppaa miljoonia uskomattoman rikkaaseen jalkapallojoukkueeseen Lontoossa. Se on älytöntä”, sanoi konservatiivikansanedustaja Andrew Bridgen Daily Mail -lehden mukaan.

Sopimus herättää epäilystä myös siksi, että Ruandaa hallitsee varsin kovin ottein presidentti Paul Kagame, joka voitti vaalit viime vuonna 98 prosentin osuudella äänistä ahdisteltuaan ensin opposition ehdokkaita. Maan demokratiakehitys ei ole viime vuosina saanut ihmisoikeusjärjestöiltä kiitosta.

Kagame on Arsenal-fani, ja sopimuksen onkin epäilty palvelevan lähinnä hänen henkilökohtaisten mieltymystensä toteuttamista. Quartz Africa -lehden mukaan summa ei myöskään näy Ruandan budjetissa eikä siitä ilmeisesti ole keskusteltu hallituksessa.

Ruandan viranomaiset taas ovat puolustaneet sopimusta.

”Kuka tahansa, joka kritisoi sopimustamme Arsenalin kanssa sillä perusteella, että Ruanda on köyhä tai saa apua, joko haluaa Ruandan jäävän sellaiseksi tai ei ymmärrä, että kaikessa liiketoiminnassa markkinointikulut ovat yrityksen kuluissa avainelementti”, tviittasi Claire Akamanzi, Ruandan kehitysneuvoston johtaja.

Anyone who criticizes our deal with @Arsenal on account of Rwanda being poor or an aid recipient, either wishes for Rwanda to be perpetually so, or doesn’t understand that in any business, marketing costs are a key component of a company’s expenditures. 1/3

— Clare Akamanzi (@cakamanzi) May 26, 2018

Akamanzi on myös huomauttanut, että rahat otetaan Ruandan turismituloista, ei apurahoista. Tavoitteena on, että turismitulot kaksinkertaistuvat, mikä on avainasia sen kannalta, että Ruanda vielä joskus pääsisi kehitysavusta eroon.

Ruandaa kohtaan esitettyä kritiikkiä ihmettelee myös muun muassa ugandalaisen Independent-lehden toimittaja päätoimittaja Andrew M. Mwenda, joka muistuttaa kirjoituksessaan, että sopimus voi tuoda Ruandalle satojen miljoonien dollarien tulot.

”Jos edut ovat näin selvät, mikä muu on voinut johtaa brittimedian ja osan eurooppalaisista poliitikoista paheksumaan sopimusta kuin rasismi yhdistettynä tietämättömyyteen ja tyhmyyteen”, hän ihmettelee.

Hän ehdottaa, että Afrikan pitäisi lopettaa avun vastaanottaminen lännestä, jos kerran se tarkoittaa sitä, ettei maa itse saa päättää, mihin rahansa käyttää.

Mwendan kommentti on kärjistetty, mutta harmin voi ymmärtää. Ruanda on tähän asti saanut länsimaissa paljon kehuja talouskasvunsa ja pääkaupunkinsa Kigalin siistin katukuvan ansisota huolimatta siitä, että demokratia- ja ihmisoikeustilanne on kehno. Tämän tästä myös muistutetaan, että kehitysmaiden pitää lopulta tulla toimeen omillaan eikä apua anneta ikuisesti. Nyt, kun Ruanda yrittää tehdä niin, se ei kelpaakaan. Keskustelussa voikin ehkä kuulla kaikuja siirtomaa-ajoista: Euroopan maat kuvittelevat edelleen tietävänsä, mikä Afrikan maille on parasta ja miten niiden pitäisi toimia.

Toinen kysymys on se, miksi Arsenalin kaltainen joukkue tekee yhteistyötä diktaattorin otteita käyttävän presidentin kanssa. On tosiaan syytä kyseenalaistaa se, miksi yksi maailman köyhimmistä maista investoi kymmeniä miljoonia euroja presidenttinsä lempijalkapallojoukkueeseen. Mutta ei kysymyksiä ei pidä esittää siksi, että maa saa kehitysapua vaan siksi, että niin missä tahansa demokraattisessa maassa pitää tehdä.