Marcela Valente | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Marcela Valente

Osuuskunnat työllistävät Argentiinassa pitkäaikaistyöttömiä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Osuuskunnat työllistävät Argentiinassa pitkäaikaistyöttömiä

Argentiinassa pitkäaikaistyöttömien saamista takaisin "sorvin ääreen" helpottavat osuuskunnat, joita on syntynyt varsinkin rakennusalalle. Argentiinan työttömyys on nyt 12 prosenttia, ja maan 37-miljoonaisesta väestöstä on köyhiä 38 prosenttia. Talous on alkanut hiljalleen elpyä, mutta hallituksen kehitysohjelmat tuntuvat sivuuttavan köyhimmät.

Argentiinan presidentti yllyttää boikotoimaan Shelliä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Argentiinan presidentti yllyttää boikotoimaan Shelliä

Argentiinan presidentti Néstor Kirchner kehottaa kansalaisia boikotoimaan Royal Dutch/Shell -öljy-yhtiötä, koska sen tekemät hinnankorotukset ovat hänen mielestään aiheettomia. Brittiläis-hollantilaisen Shellin mukaan 2,6-4,2 prosentin hinnankorotus johtuu öljyn hinnan noususta maailmanmarkkinoilla. Kilpailevat yhtiöt eivät toistaiseksi ole nostaneet hintojaan.

Argentiinassa usko pankkeihin palaa hitaasti

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Argentiinassa usko pankkeihin palaa hitaasti

Argentiinan talouskriisi romutti kansalaisten luottamuksen pankkeihin ja säästämiseen. Romahduksesta on pian kolme vuotta ja pankkien onneksi argentiinalaisten usko niihin on palannut. Säästötilejä avataan taas ja lainojakin kysellään, vaikka pankit pitävät pussin suun kireällä. Epäluuloiset säästävät kuitenkin edelleen sukanvarteen.

Argentiinan keskiluokka uhkaa näivettyä pysyvästi

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Argentiinan keskiluokka uhkaa näivettyä pysyvästi

Argentiinan keskiluokan alennustilasta näyttää tulleen pysyvä ilmiö huolimatta viimeaikaisesta talouden kasvusta, todetaan hiljattain julkaistussa selvityksessä. Huono-osaisuus alkaa asiantuntijoiden mukaan jo periytyä sukupolvelta toiselle. Vielä 1980-luvulla lähes puolet argentiinalaisista kuului keskiluokkaiseen väestönosaan, nyt sama määrä maan asukkaista luokitellaan köyhiksi.

Kirchner palautti kansalaisten uskon politiikkaan Argentiinassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Kirchner palautti kansalaisten uskon politiikkaan Argentiinassa

Olivat he muuten presidenttinsä toimista mitä mieltä tahansa, argentiinalaiset ovat jokseenkin yhtä mieltä siitä, että vuoden virassa ollut Néstor Kirchner on onnistunut palauttamaan uskottavuuden ja arvovallan maan pahoin riepoteltuun poliittiseen järjestelmään. Asiantuntijat kuitenkin muistuttavat, että hidastuva talouskasvu asettaa hallituksen uusien haasteiden eteen.

USA:n epäillään juonivan itselleen valtaa vesivaroihin Etelä-Amerikassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

USA:n epäillään juonivan itselleen valtaa vesivaroihin Etelä-Amerikassa

Eteläamerikkalaiset kansalaisjärjestöt epäilevät Yhdysvaltojen juonivan itselleen mantereella valtaa samalla tavoin kuin Irakissa. Argentiinan, Brasilian ja Paraguayn rajojen kohtauspaikassa Triple Fronteraksi kutsutulla alueella järjestetään kesällä oma sosiaalifoorumi. Se keskittyy Guaranín valtavien pohjavesivarojen suojeluun suurvalta- ja kaupallisilta pyyteiltä.

Argentiinan soijabuumi törmäsi geenimuuntelun sääntöihin

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Argentiinan soijabuumi törmäsi geenimuuntelun sääntöihin

Geenimuunnellun soijan viljely on yleistynyt viime vuosina Argentiinassa räjähdysmäisesti. Se on myös ajanut viljelijät törmäyskurssille muuntogeeniset lajikkeet patentoineiden ylikansallisten yhtiöiden kanssa. Jättiyritys Monsanto on päättänyt lopettaa gm-soijansa siemenkaupan Argentiinaan, sillä se ei hyväksy argentiinalaisten viljelijöiden käytäntöä kerätä soijan siemenet talteen.

Argentiinan kovia kokenut keskiluokka alkaa päästä jaloilleen

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Argentiinan kovia kokenut keskiluokka alkaa päästä jaloilleen

Moni keskiluokkainen argentiinalaisperhe marssi pari vuotta sitten kaduilla pannuja ja patoja paukuttaen. Vuodenvaihteessa ne suunnistivat kuitenkin ostoskeskuksiin ja jättivät protestoinnin köyhille ja työttömille, joita on yhä runsaasti. Vaikka talouskriisi alkaakin hellittää, ei kuilu köyhien ja rikkaiden välillä ole tasoittunut.

Tilaa aihepiirin Marcela Valente RSS-syöte