Mario Osava | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mario Osava

Brasilia ja USA tiivistävät energiayhteistyötään

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Brasilia ja USA tiivistävät energiayhteistyötään

Brasilian ja Yhdysvaltojen usi sopimus laajentaa etanolin valmistustekniikan kehittämistä ja tuotantoa muualle Latinalaiseen Amerikkaan. Yhdysvallat pyrkii seitsenkertaistamaan etanolin kulutuksen kymmenessä vuodessa.

Maailman sosiaalifoorumi antaa nyt äänen Afrikalle

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Maailman sosiaalifoorumi antaa nyt äänen Afrikalle

Viime vuonna useille mantereille hajaantunut Maailman sosiaalifoorumi (WSF) kokoontuu jälleen "saman katon alle". Kansalaisyhteiskunta etsii yhteistä säveltä nyt Afrikassa, sillä kokous pidetään Kenian pääkaupungissa Nairobissa 20.-25. tammikuuta. Kokoontumiseen odotetaan jopa 150 000:ta henkeä noin sadasta maasta.

Etelä-Amerikan uusi vasemmistovalta on kirjavaa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Etelä-Amerikan uusi vasemmistovalta on kirjavaa

Useissa Etelä-Amerikan maissa on viime vuosina noussut valtaan itseään vasemmistolaiseksi kutsuva hallitus. Kyse ei kuitenkaan ole yhtenäisestä tai alueellisesta liikkeestä. "Nykypäivän uutta vasemmistoa ei kutsuta vasemmistolaiseksi, vaan sosiaalidemokraattiseksi", chileläisen Latinobarómetro-järjestön johtaja Marta Lagos sanoo.

Brasilian maauudistus etenee kangerrellen

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Brasilian maauudistus etenee kangerrellen

Brisiliassa hallituksen mukaan ennätysmäärä maattomia talonpoikia sai oman maapalstan vuonna 2005. Kansalaisjärjestöt puolestaan väittävät, ettei maauudistus ole saavuttanut sille asetettuja tavoitteita.

Kehitysmaidenkin pienviljelijät avun tarpeessa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Kehitysmaidenkin pienviljelijät avun tarpeessa

Brasilian pienviljelijöillä on enemmän yhteistä eurooppalaisten kohtalotoveriensa kuin oman maansa suurtuottajien kanssa. Siksi maataloustukea muokattaessa vastakkain eivät olekaan kehittyneet ja kehitysmaat, vaan jokaisen maan pien- ja suurtuottajat, julisti brasialainen perheviljelmillä työskentelevien liitto.

Aseiden myynti loppuu Brasiliassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Aseiden myynti loppuu Brasiliassa

Brasiliasta on tulossa maailman ensimmäinen aseiden myynnin kieltävä valtio. Asiasta pidetään kansanäänestys 23. lokakuuta, mutta ennakkotietojen valossa esitys menee kirkkaasti läpi. Tosin vastustajiakin löytyy. Aseilla aiheutetut kuolemat yli kaksinkertaistuivat Brasiliassa vuosina 1992 - 2003, mikä on saanut hallituksen kiristämään asevalvontaa.

Amazonasin alue taistelee suuryritysten patentteja vastaan

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Amazonasin alue taistelee suuryritysten patentteja vastaan

Suuryritykset ovat hakeneet Yhdysvaltain, Euroopan ja Japanin patenttitoimistoista patentin yhteensä noin 500 tuotteelle, jotka pohjaavat seitsemään perulaiseen kasviin. Monet patenteista rikkovat Perun lakeja luonnon monimuotoisuuden ja perinteisen tiedon hyödyntämisestä. Kahdeksan Amazonasin alueen maan tietoviranomaiset etsivät nyt yhdessä keinoja taistella biopiratismia vastaan.

Lulan ulkopolitiikka vastatuulessa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Lulan ulkopolitiikka vastatuulessa

Turvapaikan tarjoaminen Ecuadorin erotetulle presidentille kohdistanee lisää kritiikkiä Brasilian presidenttiin Luiz Inácio Lula da Silvaan, jonka ulkopolitiikkaa on moitittu monelta suunnalta. Etelä-Amerikan maiden yhteisön lujittaminen on osoittautunut hankalaksi, ja arvostelijoiden mukaan Brasilia on jättänyt tärkeät neuvottelut esimerkiksi Amerikan vapaakauppa-alueesta liian vähälle huomiolle.

Amazonian "ruutitynnyrissä" kipinöi

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Amazonian "ruutitynnyrissä" kipinöi

Brasilia lähetti helmikuun puolivälissä 2 000 sotilasta Amazonian viidakossa sijaitsevaan Parán osavaltioon, jossa oli muutaman päivän sisällä tapettu amerikkalaissyntyinen nunna ja kolme muuta ihmistä. Jännitys on kasvanut kahden osavaltiota halkovan valtatien varrella, kun teiden päällystämissuunnitelmat ovat houkutelleet alueelle lisää keinottelijoita ja uudisasukkaita.

Tilaa aihepiirin Mario Osava RSS-syöte