Teija Laakso
”Monet pelkäävät, etteivät kuole koronaan vaan muihin tauteihin tai nälkään” – Afrikassa on todettu vielä vähän tartuntoja, mutta koronaviruksen vaikutukset näkyvät jo
”Monet pelkäävät, etteivät kuole koronaan vaan muihin tauteihin tai nälkään” – Afrikassa on todettu vielä vähän tartuntoja, mutta koronaviruksen vaikutukset näkyvät jo
Etenkin epävirallisen sektorin työntekijät ovat tyhjän päällä koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi ja miljoonat voivat syöksyä köyhyyteen, varoittavat YK:n kehitysohjelman UNDP:n asiantuntijat. Toisaalta kriisi voi olla myös mahdollisuus vahvistaa maanosan selviytymiskykyä.
Tutkijaryhmä kerää verkossa tietoa koronaviruksen vaikutuksista ihmisten arkeen – Vastauksia toivotaan myös Suomesta
Tutkijaryhmä kerää verkossa tietoa koronaviruksen vaikutuksista ihmisten arkeen – Vastauksia toivotaan myös Suomesta
Tutkijat haluavat tietää, miten koronaviruspandemia vaikuttaa ihmisten päivittäiseen elämään ja esimerkiksi luottamukseen hallituksia kohtaan. Suomesta mukana on YK-yliopisto UNU-Wider.
Sudan kieltää tyttöjen sukuelinten silpomisen – Toimenpiteestä saa jatkossa kolmen vuoden vankeustuomion
Sudan kieltää tyttöjen sukuelinten silpomisen – Toimenpiteestä saa jatkossa kolmen vuoden vankeustuomion
Sudan tunnettiin aiemmin maana, jossa naiset eivät muun muassa saaneet käyttää housuja julkisella paikalla. Nyt maa ottaa tasa-arvoharppauksen, sillä väliaikainen hallitus on kieltämässä tyttöjen sukuelinten silpomisen.
Ihmisoikeusjärjestöt: Saudi-Arabian uudistukset eivät riitä – Aktivistit viruvat yhä vankiloissa
Ihmisoikeusjärjestöt: Saudi-Arabian uudistukset eivät riitä – Aktivistit viruvat yhä vankiloissa
Saudi-Arabia on ilmoittanut lopettavansa ruoskimisen sekä lasten teloittamisen, mutta uudistusten käytännön yksityiskohdat ovat epäselviä. Amnesty International ja Human Rights Watch vaativat Saudi-Arabiaa uudistamaan koko rikosoikeusjärjestelmänsä.
Aavikkokulkusirkka on ”eloonjäämisen mestari”, jonka parvet voivat syödä päivässä 35 000 ihmisen ruuat – ”Ihmiset eivät uskalla viljellä, koska he tietävät, että ne ovat tulossa”, kertoo avustusjärjestön työntekijä Etiopiasta

Koronavirus uhkaa lisätä nälkäisten määrää maailmassa, mutta etenkin Itä-Afrikan maissa pelätään nyt toista vitsausta: aavikkokulkusirkkoja, jotka ovat kurittaneet aluetta vuodenvaihteesta lähtien. Jos ne pääsevät kasvavan viljan kimppuun nyt, nälkäisten määrä voi kasvaa miljoonilla.
Suomi tukee globaaleja koronatoimia 31 miljoonalla eurolla – Ei uutta rahaa kehitysyhteistyöhön
Suomi tukee globaaleja koronatoimia 31 miljoonalla eurolla – Ei uutta rahaa kehitysyhteistyöhön
Kehitysyhteistyövaroja kohdennetaan uudelleen koronaviruspandemiaan vastaamiseksi. Varsinaista uutta rahaa ei kuitenkaan ainakaan vielä ole luvassa, kertoi kehitysministeri Ville Skinnari (sd) tänään.
Ennuste: Koronaviruspandemia voi viedä miljoonilta ehkäisyn ja lisätä lapsiavioliittoja
Ennuste: Koronaviruspandemia voi viedä miljoonilta ehkäisyn ja lisätä lapsiavioliittoja
Koteihin eristäytyminen ja terveyspalveluiden rajoitukset vaikuttavat etenkin naisten ja tyttöjen terveyteen. Esimerkiksi parisuhdeväkivaltatapaukset voivat lisääntyä 31 miljoonalla, varoittaa YK:n väestörahasto.
Jyri Jaakkolan kuoleman vuosipäivä muistuttaa, että kuka vain voi kuolla ihmisoikeuksia puolustaessaan
Jyri Jaakkolan kuoleman vuosipäivä muistuttaa, että kuka vain voi kuolla ihmisoikeuksia puolustaessaan
Jyri Jaakkola murhattiin tasan kymmenen vuotta sitten. Tapahtuma muistuttaa, että ihmisoikeuspuolustajiin kohdistuva vaino ei ole marginaalinen ilmiö.
Maailman sotilasmenot kasvoivat viime vuonna eniten vuosikymmeneen, taustalla muun muassa suurvaltojen välinen kamppailu
Maailman sotilasmenot kasvoivat viime vuonna eniten vuosikymmeneen, taustalla muun muassa suurvaltojen välinen kamppailu
Maailman sotilasmenot ovat jälleen kasvaneet. Rauhanjärjestöt vaativat Suomea ottamaan hävittäjähankinnat uudelleen tarkasteluun.