Teija Laakso
Tutkimus: Afrikan maiden homofobinen lainsäädäntö vaikeuttaa hivin hoitoa – Jopa kolme neljästä homomiehestä ei saa lääkitystä
Tutkimus: Afrikan maiden homofobinen lainsäädäntö vaikeuttaa hivin hoitoa – Jopa kolme neljästä homomiehestä ei saa lääkitystä
Suurin osa Afrikan maista kriminalisoi samaa sukupuolta olevien suhteet. Uuden tutkimuksen mukaan tiukalla lainsäädännöllä ja homomiesten vähäisellä hiv-testauksella on yhteys. Seurauksena on turhia kuolemia.
Suomalaisten kulutuspäästöt ulkoistetaan riskimaihin – Kyselyn mukaan yritykset eivät tiedä alihankintaketjunsa hiilijalanjälkeä
Suomalaisten kulutuspäästöt ulkoistetaan riskimaihin – Kyselyn mukaan yritykset eivät tiedä alihankintaketjunsa hiilijalanjälkeä
Suomessa syytetään Aasian maita ilmastokriisin kiihdyttämisestä, mutta myös oma kulutuksemme ruokkii fossiilisten polttoaineiden käyttöä tuotantomaissa, paljastaa Finnwatchin kysely.
YK-tutkimus: Joka vuosi 1,5 miljoonaa lasta joutuu telkien taa
YK-tutkimus: Joka vuosi 1,5 miljoonaa lasta joutuu telkien taa
Monissa maissa lasten kiini ottaminen on lisääntynyt etenkin kansallisen turvallisuuden nimissä ja aseellisten konfliktien yhteydessä. Tuore YK-raportti vaatii maailman hallituksia soveltamaan parempia keinoja.
Yli yhdeksän miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta eteläisessä Afrikassa – Punainen Risti aloittaa käteisavustusten jaon Zimbabwessa
Yli yhdeksän miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta eteläisessä Afrikassa – Punainen Risti aloittaa käteisavustusten jaon Zimbabwessa
YK ennustaa, että ruoka-avun tarpeessa olevien määrä kasvaa yhä eteläisessä Afrikassa lähikuukausina. Suomen Punainen Risti aikoo jakaa EU:n tuella käteisapua Zimbabwessa, jossa luonnonolojen lisäksi myös talouskriisi heikentää ruokaturvaa.
Iranin naiset pääsevät katsomaan jalkapalloa ensimmäistä kertaa 40 vuoteen – Valtio asetti kuitenkin katon naisosallistujien määrälle
Iranin naiset pääsevät katsomaan jalkapalloa ensimmäistä kertaa 40 vuoteen – Valtio asetti kuitenkin katon naisosallistujien määrälle
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kritisoi kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa, joka vielä syyskuussa julisti, että naiset ovat pääsemässä katsomaan jalkapallon MM-kisoja Iranissa. Nyt valtio on päättänyt, että vain murto-osa katsojista saa olla naisia.
Kirgisiasta tuli ensimmäinen kansalaisuudettomuuden poistanut maa – YK:n pakolaisjärjestö palkitsi yli 10 000:ta ihmistä auttaneen lakimiehen
Kirgisiasta tuli ensimmäinen kansalaisuudettomuuden poistanut maa – YK:n pakolaisjärjestö palkitsi yli 10 000:ta ihmistä auttaneen lakimiehen
Keski-Aasiaan syntyi Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena satojen tuhansien ihmisten ryhmä, jolla ei ollut minkään maan kansalaisuutta. Heinäkuussa Kirgisiasta tuli ensimmäinen ongelman ratkaissut maa, osittain lakimies Azizbek Ashurovin ansiosta.
Egyptissä laajimmat pidätykset sitten presidentin valtaannousun – Joukossa myös 111 lasta
Egyptissä laajimmat pidätykset sitten presidentin valtaannousun – Joukossa myös 111 lasta
Egyptin viranomaiset ovat reagoineet syyskuussa alkaneisiin mielenosoituksiin pidättämällä protestoijia ja toisinajattelijoita. ”Hallitus on suunnitellut tämän hyökkäyksen murskatakseen pienetkin vastarinnan merkit”, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnestyn asiantuntija Najia Bounaim.
”Hullu valkoinen viljelijä” Tony Rinaudo epäonnistui Nigerin metsityksessä mutta sai sitten idean – Nyt maassa on 200 miljoonaa puuta lisää
”Hullu valkoinen viljelijä” Tony Rinaudo epäonnistui Nigerin metsityksessä mutta sai sitten idean – Nyt maassa on 200 miljoonaa puuta lisää
Australialainen Tony Rinaudo kehitti nigeriläisviljelijöiden kanssa menetelmän, jonka avulla kuivillakin alueilla voidaan elvyttää puita ilman istutusta. Menetelmää käytetään yli 20:ssä Afrikan maassa, ja potentiaalia olisi levitä myös laajemmalle. ”Luonto kyllä parantaa itse itsensä, jos sen antaa tehdä niin”, Suomessa vieraillut Rinaudo sanoo.
Kreikan saarille saapui syyskuussa eniten turvapaikanhakijoita kolmeen vuoteen – YK:n pakolaisjärjestö vetoaa etenkin yksin tulleiden lasten auttamiseksi
Kreikan saarille saapui syyskuussa eniten turvapaikanhakijoita kolmeen vuoteen – YK:n pakolaisjärjestö vetoaa etenkin yksin tulleiden lasten auttamiseksi
Kreikan saarilla on nyt 30 000 turvapaikanhakijaa ja vastaanottokeskuksissa on moninkertaisesti enemmän ihmisiä kuin niihin mahtuisi. YK:n pakolaisjärjestö vaatii tuhansien siirtämistä mantereelle jatkamaan turvapaikkaprosessiaan.