Teija Laakso | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Teija Laakso

300 euroa papuannoksesta? – Ruoka tuntuu kalliilta länsimaissa, mutta tuloihin suhteutettuna vielä kalliimpaa on Etelä-Sudanissa

Annos papumuhennosta lautasella

300 euroa papuannoksesta? – Ruoka tuntuu kalliilta länsimaissa, mutta tuloihin suhteutettuna vielä kalliimpaa on Etelä-Sudanissa

Yksinkertainen 600 kalorin ateria maksaa eteläsudanilaiselle yli 200 prosenttia keskimääräisistä päivätuloista. Konfliktimaiden ruuan hinnan pitäisi järkyttää kaikkia, varoittaa Maailman ruokaohjelma.

Järjestö: Kansainvälinen apu on pelastanut lähes 700 miljoonaa ihmishenkeä – Tulevaisuus ei yhtä valoisa

Nainen pitää sylissään vauvaa, joka saa rokotuksen

Järjestö: Kansainvälinen apu on pelastanut lähes 700 miljoonaa ihmishenkeä – Tulevaisuus ei yhtä valoisa

Viime vuosikymmeninä on pelastettu valtava määrä ihmishenkiä rahoituksen ansiosta. Nyt kehitys on kuitenkin pysähtymässä ja lisäinvestointeja tarvitaan, varoittaa ONE-järjestö.

Selvitys Afganistaniin palautetuista lapsista: Moni ei pääse edes kouluun

Afganistanin lippu

Selvitys Afganistaniin palautetuista lapsista: Moni ei pääse edes kouluun

Pelastakaa Lapset -järjestö vaatii, että EU-maat lopettavat turvapaikanhakijalasten palauttamisen Afganistaniin. Lähes kolme neljäsosaa tutkimukseen osallistuneista lapsista sanoi, että he eivät tunteneet oloaan turvalliseksi palautusprosessin aikana.

YK:n pakolaisjärjestö vaatii evakuoimaan Naurun ja Papuan turvapaikanhakijat – Lapset ja nuoret itsetuhoisia

Mielenosoittajia Australiassa "People who are seeking asylum are welcome in my home" -kyltin kera

YK:n pakolaisjärjestö vaatii evakuoimaan Naurun ja Papuan turvapaikanhakijat – Lapset ja nuoret itsetuhoisia

Australia on siirtänyt vuosien ajan siirtolaisia ja pakolaisia Tyynenmeren saarille. Moni heistä oireilee psyykkisesti epävarmuuden ja huonojen elinolosuhteiden vuoksi. Lääkärit ilman rajoja kertoo jopa vain 9-vuotiaista lapsista, jotka halusivat mieluummin kuolla kuin elää Naurulla.

YK:n ihmisoikeusneuvoston uusi kokoonpano saa kritiikkiä – Mukana muun muassa ihmisoikeuksia polkevat Filippiinit ja Eritrea

Yleiskuva YK:n istuntosalista

YK:n ihmisoikeusneuvoston uusi kokoonpano saa kritiikkiä – Mukana muun muassa ihmisoikeuksia polkevat Filippiinit ja Eritrea

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan YK:n viimeviikkoinen äänestys uusista ihmisoikeusneuvoston jäsenmaista oli pelkkä pila. Yhdelläkään maalla ei ollut vastaehdokkaita.

Mitkä maat taistelevat parhaiten eriarvoisuutta vastaan? Uuden tutkimuksen mukaan vauraus ei riitä keinoksi

Pilvenpiirtäjiä New Yorkissa

Mitkä maat taistelevat parhaiten eriarvoisuutta vastaan? Uuden tutkimuksen mukaan vauraus ei riitä keinoksi

Rahan käyttäminen sosiaalimenoihin, työntekijöiden oikeudet ja verotus ovat parhaita keinoja torjua eriarvoisuutta, sanoo tuore tutkimus. Monet vauraat maat pärjäävät vertailussa hyvin, mutta itsestään selvää se ei ole.

Rauhanjärjestöissä pohditaan, eikö valtio halua enää tukea kriittisiä ääniä – Leikkaukset uhkaavat jälleen ensi vuonna

Vaaleankeltainen puutalo, Helsingin Rauhanasema

Rauhanjärjestöissä pohditaan, eikö valtio halua enää tukea kriittisiä ääniä – Leikkaukset uhkaavat jälleen ensi vuonna

Rauhanjärjestöissä varaudutaan jälleen vyönkiristyksiin, sillä ensi vuonna valtiontukea voi olla luvassa melkein puolet vähemmän kuin vielä viisi vuotta sitten. ”Maailmalla olen aina mainostanut, että Suomi on siitä hieno maa, että myös kriittisiä tahoja tuetaan. Tämän hallituskauden jälkeen en ole enää yhtä varma”, toteaa Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.

Oikeusministeriön demokratiapalkinto ihmisoikeuskasvatukselle ja afganistanilaisten naistoimittajien kouluttajille

Käsiä pystyssä

Oikeusministeriön demokratiapalkinto ihmisoikeuskasvatukselle ja afganistanilaisten naistoimittajien kouluttajille

Oikeusministeriö palkitsi muun muassa Ihmisoikeusliiton Ihmisoikeudet.net-sivuston uudistuksen. Uudistusta vetänyt Rosa Puhakainen-Mattila sanoo, että ihmisoikeuskasvatus on myös vastavoima nouseville populistisille suuntauksille.

Helsingissä osoitettiin mieltä Afganistan-palautuksia vastaan – Sisäministerille luovutettiin lähes 18 000 allekirjoituksen vetoomus

Afganistan-palautuksia vastustavia mielenosoittajia Helsingissä

Helsingissä osoitettiin mieltä Afganistan-palautuksia vastaan – Sisäministerille luovutettiin lähes 18 000 allekirjoituksen vetoomus

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin järjestämässä mielenosoituksessa luovutettiin sisäministeri Kai Mykkäselle (kok) vetoomus, jotta ketään ei palautettaisi Afganistaniin. ”Haluamme, että hengellämme ei pelata poliittista peliä”, vetosi afganistanilainen ihmisoikeusaktivisti Mohammad Javid.

Tilaa aihepiirin Teija Laakso RSS-syöte