Suomalaisissa rauhanjärjestöissä on viime vuosina eletty vaikeita aikoja. Niiden opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) saamaa yleisavustusta on leikattu melkein 25 prosenttia tämän hallituskauden aikana.

Mikäli hallituksen tämänhetkinen budjettiesitys hyväksytään eduskunnassa joulukuussa, ensi vuonna rahoitus putoaa vielä runsaan neljäsosan nykyiseen verrattuna.

”Jos ensi vuonnakin leikataan, perusrahoituksemme voi puolittua neljän vuoden takaisesta. Se olisi tosi dramaattinen muutos. Tähän asti olemme yrittäneet tehostaa entistä enemmän, hakea muuta rahoitusta ja kehittää omaa varainhankintaa, mutta nyt alkaa tulla raja vastaan”, tiivistää Sadankomitean pääsihteeri Anni Lahtinen monen muunkin järjestön tunnot.

Rauhantyön rahoitus on ollut etenkin isommille järjestöille tärkeää valtionapua, sillä sekä Sadankomitea, rauhanjärjestöjen kattojärjestö Suomen Rauhanliitto että Suomen Rauhanpuolustajat saavat rahoituksestaan noin puolet tai hieman alle puolet juuri OKM:n rauhantyön rahasta. Viimeisten viiden vuoden aikana ne ovat menettäneet tuestaan 17–31 prosenttia kukin.

Tällä hallituskaudella rauhantyön rahoitukseen on esitetty leikkauksia budjettineuvotteluissa joka syksy. Isoin romahdus tuli vuonna 2016, kun rahoitus putosi 540 000 eurosta 412 000 euroon.

Sen jälkeen järjestöt ovat onnistuneet torjumaan leikkaukset muun muassa kansanedustajiin vetoamalla. Sama aiotaan tehdä tänä vuonna, sillä syyskuussa julkaistun budjettiesityksen mukaan järjestöt jakavat ensi vuonna keskenään enää 300 000 euroa.

Rahaa ajateltava enemmän kuin rauhaa

Suomalaisten rauhanjärjestöjen vaikuttamistyön teemat ovat viime vuonna liittyneet järjestöstä riippuen esimerkiksi ydinaseriisuntaan, Suomen asekauppapolitiikkaan, hävittäjähankintoihin ja Nato-keskusteluun.

Ne järjestävät kansalaisille tapahtumia, julkaisevat lehtiä ja esitteitä, tarjoavat kouluille rauhankasvatusta, osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun ja antavat ministeriöille lausuntoja esimerkiksi lainsäädännöstä – viime aikoina muun muassa Jehovan todistajien vapautuslaista ja vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta.

OKM:n myöntämä tuki rauhantyölle on ollut järjestöille tärkeää, sillä sen avulla pystytään pitämään yllä nimenomaan perustoimintoja, mitä yksittäisiin hankkeisiin myönnettävällä rahoituksella ei yleensä saa tehdä. Siksi viime vuosien leikkaukset ovat osuneet niiden toimintaan erityisen kipeästi.

”Aikaa menee nykyään paljon enemmän rahan kuin rauhan ajattelemiseen. Se on pois siitä, että innovoisi oikeasti uusia yhteiskunnallisia ajatuksia. Substanssikysymyksiin ei ole enää niin paljon aikaa, mikä on kauhean sääli”, sanoo Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.

Myös Rauhankasvatusinstituutin toiminnanjohtaja Riikka Jalosen mukaan jatkuvat leikkaukset perusrahoitukseen leikkaavat järjestöjen työn jatkuvuutta. Vaikka instituutti saa suurimman osan rahoituksestaan hankerahoituksena, sitä ei olisi mahdollista hakea ilman yleisrahoitusta, jota OKM myöntää, hän huomauttaa.

Viime vuosien leikkausten seurauksena järjestöt ovat supistaneet toimintaansa, lomauttaneet henkilökuntaansa ja yrittäneet keksiä uusia rahoituskeinoja.

Suomen Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro kertoo, ettei esimerkiksi kansainvälisiin tapahtumiin ole enää juuri varaa osallistua ja järjestö nojaa yhä enemmän vapaaehtois- ja talkootyöhön. Sadankomiteassa on tingitty muun muassa sijaisten palkkaamisesta.

Rauhanliitossa taas harkitaan testamenttilahjoitusten keräämistä leikkausten korvaamiseksi. Rauhantyötä on kuitenkin vaikeampi myydä lahjoittajille kuin vaikkapa työtä herttaisten lasten parissa, Lodenius muistuttaa.

Myös rauhantyön moninaisuus on hänen mukaansa viime vuosina kärsinyt. Vielä vuonna 2013 tukea sai 23 järjestöä, nyt enää seitsemän. Joukosta ovat pudonneet pois etenkin pienet vapaaehtoistoimin pyörivät järjestöt, jotka ovat järjestäneet rahoilla esimerkiksi tapahtumia.

”Kyse demokratian peruspilareista”

Rauhantyön rahoissa on kyse verraten pienistä summista. Siksi järjestöt uskovat, että rahoitusleikkauksissa on kyse poliittisesta linjauksesta, ei vain viime vuosien säästöistä, jotka ovat osuneet monille muillekin sektoreille.

Rauhanjärjestöt ovat perinteisesti suhtautuneet kriittisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ja viime aikoina ne ovat moittineet esimerkiksi Suomen asevienti- ja hankintapolitiikkaa. Nyt niissä pohditaan, onko kriittinen asenne syynä siihen, ettei niitä haluta enää tukea.

”Maailmalla olen aina mainostanut, että Suomi on siitä hieno maa, että myös kriittisiä tahoja tuetaan ja ihmiset ovat olleet siitä ihmeissään. Tämän hallituskauden jälkeen en ole enää yhtä varma, että tätä voi enää sanoa”, sanoo Lodenius.

Järjestöissä on huomattu sekin, että tällä hallituskaudella muihinkin kansalaisjärjestöihin on suhtauduttu nihkeästi valtionhallinnossa. Esimerkiksi kehitysyhteistyöjärjestöjen rahoitusta on leikattu, Teemu Matinpuro muistuttaa.

Tänä vuonna jakovaraa olisi kuitenkin ollut, sillä isoja leikkauksia ei enää tehty.

”Esimerkiksi puolustusministeriön määrärahat kasvavat 266 miljoonalla eurolla. Meidän rahoituksemme on siihen verrattuna todellakin marginaalinen. Joskus laskimme, että Hornet-kone lentää meidän saamallamme valtionavulla vain korkeintaan minuutteja”, hän hymähtää.

Rauhankasvatusinstituutin Riikka Jalonen uskoo, että leikkausten taustalla on osin myös valtiovarainministeriön ja hallituksen ymmärtämättömyys.

”Vaikuttaa siltä, että siellä ei enää ymmärretä vapaan kansalaisyhteiskunnan itseisarvoa eli sitä, miten tärkeää on, että ihmiset kokevat osallisuutta ja heillä on mahdollisuus toimia rauhan puolesta. Leikkauksissa on kyse myös suomalaisen demokratian peruspilareista: elämmekö valtiossa, joka tulee myös sen politiikkaan kriittisesti suhtautuvia ääniä”, hän sanoo.