Teija Laakso
Pelastakaa Lapset: Suomen lopetettava asevienti Jemeniin
Pelastakaa Lapset: Suomen lopetettava asevienti Jemeniin
Siviiliuhrien määrä on kasvanut Jemenissä. Pelastakaa Lasten mukaan Suomi ei saa ylläpitää konfliktia asekaupalla.
Kreikan saarilla elää tuhansia siirtolaislapsia ala-arvoisissa olosuhteissa – Osa on yrittänyt jopa itsemurhaa
Kreikan saarilla elää tuhansia siirtolaislapsia ala-arvoisissa olosuhteissa – Osa on yrittänyt jopa itsemurhaa
Yli 7 000 turvapaikanhakija- ja siirtolaislasta on saapunut tänä vuonna Kreikan saarille. Unicef vaatii, että EU-maat alkavat ottaa nopeasti vastaan heitä ja heidän perheitään. ”Tämä on paitsi häpeällistä myös lyhytnäköistä”, toteaa Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.
Uusi kampanja vaatii Suomeen yritysvastuulakia – ”Suomen on aika skarpata”
Uusi kampanja vaatii Suomeen yritysvastuulakia – ”Suomen on aika skarpata”
Laki ei tällä hetkellä velvoita suomalaisia yrityksiä selvittämään toimintansa ihmisoikeusvaikutuksia ulkomailla. Järjestöjen, yritysten ja ammattiliittojen tänään alkava kampanja vaatii seuraavaa hallitusta säätämään yritysvastuulain.
Kysely: Eurooppalaiset toivottavat yhä pakolaiset tervetulleiksi – Unkarilaiset ja puolalaiset nihkeimpiä
Kysely: Eurooppalaiset toivottavat yhä pakolaiset tervetulleiksi – Unkarilaiset ja puolalaiset nihkeimpiä
Kymmenessä EU-maassa tehdyn tutkimuksen mukaan useimmat kansalaiset kannattavat pakolaisten vastaanottoa mutta eivät hyväksy tapaa, jolla EU on hoitanut pakolaiskysymystä.
Maailmanpankki: Äärimmäinen köyhyys laskenut ennätysalhaiseksi – Köyhyyden poistaminen kokonaan on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi
Maailmanpankki: Äärimmäinen köyhyys laskenut ennätysalhaiseksi – Köyhyyden poistaminen kokonaan on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi
YK:n jäsenmaat ovat sopineet poistavansa äärimmäisen köyhyyden kokonaan vuoteen 2030 mennessä. Vaikka köyhyys vähenee, tavoitetta ei tällä vauhdilla saavuteta.
Raportti: Lapsikuolleisuus on laskenut, mutta ”miljoonat lapset kuolevat yhä vain sen takia, minne ovat sattuneet syntymään”
Raportti: Lapsikuolleisuus on laskenut, mutta ”miljoonat lapset kuolevat yhä vain sen takia, minne ovat sattuneet syntymään”
Afrikassa joka 13:s lapsi kuolee alle 5-vuotiaana, vauraissa maissa joka 185:s.
Bangladesh nostaa vaatetyöläisten minimipalkkaa 50 prosenttia – Ei riitä työntekijöille
Bangladesh nostaa vaatetyöläisten minimipalkkaa 50 prosenttia – Ei riitä työntekijöille
Bangladeshissa valmistetaan monet länsimaistenkin kuluttajien käyttämät vaatteet. Tällä hetkellä palkka on kuitenkin vain runsaat 50 euroa kuussa. Työntekijät vaativat kolme kertaa suurempaa palkkaa, joka riittäisi elämiseen.
Vuoden kotoutumisteko -tunnustus maahanmuuttajia ja työnantajia yhdistävälle sovellukselle
Vuoden kotoutumisteko -tunnustus maahanmuuttajia ja työnantajia yhdistävälle sovellukselle
Suomen Pakolaisapu halusi tänä vuonna antaa tunnustusta etenkin teknologisille innovaatioille, jotka edistävät kotoutumista.
Uusi tapa luoda työpaikkoja kehitysmaihin: Ulkoministeriö lainaa 16 miljoonaa euroa Kirkon Ulkomaanavun sijoitusyhtiölle
Uusi tapa luoda työpaikkoja kehitysmaihin: Ulkoministeriö lainaa 16 miljoonaa euroa Kirkon Ulkomaanavun sijoitusyhtiölle
Kirkon Ulkomaanapu ryhtyy rahoittamaan pienyrityksiä hauraissa kehitysmaissa perustamansa yhtiön kautta. Yksityisen sektorin kautta tehtävä kehitysyhteistyö on myös tulevaisuuden trendi, uskoo järjestön toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.