Teija Laakso
Veroparatiisien vastaiset asiantuntijat kokoontuvat Suomessa
Veroparatiisien vastaiset asiantuntijat kokoontuvat Suomessa
Kansainväliset asiantuntijat pohtivat ensi viikolla Helsingissä, miten kitkeä verovälttelyä ja laitonta pääomapakoa.
”Jos luulit, että ruoka on kallista Norjassa, kokeile Malawia”
”Jos luulit, että ruoka on kallista Norjassa, kokeile Malawia”
Maailman ruokaohjelma vertaili, minkä verran ruoka maksaa suhteutettuna keskimääräisiin päivätuloihin eri puolilla maailmaa. Se saa suomalaisen ruuan tuntumaan halvalta.
Aseteollisuus lobbaa EU:ssa – järjestöt huolissaan
Aseteollisuus lobbaa EU:ssa – järjestöt huolissaan
Aseteollisuuden lobbareilla oli suuri valta, kun EU:n uudesta puolustusrahastosta päätettiin, sanotaan tuoreessa raportissa.
Raportti: Suomi ja EU hyötyvät kehitysavusta eniten itse
Raportti: Suomi ja EU hyötyvät kehitysavusta eniten itse
Suomen kehitysyhteistyössä on tapahtunut suurin muutos sitten lamavuosien, sanovat järjestöt. Mikäli omat pakolaiskulut lasketaan kehitysavuksi, Suomi oli viime vuonna oman apunsa tärkein vastaanottaja, todetaan järjestöjen raportissa.
Kirkon Ulkomaanavun kumppanin toimisto romahti Somalian pommi-iskussa
Kirkon Ulkomaanavun kumppanin toimisto romahti Somalian pommi-iskussa
KUA:n maajohtaja Mika Jokivuori oli viikonloppuna Mogadishussa, jossa tapahtui vuosiin pahin terrori-isku. Hänen mukaansa monet etsivät vielä läheisiään iskun jäljiltä.
Finnwatch: Wärtsilän Intian tehtaalla parannuksia, valvonta edelleen leväperäistä
Finnwatch: Wärtsilän Intian tehtaalla parannuksia, valvonta edelleen leväperäistä
Konepajayhtiö Wärtsilän tehtaalle on perustettu itsenäinen ammattiliitto sen jälkeen, kun Finnwatch vuonna 2015 kritisoi sen työoloja. Järjestön mukaan yhtiön pitäisi silti valvoa tuotantoketjuaan tarkemmin.
Nälkä ja ylipaino piinaavat Latinalaista Amerikkaa
Nälkä ja ylipaino piinaavat Latinalaista Amerikkaa
Nälkäisten määrä on kasvanut Latinalaisessa Amerikassa, mutta samalla ruokatrendien muutokset ovat kääntäneet myös ylipainon kasvuun, kertoo YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö.
Suomesta avustustyöntekijöitä ruton riivaamaan Madagaskariin
Suomesta avustustyöntekijöitä ruton riivaamaan Madagaskariin
Rutto on Madagaskarissa kotoperäinen tauti, mutta viime viikkoina tartunnan on saanut tavallista useampi ihminen.
Somalian pommi-iskut tuomittu laajasti
Somalian pommi-iskut tuomittu laajasti
Maailman johtajat ovat esittäneet surunvalitteluja Somalialle, jossa yli 200 ihmistä kuoli viikonlopun pommi-iskuissa. Sosiaalisessa mediassa ihmetellään, miksi isku ei saa enempää huomiota.