Kirkon Ulkomaanapu aloittaa muutosneuvottelut | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkon Ulkomaanapu aloittaa muutosneuvottelut

Muutosneuvottelut koskevat Kirkon Ulkomaanavun Helsingin-toimistoa. Arvioitu vähennystarve on enintään yhdeksän henkilötyövuotta.

Rakenteellisen rahoitusvajeen korjaamiseksi Kirkon Ulkomaanapu (KUA) käynnistää muutosneuvottelut, jotka saattavat johtaa henkilöstövähennyksiin Helsingin-toimistolla. Arvioitu vähennystarve on enintään yhdeksän henkilötyövuotta.

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö, joka tekee kehitysyhteistyötä ja humanitaarista työtä maailman hauraimmissa maissa.

Vuodesta 2013 järjestön rahoitus on kasvanut 31 miljoonasta eurosta lähes 80 miljoonaan euroon. Avun saajien määrä on nelinkertaistunut vuodesta 2018 – viime vuonna KUA:n ohjelmatyö tavoitti lähes 1,4 miljoonaa ihmistä.

Suurin osa kasvusta on tullut kansainvälisen varainhankinnan kautta, ja se kohdistuu suoraan ohjelmatoiminnan rahoittamiseen. Ohjelman tukitoimintoihin tarvittava rahoitus ei ole kasvanut samassa suhteessa, mikä on johtanut rakenteelliseen rahoitusvajeeseen.

Rakenteellisen rahoitusvajeen korjaamiseksi Kirkon Ulkomaanapu aloittaa muutosneuvottelut, joiden tavoitteena on etsiä keinoja tehostaa toimintaa ja varmistaa työn vaikuttavuus.

”Olemme tilanteessa, jossa meidän on vakavasti mietittävä millaisella organisaatiolla turvaamme työmme vaikuttavuuden ja pystymme jatkossakin tukemaan kasvavaa määrää kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Teemme kaikkemme, jotta ohjelmatyömme ei vaarannu ja henkilöstövaikutukset olisivat mahdollisimman vähäiset”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Tomi Järvinen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia