Etelä-Afrikka | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Afrikka

Timantit Israel-boikotin tähtäimessä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Timantit Israel-boikotin tähtäimessä

Etelä-Afrikan ammattiyhdistysliike virittelee boikottia Israelia vastaan. Ensikohteena ovat avokadot, mutta taka-ajatuksena on lopettaa timanttien hionta Israelissa.

Etelä-Afrikassa tiede porautuu köyhyyteen

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Etelä-Afrikassa tiede porautuu köyhyyteen

Köyhyyden läsnäolo näkyy Etelä-Afrikassa esimerkiksi laajoina hökkelikylinä ja kadulla kohdattuina kerjäläisinä. Nyt on päätetty selvittää, miksi jotkut onnistuvat nousemaan köyhyydestä ja toiset eivät. Afrikan historian laajin tutkimus sosiaalisesta liikkuvuudesta alkaa tänä vuonna. Valtio on myöntänyt sille kolmen miljoonan euron rahoituksen.

Etelä-Afrikan elefanteille suositellaan ehkäisyä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Etelä-Afrikan elefanteille suositellaan ehkäisyä

Etelä-Afrikassa sijaitsevan Krugerin puiston norsukanta paisuu, mutta teurastushanke herättää vastustusta tutkijoissa ja eläintenystävissä. Viranomaiset ovat suunnitelleet teurastavansa yli 5 000 elefanttia. Teurastuksen sijaan suojelijat ehdottavat ehkäisyä, joka ammutaan ilmasta rokotusnuolilla.

Etelä-Afrikassa maatilat vaihtavat omistajaa verkkaan

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Etelä-Afrikassa maatilat vaihtavat omistajaa verkkaan

Mustia maanviljelijöitä on Etelä-Afrikassa nyt vähemmän kuin rotusorron päättyessä 1994 kaavailtiin. Viljelymaata kuitenkin siirtyy heille koko ajan, ja ensimmäiset menetystarinatkin on jo kuultu. Siirtämistä on hidastanut lainanoton vaikeus sekä järjestelmä, jonka mukaan maakauppojen on tapahduttava vapaaehtoisesti niin, että halukas ostaja ja halukas myyjä kohtaavat.

Etelä-Afrikassa taloudellinen valta yhä valkoisilla

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Etelä-Afrikassa taloudellinen valta yhä valkoisilla

Kymmenen vuotta apartheid-järjestelmän kaatumisen jälkeen Etelä-Afrikan mustat odottavat yhä oikeudenmukaista osuuttaan taloudellisesta kakusta.
Presidentti Thabo Mbeki yrittää korjata tilannetta mustien taloudellisen vahvistamisen politiikalla. Kriitikot epäilevät kuitenkin, että uudistuksista hytötyvät vain rikkaat.

Ay-liike kiittelee Metson toimintaa Etelä-Afrikassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Ay-liike kiittelee Metson toimintaa Etelä-Afrikassa

Suomalaisyhtiö Metso Mineralsin Etelä-Afrikan toiminta saa ammattiyhdistysliikkeeltä kiitettävän arvosanan. Yritys kunnioittaa työntekijöiden perusoikeuksia ja noudattaa kansainvälisiä ja paikallisia työlakeja, summaa keskiviikkona Helsingissä julkistettu tutkimusraportti. Sapiskaa Metso saa kuitenkin alihankkijoidensa helläkätisestä kohtelusta. Suomalainen ammattiyhdistysliike teetti tutkimuksen eteläafrikkalaisella tutkimuskeskus Naledilla.

Hiv-positiivisten lääkintä aloitetaan Etelä-Afrikassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Hiv-positiivisten lääkintä aloitetaan Etelä-Afrikassa

Vuosien odottelun jälkeen Etelä-Afrikan hallitus on hyväksynyt ohjelman, jolla miljoona hiv-positiivista lääkitään seuraavan viiden vuoden ajan. Lääkintäohjelman mahdollisti patentoitujen lääkkeiden hintojen putoaminen ahkeran kampanjoinnin tuloksena. Ohjelman toteutettamisen haasteena on maan vakavasti rapautunut terveydenhoitojärjestelmä.

Tilaa aihepiirin Etelä-Afrikka RSS-syöte