Afrikka tuottaa vain noin kolme prosenttia globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä, mutta se on kiistatta maanosa, joka kärsii suhteettomasti eniten ilmastonmuutoksen tuhoisista vaikutuksista. 

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat globaaleja, ja niistä kärsivät eniten yhteiskunnan köyhimmät. Arpa ei kuitenkaan suosi Afrikkaa. Joissakin Afrikan sarven maissa, Somaliassa, osissa Keniaa ja osissa Sudania on meneillään viides vuosi ilman sateita. Mantereen toisella puolella Länsi-Afrikassa useat maat ovat peittyneet vuosikymmeniin pahimpien tulvien alle.

Nämä katastrofit ovat vieneet ihmishenkiä ja tuhonneet viljelykelpoista maata, mikä tulee varmasti aiheuttamaan ruokapulaa tulevaisuudessa.

Väkivaltaiset konfliktit Sahelin alueella, Malissa, osissa Burkina Fasoa ja Pohjois-Nigeriassa juontavat pitkälti juurensa ilmastonmuutoksesta. Islamistit näyttävät käyttävän tilaisuutta hyväkseen. Pula vedestä, laidunmaasta ja viljelymaasta on saanut paimentolaiset ja viljelijät vastakkain, mikä on ajanut suuria määriä ihmisiä kodeistaan. Osa kuolee epätoivoisissa yrityksissä paeta meren yli Eurooppaan huterilla veneillä.

Afrikka ei saa riittävästi ilmastorahoitusta ottaen huomioon ongelman laajuuden.

Viime marraskuussa Egyptissä järjestetyissä YK:n COP27-ilmastoneuvotteluissa maailman johtajat lupasivat köyhille maille lisää rahaa. Summat, joista kerrottiin, vaihtelivat. Mainittiin muun muassa ”1,4 miljardia dollaria seuraavien viiden vuoden aikana”, ”1,8 miljardia vuoteen 2025 mennessä” sekä ”11 miljardia dollaria vuodessa vuoteen 2024 mennessä”.

Nämä eivät ole millään muotoa pieniä rahasummia, mutta ne ovat mitättömiä suhteessa Afrikan kohtaaman ongelmaan laajuuteen ja merkittävyyteen. San Franciscossa toimivan ilmastopolitiikan ajatushautomon Climate Policy Initiativen mukaan Afrikka tarvitsisi noin 2,8 biljoonaa dollaria, jotta se voisi saavuttaa Pariisin sopimuksen mukaiset velvoitteensa eli rajoittaa ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen. Vuotuiset rahavirrat ovat kuitenkin vain noin 30 miljardia dollaria vuodessa. 

Kehittyvät maat onnistuivat COP27:ssä puristautumaan kehittyneiden maiden 30 vuotta jatkuneen vastarinnan ohi ja saivat kokouksen agendalle myös ilmastonmuutoksen aiheuttamien menetysten ja vahinkojen rahaston. Sen tarkoituksena on auttaa köyhiä maita muun muassa korjaamaan ilmastokatastrofien tuhoamaa, vahingoittunutta infrastruktuuria.

Rahaston luomista ylistettiin merkittävänä saavutuksena, mutta innostuksesta huolimatta on vaikea olla täydellisen vakuuttunut, kun otetaan huomioon ilmastorahoituksen petettyjen lupausten historia. Vuonna 2009 rikkaat maat lupasivat köyhille maille sata miljardia dollaria vuodessa ilmastorahoitusta vuoteen 2020 mennessä, eikä sitä ole tehty.

Menetysten ja vahinkojen rahasto on yhä tyhjä kattila. Päätös sen toimintaan saattamisesta on potkaistu syrjään seuraavaan, Arabiemiirikunnissa pidettävään ilmastokokoukseen asti. Se tarkoittaa, että voi yhä kulua useita vuosia ja piinallisia neuvottelukierroksia ennen kuin käteistä alkaa virrata – jos koskaan.

Siitä huolimatta rahaston luominen on rikkailta mailta taktinen tunnustus siitä, että niillä on suurempi vastuu ilmastonmuutoksen syistä. Siksi niiden vastuulla on auttaa köyhiä maita ehkäisemään ilmastonmuutosta ja sopeutumaan sen vaikutuksiin.

Afrikkaa kohtaavien tuhoisien ilmastokatastrofien taustalla ovat fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä aiheutuvat kasvavat kasvihuonekaasupäästöt. Jos päästöt kasvavat, äärimmäisten sääilmiöiden, kuten kuivuuden ja tulvien, kaltaiset ongelmat jatkuvat ja pahentavat näin Afrikan ongelmia.

Kehittyneet maat eivät ole kuitenkaan osoittaneet yhtään vähempää mielihaluja fossiilisia polttoaineita kohtaan, sillä ne ovat fossiiliteollisuuden panttivankeja. Ei ole ihme, että vaikka ne suostuivat rahastoon, lopullisessa kokoustekstissä ei sovittu fossiilisista polttoaineista luopumisesta. 

Kuten Ruandan presidentti Paul Kagame oikeutetusti sanoi kokouksessa: ”Arvokkainta, mitä kehittyneet maat voivat tehdä, on vähentää päästöjä nopeammin ja investoida samaan aikaan Afrikkaan kestävän vihreän energian rakentamiseksi.” 

Nämä investoinnit ovat olleet liian vähäisiä ja ne ovat tulleet liian hitaasti.

Kirjoittaja on ghanalaistaustainen freelance-toimittaja.

Suomennos: Teija Laakso