Artikkeli on julkaistu alun perin Le monde diplomatique -lehden numerossa 3/2015. Tilaa lehti täältä.

Jos kerran kaikki teeskentelevät olevansa huolissaan tuloerojen kasvusta, niin miksi tämä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) analyysi on jäänyt huomaamatta? Onko syy sen johtopäätöksissä? Viime vuoden maaliskuussa julkaistussa tutkimuksessa kaksi tämän liberalismin temppelin taloustutkijaa paljastaa "yhteyden työvoiman järjestäytymisasteen laskun ja ylimmän tuloluokan tulojen lisääntymisen välillä kehittyneissä maissa vuosina 1980–2010". Miten tämä yhteys selitetään? Ammattiliittojen aseman heikentäminen "vähentää palkansaajien vaikutusvaltaa yrityksen päätöksiin" ja antaa tilaisuuden "nostaa yhtiön korkeimman johdon ja osakkeenomistajien saamaa osuutta yhtiön tuloksesta".

IMF:n asiantuntijoiden mukaan "arviolta puolet" tuloerojen kasvusta johtuu ammattiliittojen heikentyneestä asemasta, vaikka vapaakaupan kannattajat esittävätkin perinteisesti syiksi "objektiiviset" tekijät (globalisaatio, teknologian muutokset…). Onko tutkimuksen tuloksissa jotain yllättävää? Ammattiliittojen heikentyessä kaikki murenee ja menee sijoiltaan. Historiallisesti ammattiyhdistysliike on ollut edistyksellinen voima, ja sen aneeminen tila saa väistämättä pääoman haltijat hieromaan käsiään. Ammattiliittojen tilalle tulevat äärioikeisto ja uskonnollinen fundamentalismi. Ne hajottavat juuri niitä yhteiskunnallisia ryhmiä, joiden etuna olisi osoittaa keskinäistä solidaarisuutta.

"Ammattiliittojen katoaminen ei tapahtunut sattumalta eikä se ollut väistämätön kohtalo."

Ammattiliittojen katoaminen ei tapahtunut sattumalta eikä se ollut väistämätön kohtalo. Toisen maailmansodan jälkeen länttä odotti 30 vuoden tasainen kasvu ja tasa-arvoisempi vaurastuminen. Silti oikeistoliberaalinen ajattelija Friedrich Hayek pohjusti jo huhtikuussa 1947 tulevaa politiikkaa: "Mikäli haluamme säilyttää edes jonkinlaista toivoa paluusta vapaaseen talouteen, kysymys ammattiliittojen vallan rajoittamisesta on silloin keskeinen". Hayek oli tuolloin huutava ääni korvessa, mutta 50 vuotta myöhemmin kaksi Hayekin ihailijaa, Ronald Reagan ja Margaret Thatcher, puuttuivat brutaalin suorasukaisesti merkittäviin työselkkauksiin. Reagan laittoi kuriin Yhdysvaltojen lennonjohtajat 1981, Thatcher brittiläiset kaivostyöläiset 1984–1985, ja ammattiyhdistysliike oli lyöty.

Vuonna 1979 yli tuhannen työntekijän lakkoja oli Yhdysvalloissa 235 kappaletta mutta vuonna 1999 enää 17. "Menetetyt" työpäivät vähenivät 20 miljoonasta kahteen miljoonaan. Samalla työntekijöiden osuus kansantulosta laski. Ranskassa Nicolas Sarkozy taas äänestytti heti presidentiksi tultuaan voimaan lain, jolla rajoitettiin julkisten alojen lakkoilua. Seuraavana vuonna hän riemuitsi kuin lapsi karkkikaupassa: "Nykyään kun Ranskassa on lakko, kukaan ei edes huomaa sitä."

IMF:n tutkimuksessa olisi loogisesti pitänyt ehdottaa kiireellisiä yhteiskunnallisia ja poliittisia toimia ammattiliittojen vahvistamiseksi. Silti siinä todetaan, että "on epäselvää onko ammattiliittojen heikentymisestä johtuva tuloerojen kasvu hyväksi vai pahaksi yhteiskunnalle". Ne, joilla on jonkinlainen vastaus mielessään, osaavat varmasti vetää oikeat johtopäätökset.

Suomennos Jorma Penttinen. Serge Halimi on Le Monde diplomatiquen johtaja ja päätoimittaja Pariisissa.