Etelä-Afrikan perustuslakiin kirjattiin ensimmäisten joukossa oikeus riittävään veteen vuonna 1996, kaksi vuotta ensimmäisen apartheidin jälkeisen ei-rasistisen parlamenttivaalin jälkeen ja 14 vuotta ennen YK:n yleiskokouksen ’Vesi on ihmisoikeus’ -julistusta.

Vedenjakelua määrittelee tarkemmin kansallinen vesilaki, jonka mukaan kotitalouksien tulee saada maksutta 6 000 litraa puhdasta vettä kuukausittain. Sen jälkeen alkaa mittariperustainen, asteittain kallistuva laskutus.

Nykyään vedenpuute on yli 56 miljoonan asukkaan maassa arkea. Olisi väärin olisi väittää, että syynä ovat vain globaalin lämpenemisen aiheuttamat tihenevät kuivuuskaudet.

Kyseessä on poliittinen ongelma, johon kietoutuu apartheidin perintö ja korruptio. Valtion sekä maakuntien hallintojen julkilausumat ja ihmisten kokemukset eivät käy yksiin.

Vesi valuu haaskuuseen, rahat toisiin taskuihin

Vaikka vesihuollon turvaamiseen on käytetty miljardeja randeja viime vuosina, moni eteläafrikkalainen on yhä ilman puhdasta, terveydelle vaaratonta vettä.

Yksi esimerkki on pohjoisessa Limpopon maakunnassa sijaitseva Giyanin kaupunki.

Maakunnassa elää Suomen väkimäärää vastaava joukko kolmanneksella Suomen pinta-alasta. Vuoden 2011 väestönlaskenta ilmoitti, että 97 prosenttia Limpopon asukkaista on mustia.

Vesi- ja sanitaatioministeriö on ilmoittanut, että vuonna 2016 vain noin kahdella kolmasosalla kotitalouksista oli saatavillaan luotettava vesihuolto. Köyhimmillä alueilla osuus jäi vain vähän yli kolmasosaan.

Kehnoon tilanteeseen on päädytty huolimatta toimialaan upotetuista miljardeista randeista. Ministeriön hallinnonalalla tutkitaan rahojen katoamisen tiimoilta nyt valtakunnallisesti 800:aa tapausta, jotka liittyvät petoksiin, korruptioon ja huonoon hallintoon.

Tapaukset on dokumentoitu Corruption Watchin ja Water Intergrity Networkin maaliskuussa 2020 julkaistuun maanlaajuiseen yhteisraporttiin. Se nostaa valokeilaan vesialalla tapahtuvan järjestelmällisen rosvoamisen sekä yhteyksiä poliitikkojen ja korruption välillä.

Raportti kertoo hallituksen erityistutkimusyksikön (SIU) saaneen vuosina 2012, 2016, 2018 ja 2019 tehtäväkseen tutkia valtakunnallisesti toimialan turmeltuneisuutta, johon liittyi neljä miljardia randia huvenneita julkisia varoja. Vastuussa oleviin on kohdistunut vain vähän vakavia laillisia seuraamuksia – usein vain sisäisiä kurinpidollisia toimenpiteitä.

Raportti osoittaa tapaus tapaukselta, kuinka vuotavat putkistot vuotavat julkisia varoja koko maassa. Raakavesi, välttämättömät vedenkäsittelykemikaalit ja pumppaukseen käytetty energia maksavat. Lisäksi vuotojen vuoksi yhteisöille toimitetusta vedestä jää saamatta vesimaksut, kun vesi ei päädy asiakkaiden vesimittareita raksuttamaan.

Corruption Watchin ja Water Intergrity Networkin selvitykset käsittelevät erikseen hallinnonalan ministerin Nomvula Mokonyanen yhteyksiä ongelmiin. Vuosina 2015–2019 vesi- ja sanitaatioministeriö käytti Vuotojen vastainen sota -hankkeeseen yli kolme miljardia randia – nykykurssilla noin 155 miljoonaa euroa – tarkoituksenaan kouluttaa 10 000 käsityöläistä ja ”vesiagenttia” putkistovuotojen vähentämiseen.

Hanke ei vähentänyt vuotoja eikä synnyttänyt työpaikkoja. Mokonyane, joka oli sotkeutunut epäselviin varojenkäyttöön vesisektorilla lähes koko 2000-luvun, ei toteuttanut tehokkaita vuodonvalvontaohjelmia, vaikka maasta olisi löytynyt siihen osaamista.

Haamusäiliöitä

Kuvattu korruptio ja välinpitämättömyys haittaavat ihmisten arkielämää pahoin.

Intian valtamereen rajoittuvan Itä-Kapin maakuntahallitus tiedotti toukokuussa lähes 4 000 sadevesisäiliön asentamisesta eri puolille hallintoaluettaan, kertoi uutissivusto allAfrica toukokuussa. Lisäksi oli tehty seitsemän porakaivoa.

Hallitus kuitenkin kieltäytyy kertomasta, minne vesisäiliöt on sijoitettu. Esimerkiksi sisämaan uMgwalana-kylän asukkaat Sakhisizwen kunnassa ovat joutuneet kauhomaan vettä mutaisesta uomasta, joka aikanaan on ollut joki.

”Meille on kyllä tuotu säiliöitä viime kuussa, mutta ei niissä ole vettä. Olemme kitkutelleet veden kanssa viime marraskuusta lähtien. On ollut pakko käyttää jokivettä, kun sateita ei juuri tule” kertoi alueen asukas Lisa Nakami New Framelle, joka on Johannesburgissa sijaitseva, voittoa tuottamaton sosiaalisen oikeudenmukaisuuden media.

South African National Civic järjestön Nomsa Miso totesi, että vesisäiliöistä huolimatta maakunnassa on edelleen vedenpuutetta ja jotkut alueet vain jätetään oman onnensa nojaan.

Itä-Kapissa elää noin 7 miljoonaa ihmistä, joista vain 350 000 on valkoihoisia.

Puute vedestä tappaa monin tavoin

Eteläafrikkalaiset ovat protestoineet kehnoa vesihuoltoa vastaan viime vuosina. Kapkaupungista noin 1 400 kilometriä koilliseen sijaitsevassa QwaQwassa mielenosoitukset alkoivat 8-vuotiaan Musan kuolemasta helmikuussa.

”Ryntäsimme rantaan. Hän oli edelleen pinnan alla… naapurista kaksi poikaa menivät jokeen ja toinen kantoi hänet vedestä”, äiti Phindile Mbele sanoi kyyneliä nieleskellen uutistoimisto Reutersille. ”Talo on tyhjä ilman häntä.” Pikkutyttö hukkui pinnanalaisen virtauksen vetämänä paksuun mudan- ja levänsekaiseen jäteveteen.

Musa ja hänen isosiskonsa Moleboheng olivat Reutersin mukaan kavunneet rotkoon ämpäreiden ja pullojen kanssa hakeakseen vettä törkyisestä joesta. He olivat janoisia ja väsyneet odottamaan vesiautoja, jotka eivät koskaan tulleet.

Musan kuolema johti 180 000 asukkaan QwaQwassa viikon kestäneisiin mielenosoituksiin. 99 prosenttisesti mustien asuttama QwaQwa on pienin apartheidin aikaisista mustien ”kotimaista”, joka sijaitsee 1 500–3 000 metriin kohoavien vuorten välissä kapeana laaksona. Alue on voimallisesti virtaavan Vaaljoen alkulähde. Se täyttää 320 neliökilometrin kokoisen patoaltaan. Vedestä ei pitäisi olla pulaa.

Eteläafrikkalaiset ovat osoittaneet mieltään vuosia veden epäluotettavan jakelun vuoksi, mutta nykyään ongelman taustalla on myös ilmastonmuutoksen aiheuttama useita vuosia kestänyt kuivuus, joka on pahin sataan vuoteen.

Mellakoiksi kääntyneissä QwaQwan mielenosoituksissa kiviä heitellyt ja barrikadeilla autonrenkaita polttanut Malgas ”Skinny” John kertoi odottaessaan vettä tankkiautosta, että näin heidän on pakko menetellä, kun muuten ”emme tule kuulluksi ja saa vettä”.

Professori Andries Jordaan Vapaavaltion maakuntayliopistosta moittii huonoa infrastruktuurin ylläpitoa QwaQwan vesipulasta. Hän on aivan varma, etteivät jatkuneet, keskimääräisen alittavat sademäärät ole todellinen syy ongelmiin.

”Sekin on sanottava, ettei Fika Patso -padolla ole ollut kolmeen vuoteen lunta, joka sen tavallisesti täyttää. Mutta se on pieni tekijä tässä. Pääsyy on huono ylläpito, huono suunnittelu ja huono hallinto. En usko, että QwaQwassa edes on insinööriä, joka selviytyisi vesivaroja hallinnoinnista”, hän sanoi SABC Newsin haastattelussa.

Kapkaupungin Day Zerosta ei otettu opiksi

Toukokuun toisella viikolla 2020 Kapkaupungin patoaltaiden täyttöaste oli pudonnut puoleen, kertoo AllAfrican välittämä uutinen.  

Uutinen on huolestuttava, sillä huhtikuussa 2018 nelimiljoonaisen asukkaan Kapkaupungin vesi oli kokonaan loppumassa. ”Day Zero” uhkasi. Altaiden vesi oli laskenut 15–30 prosenttiin kapasiteetistaan osasyynä pitkään jatkunut kuivuus. Useiden lähteiden mukaan kyse oli myös puoluepoliittisista asenteista ja -kiistoista, kehnosta infrastruktuurin ylläpidosta sekä välinpitämättömyydestä.

Day Zeron aikaan uutiskanava Al Jazeera taustoitti Etelä-Afrikan lounaisosien nauttineen vuosisatojen ajan veden runsaudesta rankkojen talvisateiden ansiosta.

Ennen kuin eurooppalaiset kolonisoivat alueen merimiesten pysähdyspaikaksi vuonna 1652, Pöytävuoren ja Etelä-Atlantin väliin jäävää aluetta nimettiin Khoi-kansan kielellä sanalla ’Camissa’ eli ’Makeiden vesien paikka’. Kapkaupunki sijaitsee eräänlaisessa luonnonkulhossa, joka kerää vuorilta tulevat pintavedet. Kasvavan kaupungin tarpeisiin on rakennettu patoaltaita 1800- ja 1900-luvulla. Keskimääräisten sademäärien aikana vettä saatiin taivaalta vuosittain noin kolme kertaa yli kaupungin kulutuksen.

”Koemme parhaillaan nopeaa muutosta säiden käyttäytymisessä ... Sadannan taso on taantunut viime vuosina hyvin selvästi ja nopeasti”, sanoi ympäristötieteiden vanhempi lehtori Kevin Winter Kapkaupungin yliopistosta, sanoi Al Jazeeralle.

”Talvisateiden alueena olemme odottaneet sateita yleensä huhtikuussa. Nykyään ne tulevat kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa, jos on onnea.”

Kun vesi loppuu, se loppuu kaikilta

Mitä kevään 2018 ”Day Zero” sitten käytännössä tarkoitti? Saharan eteläpuolisen Afrikan mitassa vauraan Kapkaupungin kokemukset tekevät ymmärrettäväksi sen, miten maankattava veden niukkuus ankeuttaa arkea vuonna 2020.

Liike-elämään ”Day Zero” vaikutti samaan tapaan kuin koronaviruspandemia. Osa yrityksistä joutui lopettamaan toimintansa, väkeä lomautettiin liiketoiminnan heikkenemisen vuoksi. Neljä viidestä yrittäjästä katsoi, että veden niukkuudesta oli haittaa heidän liiketoimilleen.

Oikeustieteen alaan kuuluvassa tiedejulkaisu San Diego Law Review’ssa huhtikuussa 2020 julkaistuun artikkeli jatkaa keskiluokkaisilla kokemuksilla.

”Heräät ja avaat pesualtaan hanan. Mitään ei tule. Sen sijaan tarvot kilometrejä asettuaksesi jonoon neljän miljoonan muun kanssa saadaksesi pienen päivittäisannoksesi vettä. Keität siitä vähän juomavedeksi. Loput säästät puhdistautumiseen ja peseytymiseen. On pakko seisoa pienessä muovikaapissa ja kauhoa käsin kylmää vettä peseytyäksesi, ja sitten kerätä sama vesi astioiden pesuun, kasvien kasteluun ja muihin pikku asioihin, joita pidämme jokapäiväisinä itsestäänselvyyksinä.”

Miljoonille maailman köyhille tämä on arkea, mutta ei Kapkaupungin ihmisille ennen ”Day Zeroa”.

Vaikka viime hetkellä sateet pelastivat Kapkaupungin 2018, on vain ajan kysymys, milloin kuivuus vesipula iskee uudestaan, eikä se silloin rajoitu vain tähän pääkaupungin jälkeen maan toiseksi suurimpaan metropoliin, todetaan artikkelissa.

Kapkaupungin uhkaava Day Zero oli seurausta useamman vuoden kuivuudesta, mutta myös vesiturvan kehittämisen laiminlyönneistä, infrastruktuurin ylläpidon leväperäisyydestä ja puoluepoliittisesta väännöstä. Sama koskee nyt koko Etelä-Afrikkaa, jota ennen pidettiin maailmanlaajuisesti vesiturvan kehittämisen edelläkävijänä.

Kirjoittaja on globaaleihin vesikysymyksiin perehtynyt aktivisti, Siemenpuu-säätiön varapuheenjohtaja sekä Maailma.netiä julkaisevan Suomen OneWorld-portaaliyhdistyksen hallituksen jäsen.