"Sota tuntuu kaikkien elämässä, vielä tänäänkin", toteaa Banja Lukassa asuva serbinuori pohtiessaan kotimaansa arkipäivää. Huhtikuun alussa Bosnian sodan puhkeamisesta tuli kuluneeksi täydet kaksi vuosikymmentä, ja Daytonin rauhansopimus solmittiin kuusitoista vuotta sitten.

Rauhansopimus pilkkoi maan kolmeen osaan ja antoi kullekin etniselle pääryhmälle oman hallinnollisen vyöhykkeen. Verenvuodatus loppui, ja kolmen erillisen alueen maasta oli määrä ajan kuluessa kasvaa sekä hallinnoltaan että kansalaisidentiteetiltään yhtenäinen valtio.

Daytonin malli on kuitenkin yhä voimissaan. Perustuslain uudistus kaatui eduskunnassa kahden äänen erolla vuonna 2006. Sen jälkeen raja-aidat tuntuvat entisestään vahvistuneen, ja alueiden poliitikot käyttävät sodasta nousseita pelkoja, ennakkoluuloja ja syyllisyydentunteita omien poliittisten päämääriensä saavuttamiseen.

Etnisiä rajalinjoja vaalimalla pönkitetään omia valta-asemia, ja lukuisat veto-oikeudet hidastavat poliittisia prosesseja. Uudistukset kaatuvat helposti yhden ryhmän vastustukseen. Samalla korruptio ja nepotismi heikentävät kansalaisten luottamusta poliittiseen ja taloudelliseen järjestelmään.

Tilanne turhauttaa arkiongelmien kanssa painivia ihmisiä. "Pienimmänkin poliittisen kiistan yhteydessä sodanaikainen retoriikka täyttää palstatilan. En jaksaisi enää sitä samaa vanhaa", puuskahtaa keski-ikäinen sarajevolaistoimittaja kyllästyneenä.

Nuori serbinainen Trebinjestä taas on tilanteesta huolissaan. "Tällä hetkellä poliittinen tilanne on hyvin epävakaa ja jännittynyt. Poliitikot lietsovat vihaa manipuloimalla passiivista väestöä. Olisi tärkeää tukea nuorten kykyä kyseenalaistaa nationalistiset manipulaatioyrityksen", hän sanoo.

Monietnisestä monoetnisiksi

Ennen sotia, Jugoslavian aikaan, ihmisillä oli perhetaustasta nouseva etninen identiteetti ja useimpien alueiden väestö koostui selkeistä enemmistö- ja vähemmistöryhmistä. Eri etnisiin ryhmiin kuuluvat Ihmiset asuivat kuitenkin sekoittuneina, kävivät samoja kouluja, työskentelivät samoilla työpaikoilla ja menivät keskenään naimisiin. Etnistä identiteettiä ei sen kummemmin korostettu normaalielämässä.

Nyky-Bosnia-Hertsegovinassa useimmat kaupungit – tai ainakin kaupunginosat – ovat käytännössä monoetnisiä. Seka-avioliitot bosniakkien, kroaattien ja serbien välillä ovat myös harvinaisia. Tiukassa olevat työpaikat jaetaan etnisten ja poliittisten suhteiden perusteella, eikä pätevyys riitä.

Silmiinpistävintä etnisten ryhmien erillisyys on kouluissa. Lapset ja nuoret opiskelevat useimmiten monoetnisissä kouluissa. Monietnisissä kouluissakin kaikkia aineita luonnontieteitä ja matematiikka lukuun ottamatta luetaan omissa etnisissä ryhmissä. Uskonnossa, kielissä ja kirjallisuudessa, historiassa ja maantiedossa kullakin ryhmällä on oma opetussuunnitelmansa ja omat oppikirjansa.

Koulujen tilanne heijastaa alkuvaiheeseen jäätynyttä sovintoprosessia. Vaikka Bosnian sodan sotarikollisia on tuomittu sekä kansainvälisessä että kansallisissa tuomioistuimessa, tapahtuneen tunnustaminen ja kipeiden tosiasioiden käsittely yhteisöjen sisällä ja välillä on kuitenkin pahasti kesken.

Lapset ja nuoret kasvavat oman etnisen ryhmänsä narratiivin keskellä, ja eri ryhmien mielikuvat menneistä tapahtumista ovat hyvin erilaisia. Siksi nuorten on vaikea muodostaa sodanaikaisista tapahtumista tosiasioihin perustuvaa käsitystä.

Status quo jatkunut liian pitkään

Uudelleenrakentamisen ja rauhanprosessien asiantuntijat pitävät Bosnia-Herzegovinan koulutussektorin tilaa menetettynä tilaisuutena. Konfliktinjälkeinen tilanne on sekä paras että huonoin hetki koulutuksen uudistamiselle. Vanhojen rakenteiden romahtaminen pakottaa uuteen, mutta toisaalta väkivaltaisen lähimenneisyyden sisällyttäminen opetukseen on tuskallinen ja hidas prosessi.

Dialogi olisi kuitenkin jo sinällään tärkeää. Keskustelu siitä, kuinka puhua menneisyydestä kouluissa ja kuinka ottaa huomioon eri yhteisöjen kokemukset ja näkökulmat sodanaikaisiin tapahtumiin, avaisi tilaa yhteisöjen haavojen parantamiselle ja rakentaisi keskinäistä luottamusta.

Kansainvälisessä siirtolaisjärjestössä työskentelevän asiantuntija mukaan kansainvälisen yhteisön, EU mukaan lukien, olisi pitänyt paljon voimakkaammin tukea koulutussektorin uudistamista ja yhteisten opetussuunnitelmien ja oppisisältöjen kehittämistä.

"Tilanne on jatkunut nykyisenlaisena liian pitkään. Tässä vaiheessa käytäntöjen muuttaminen on hyvin vaikeaa. Pahinta on, että historianopetus ei käsittele lähimenneisyyttä tasapuolisesti. Nuorilla ei ole käsitystä toisten etnisten ryhmien kärsimyksistä sodan aikana. Sotaa käsitellään ainoastaan 'mitä ne tekivät meille' -näkökulmasta. On vaikea nähdä, kuinka luottamus eri yhteisöjen välillä voi vahvistua, elleivät lapset ja nuoret voi käydä koulua yhteisissä luokkahuoneissa."

Bosnia-Herzegovinan nuoret näkevät puutteita sodanaikaisten tapahtumien ymmärtämisessä ja käsittelyssä ja kokevat tämän esteeksi turvalliselle tulevaisuudelle.

"Minusta olisi tärkeää järjestää tilaisuuksia, jossa me [eri yhteisöistä tulevat nuoret] voisimme vapaasti puhua ja viettää aikaa yhdessä. Menneisyyttä ei saisi lakaista maton alle. Emme saa yrittää unohtaa sotaa ja sodan väkivaltaisia tapahtumia. Menneestä pitää puhua ja kertoa avoimesti niistä asioista, jotka tuntuvat yhä pahalta. Se on ainut tapa päästä eteenpäin", arvelee musliminuori Sanski Metistä. 

Useat nuoret ovat kyllästyneitä viharetoriikkaan ja etnisten erojen korostamiseen. Vanhempi sukupolvi ja viranomaiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että juuri nuoret ovat vaarassa samaistua voimakkaasti etniseen nationalismiin. Huolena on, että ääriliikkeet saavat kasvavaa jalansijaa heikentyviin tulevaisuudennäkymiin turhautuneiden nuorten keskuudessa.

Nykynuorison, jolla ei ole ensikäden kokemuksia sodasta, pelätään sortuvan etnisesti motivoituneeseen väkivaltaan. "Ilmassa leijuu negatiivista energiaa, aggressiivista painetta. Nuoret ovat turhautuneita ja esimerkiksi jalkapallo-otteluissa eri ryhmät yrittävät näyttää, kuka on pomo. Ottelu on tilaisuus ja tekosyy etnisiin tappeluihin", eräs viranomainen kuvaa tilannetta Stolacissa.

Ongelmat alkavat keski-ikäisistä

Nuorten näkökulmasta vanhempi sukupolvi on usein itse ongelmien lähde. "Kun juttelen isäni kanssa sodasta, olemme monista asioista eri mieltä. Isäni koki sodan aikana kauheita ja on nyt vihan myrkyttämä. Hän ei pidä yhdestäkään toisiin etnisiin ryhmiin kuuluvasta ihmisestä eikä halua olla 'niitten' kanssa missään tekemisissä. Ymmärrän kyllä, että ihmiset eivät halua mennä naimisiin toisista etnisistä ryhmistä olevien kanssa, mutta meidän pitäisi kuitenkin pystyä tekemään yhteistyötä ja olemaan tekemisissä toistemme kanssa", Sanski Mostissa asuva nuori musliminainen vetoaa.

Jotkut nuoret pyrkivät määrätietoisesti rikkomaan etnisiä raja-aitoja arkisessa elämässään. Serbinainen Dobojsta viettää aikaa muslimiystäviensä kanssa.

"Minulla on kaksi muslimiystävää, joiden kanssa kyläilemme toistemme luona. Kaikkien vanhemmat suhtautuvat vierailuihin myönteisesti. Nuorten pitäisi nähdä enemmän vaivaa etnisten ennakkoluulojen murtamisessa. Vanhemmilla sukupolvilla on meitä enemmän epäluuloja toisia yhteisöjä kohtaan. Meille nuorille tärkeintä on tehdä kivoja juttuja yhdessä. Sillä, mitä uskontoa kukakin harjoittaa, ei ole meille väliä", nainen sanoo.

Monilla nuorilla on kokemuksia siitä, että eri yhteisöjen yhteiselämä kangertelee käytännössä. "Siitä lähtien, kun Mostar on ollut kahtia jaettu kaupunki, tunnen oloni turvalliseksi vain omalla puolellani", nuori bosniakkimies tunnustaa.

Ennen sotia Sarajevo oli monikulttuurinen kaupunki. Nykyään sen väestö on koostuu lähes kokonaan bosniakeista. Sarajevon vähälukuisten vähemmistöjen mielestä ilmapiiri kaupungissa on nyt vihamielisempi kuin se oli heti sodan jälkeen.

Kroaattivähemmistöön kuuluvan naisen sanoin: "On surullista, että vain muutaman kilometrin etäisyydellä elävät ihmiset eivät ole missään tekemisissä keskenään. Ihmiset elävät tiukasti omissa etnisissä yhteisöissään."

Monia nuoria ärsyttää, että opiskelu- ja työyhteyksissä identiteetti on määriteltävä etnisyyden ja uskonnon kautta. Omaa ryhmää kuitenkin puolustetaan kiivaasti, jos sen oikeuksien koetaan olevan uhattuna.

Esimerkiksi kielikysymys nostattaa ristiriitaisia tunteita. Tiukasti kahteen etniseen yhteisöön jakautuneessa Mostarissa asuva nuori kroaatti vastustaa ajatusta yhteisestä kielestä kouluopetuksessa. "Minusta täällä ei kunnioiteta tarpeeksi monikulttuurisuutta. Kaikkia ei pitäisi pakottaa opiskelemaan samaa kieltä koulussa", hän sanoo.

Toiset taas ovat sitä mieltä, että sovinto ja luottamus eri yhteisöjen kesken on kaikista tärkeintä. "Voisin puhua vaikka serbiaa, kunhan vain Bosnia-Herzegovina olisi yhtenäinen ja eläisimme sovussa ja rauhassa", sarajevolaisnuori vakuuttaa.

Syvemmät riidat työnnetty sivuun

Monet pelkäävät, ettei Bosnia-Herzegovina liiku kohti sopua ja rauhaa, vaan päinvastaiseen suuntaan, EU- jäsenyysvalmisteluista huolimatta. Jotkut asiantuntijat ovatkin moittineet EU:ta siitä, että se on keskittynyt ainoastaan ratkaisemaan jäsenyyteen liittyviä lainsäädännöllis-teknisiä ongelmia, ja syvemmät poliittiset ongelmat ja ristiriidat on työnnetty sivuun.

Pinnan alla kyteviä ongelmia pulpahtelee pintaan jatkuvasti. Kovan linjan serbipoliitikko Milorad Dodik on ajanut äänekkäästi Republika Srpskan entistä suurempaa itsenäisyyttä ja pyrkinyt parhaansa mukaan murentamaan Bosnia-Herzegovinan yhtenäisyyttä.

Eri yhteisöjen välistä luottamusta ovat horjuttaneet myös viimeaikaiset sotarikoksista tuomittujen vapautumiset. Monet vapautuneista ovat saaneet sotasankarin vastaanoton kotiyhteisöihinsä palatessaan. Julkisuutta ovat saaneet myös sodanaikaiset kansanmurhat kieltäneet kannanotot, joita ovat esittäneet tärkeissäkin yhteiskunnallisissa asemissa olevat henkilöt.

Tällaiset episodit ovat lyöneet kiilaa eri yhteisöjen välille ja heikentäneet yhteiskunnallista luottamusta. Ne ovat osoitus siitä, että syvällisempi sovintoprosessi on Bosnia-Hertsegovinassa vielä alkutekijöissään.

Heikosti kehittyvä talous ja korkea nuorisotyöttömyys murentavat Bosnia-Herzegovinan nuorison tulevaisuudenuskoa. Viharetoriikka ja nuorten etnisiä rajoja noudattava nujakointi horjuttavat myös turvallisuudentunnetta. Sarajevolainen nuori mies suhtautuu tulevaisuuteen pelokkaasti. "Niin kauan kuin EU ja muut [kansainväliset järjestöt] ovat täällä, uutta sotaa ei tule. Mitä tapahtuu, kun ne lähtevät, sitä ei tiedä kukaan."

Toiset ovat taas sitä mieltä, että maalla on poliittisesti isoja vaikeuksia, mutta eivät usko ongelmien kärjistyvän väkivallaksi. "Opimme tarpeeksi edellisestä sodasta. Kukaan ei halua uutta sotaa", Novi Travnikissa asuva musliminainen uskoo optimisesti.

Nuoret haluavat elää Bosnia-Hertsegovinassa, jossa etninen identiteetti ei ole tärkein määrittävä tekijä ja jossa tulevaisuutta rakennetaan yhteistuumin. Tavalliset bosniahertsegovinalaiset ja rauhan- ja konfliktintutkijat pelkäävät kuitenkin maan poliitikkojen leikkivän tulella.

Tausta-aineisto:
Lainaukset nuorten puheenvuoroista raportista Saferworld & Conciliation Resources: Leaving the past behind – The perceptions of youth in BiH

Saferworld and Nansen Dialogue Center Sarajevo: The Missing Peace – The Need for a Long Term Strategy in Bosnia and Herzegovina. 2010.

Paulsen J.: (Re)creating education in postconflict contexts – Transitional justice, education and human development. International Center for Transitional Justice. 2009.

Artikkeli on alunperin julkaistu Paxin numerossa 2/2012. Väliotsikointi maailma.netin toimituksen.