Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Peruste-lehdessä 2/2013. Tilaa lehti täältä.

Benjamin Ward on huomauttanut, että EU:n esimerkillisyys ihmisoikeusasioissa on vain pintaa. Kun asiaa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin, huomataan, että ihmisoikeudet ovat Euroopassa jo paikoitellen kriisitilassa. Euroopan unionin jäsenmailla on useimmiten yhteneviä ongelmia, jotka liittyvät siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden huonoihin olosuhteisiin, vähemmistöjen, kuten romanien ja muslimien, syrjintään, lisääntyneeseen rasismiin ja ulkomaalaisvastaisuuteen.

"EU ei voi uskottavasti esittää vaatimuksia muille toimijoille, mikäli se ei itse saa ratkaistua omia ihmisoikeusongelmiaan."

Useimmat näistä ongelmista ovat hautuneet jo pidemmän aikaa, mutta talouskriisi on entisestään kärjistänyt tilannetta monessa maassa. Talouskriisin oloissa ihmisoikeuskysymykset eivät ole myöskään saaneet riittävää huomiota unionin tasolla, ja yhteisiä ratkaisuja on haettu tuskallisen hitaasti. Taloudellisen kriisin jälkiseuraukset ovat kuitenkin vasta aluillaan ja näkyvät Euroopassa valitettavan epätasaisesti.

Ihmisoikeudet, Euroopan neuvosto ja EU

Eurooppalaista ihmisoikeusjärjestelmää on pidetty mallikelpoisena alueellisena järjestelmänä. Sen perustana on vanhin eurooppalainen ihmisoikeusjärjestö, Euroopan neuvosto (EN), jonka vuonna 1950 laadittuun ihmisoikeussopimukseen on liittynyt kaikkiaan 47 valtiota. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen toteutumista jäsenmaissa valvoo Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT).

Euroopan unionin (EU) kaikki 27 jäsenmaata ovat myös Euroopan neuvoston jäseniä ja parhaillaan neuvotellaan myös EU:n liittymisestä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen. Euroopan neuvoston ja EU:n yhteistoiminta maanosan pääasiallisina ihmisoikeustoimijoina on välttämätöntä, muttei täysin ongelmatonta. Euroopan neuvoston jäsenenä on esimerkiksi Venäjä, jonka kanssa EU:lla on ollut kädenvääntöä ihmisoikeuskysymyksissä.

EU on pyrkinyt voimakkaasti kehittämään omaa ihmisoikeusulottuvuuttaan erityisesti kylmän sodan päättymisen jälkeen. EU on laatinut Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen rinnalle oman perusoikeuksien julistuksensa (2000), joka suojaa unionin kansalaisten ihmisoikeuksia. EU:n perusoikeudet kattavat pääosin samat oikeudet kuin muut kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Samanaikaisesti EU on asettanut ihmisoikeudet ulkopolitiikkansa kulmakiveksi ja pyrkii huomioimaan ne kaikessa ulkoisessa toiminnassaan. EU on myös saanut tunnustusta työstään ihmisoikeuksien hyväksi: vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisperusteena oli rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen viimeisen kuuden vuosikymmenen aikana.

Nykyhetken valossa palkinnon saaminen herättää kysymyksiä ja ihmetystäkin. Monet EU-maat kamppailevat talousvaikeuksissa ja säästötoimenpiteiden kurimuksessa pyrkien vain selviytymään seuraavaan päivään. Ihmisten taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet ovat vaakalaudalla. Työttömyys ja köyhyys uhkaavat yhä useampia ihmisiä ja ovat omiaan nostattamaan poliittisia ääriliikkeitä. Toisaalta epävakaisuus Euroopan lähialueilla on kasvattanut Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten määrää. Näitä tulijoita ei katsota EU:n rajoilla suopeasti.

Tie talouskriisistä ihmisoikeuskriisiin

Taloudelliset taantumat vaikuttavat yleensä jo muutenkin heikommassa asemassa olevien ryhmien ihmisoikeustilanteeseen. Näitä ryhmiä Euroopassa ovat erityisesti siirtolaiset, turvapaikanhakijat ja erilaiset kansalliset vähemmistöt, mutta myös esimerkiksi vammaiset, vanhukset, nuoret, lapset ja naiset. Ihmisoikeusongelmat näyttäisivät olevan vakavimpia niissä maissa, joissa säästötoimenpiteet ovat olleet ankarimpia. Nopeasti lisääntyneen ja laajoja kansanosia kattavan avuntarpeen vuoksi kansainvälinen Punainen Risti on tulkinnut jo osan Eurooppaa kriisialueeksi.

Eurooppaan on syntymässä uudenlaisia jakolinjoja ihmisoikeuksien toteutumisen suhteen. Eteläisen Euroopan maat kärsivät tällä hetkellä erityisesti EU:n naapurustossa tapahtuvan poliittisen myllerryksen aikaansaamasta muuttoliikkeestä. Heikossa taloudellisessa tilanteessa nämä maat eivät kykene kansallisesti ratkaisemaan muuttoliikkeen aikaansaamia paineita.

Toisaalta taas lännen ja idän maiden välillä on eroja historiallisista syitä. Itäisen Euroopan maissa demokratian perinne on vielä nuori ja ihmisoikeuskysymykset eivät liittymisprosessin jälkeen ole saaneet suurta painoarvoa. Myös kansallisella tasolla on syntynyt jakolinjoja enemmistön ja erilaisten vähemmistöjen välille.

Euroopan unionin jäsenmaista ehkä huolestuttavin tilanne on tällä hetkellä Kreikassa. Kreikan maantieteellinen sijainti asettaa sen epäsuotuisaan asemaan suhteessa Eurooppaan suuntautuviin siirtolaisvirtoihin. Aasiasta ja Afrikasta saapuvat siirtolaiset ja turvapaikanhakijat käyttävät Kreikkaa pääasiallisena kauttakulkumaana. Laskelmien mukaan jopa 300 uutta siirtolaista saapuu Kreikkaan päivittäin (Human Rights Watch 2012). Tämä asettaa suuria paineita maan vastaanottojärjestelmälle.

Kreikka on pyrkinyt viimeisen vuoden aikana parantamaan kapasiteettiaan, mutta talouskurimuksessa painivalle maalle se ei ole ollut helppoa. Kreikassa onkin jouduttu pidentämään turvapaikkahakemusten käsittelyaikoja ja hakijoiden säilöönottoa. Eriäviin turvapaikkamenetelmiin ja vastaanotto-oloihin on haettu vastausta EU-tasolta, ja järjestelmän tuli olla käytössä jo vuoden 2012 lopussa.

EU:n turvapaikkapolitiikan mukaan turvapaikkahakemukset tulisi käsitellä siinä jäsenmaassa, johon hakija on ensimmäisenä saapunut ja hakija myös palautetaan tähän maahan muualta Euroopasta. Käytäntöä on kuitenkin jouduttu muokkaamaan, sillä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on suosittanut, ettei turvapaikanhakijoita tulisi palauttaa Kreikkaan huonojen olosuhteiden vuoksi.

Siirtolaisiin ja turvapaikanhakijoihin kohdistuneet rasistiset hyökkäykset lisääntyivät Kreikassa viime vuoden aikana (Human Rights Watch 2012). Oikeistopuolue Kultainen aamunkoitto on lisännyt kannatustaan, ja sen on katsottu mobilisoivan järjestelmällistä muukalaisvihamielistä liikehdintää. Kreikassa myös poliisien on raportoitu syyllistyneen ulkomaalaisten pelotteluun ja kyseenalaisiin pidätyksiin. Useimpien ulkomaalaisten on lähes mahdotonta saada osakseen oikeutta, ja monet heistä pelkäävät kuollakseen. Kreikan poliisivoimiin on jouduttu perustamaan erikoisyksikkö, joka vastaa rasistisen väkivallan ja viharikosten torjunnasta.

Turvapaikanhakijoiden vastaanottoolosuhteiden on todettu olevan erittäin huonot myös Italiassa ja Maltalla. Ongelmallisimmat tapaukset liittyvät alaikäisten ilman saattajia saapuvien turvapaikanhakijoiden kohteluun. Italia on ollut julkisuudessa myös maan romaniväestön kohtelun vuoksi. Huolimatta lukuisista kehotuksista parantaa romanien elinolosuhteita ja mahdollisuuksia yhteiskunnassa, tilanne ei ole muuttunut. Romaneita kohtaan suunnatut viharikokset ovat yleistyneet Italiassa, kuten myös muualla Euroopassa. Taloudellisen tilanteen aiheuttamat turhautumat puretaan näihin väestöryhmiin, joiden asema Euroopassa on aina ollut huono. (Euroopan neuvosto 2012.)

Espanjassa yli kaksi miljoonaa kansalaista on joutunut turvautumaan avustusjärjestöjen hätäapuun. Espanjan ongelmana ovat siirtolaistulvan ohella korkeat työttömyyslukemat erityisesti nuorison keskuudessa. Espanjan ankara asuntolainalaki on johtanut maksuvaikeuksiin joutuneiden ihmisten pikahäätöihin ja asuntojen omistajuuden siirtymiseen pankeille. Nämä espanjalaiset joutuvat asumaan sukulaisten ja ystävien nurkissa, tai huonoimmassa tapauksessa kadulla. EU-tuomioistuin on vaatinut Espanjaa pikaisesti muuttamaan lainsäädäntöään. Espanjan heikko taloustilanne on vaatinut myös tiukkaa valtion menojen karsimista, joka taas on jättänyt monet ihmiset peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon, ulkopuolelle. Vaikea tilanne on saanut espanjalaiset liikkeelle. Mielenosoitukset ja avustusjonot ovat arkipäivää, mutta myös laajempi liikehdintä työn perässä muualle Eurooppaan.

Entisistä Itä-Euroopan maista erityisesti Unkari on ollut viime aikoina esillä perustuslakimuutostensa takia. Näiden muutosten katsotaan heikentävän oikeusvaltioperiaatetta, vähemmistöjen asemaa ja uskonnonvapautta. Myös median toimintavapauksia on rajoitettu erilaisin toimin. Huolimatta EU:n komission, parlamentin ja Euroopan neuvoston kritiikistä, Unkari on jatkanut EU:n perusarvojen vastaisten lakimuutostensa läpiviemistä.

Mutta ihmisoikeusongelmat eivät rajoitu yksin niihin maihin, joilla menee taloudellisesti huonosti. Esimerkiksi Saksassa ja Hollannissa ulkomaalaisvastaisuus on nousussa. Samalla kun uusia siirtolaisia tarvitaan työvoimaksi, tulijoiden kriteereitä halutaan tarkentaa. Tervetulleiksi toivotetaan sellaiset siirtolaiset, joilla on korkea koulutus ja kielitaito. Sosiaalijärjestelmää kuormittavat ja sosiaalisia ongelmia synnyttävät siirtolaiset halutaan pitää rajojen ulkopuolella.

Vaikka kaikilla EU-mailla ihmisoikeusongelmat eivät olisikaan vakavia, nykyiseen kehitykseen tarvitaan EU-tason reagointia. Esimerkiksi yhtenäiset turvapaikkaolosuhteiden standardit auttaisivat puuttumaan yksittäisten maiden puutteisiin. Toisaalta myös jäsenmaille epätasaisesti jakautuva taakka siirtolaisten vastaanottajamaina tulisi ottaa huomioon ja myöntää apua tulijamäärien mukaisesti. Romanien huonolle asemalle tulisi myös löytää yhteinen EU-tason ratkaisu, sillä ongelma on Euroopan laajuinen. EU:n erilaisia rahastoja tulisi käyttää laajemmin talouskriisin kauaskantoisempien seurauksien, kuten nuorisotyöttömyyden, vähentämiseen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn.

Euroopan unioni ihmisoikeuksien edistäjänä maailmalla

Ulkoisessa ihmisoikeuspolitiikassaan Euroopan unioni on viime aikoina ottanut suuria harppauksia. EU:n uusi ihmisoikeusstrategia hyväksyttiin kesäkuussa 2012 ja sen tarkoituksena on määritellä kehys EU:n ihmisoikeuspolitiikalle seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. EU mainostaa uutta ihmisoikeusstrategiaa "vedenjakajana" EU:n ihmisoikeuspolitiikassa. Uudessa strategiassa sitoudutaan ensimmäistä kertaa EU-instituutioiden ja jäsenmaiden yhteiseen politiikkaan, jota on täydennetty konkreettisella toimintaohjelmalla. Ihmisoikeudet pyritään myös huomioimaan keskeisenä tekijänä kaikessa EU:n politiikassa ja ulkosuhteissa. Osana strategiaa EU:lle nimettiin syyskuussa uusi temaattinen ihmisoikeuserityisedustaja, Stavros Lambrinidis.

Olennaista uuden strategian lanseeraamisessa on EU:n johdonmukaisuuden parantaminen ihmisoikeuskysymyksissä. Johdonmukaisuuden odotetaan vahvistavan EU:n ihmisoikeuspolitiikkaa sekä valtioiden kahdenvälisissä suhteissa että kansainvälisillä foorumeilla, joista tärkeimpänä mainitaan YK:n ihmisoikeusneuvosto.

Valitettavasti juuri YK:n kontekstissa EU:lla on ollut hankaluuksia. Euroopan ja USA:n vaikutusvalta YK:n ihmisoikeuselimissa on olennaisesti vähentynyt viime vuosina, samalla kun esimerkiksi Venäjän ja Kiinan suosio on noussut. Nousevat valtiot tulkitsevat ihmisoikeuksia omista lähtökohdistaan, jotka eivät välttämättä tue ihmisoikeuksien universaaliutta. Esimerkiksi ASEAN:in3 vuoden lopulla julkaisema ihmisoikeusjulistus korostaa kontekstin, oli se sitten poliittinen, kulttuurinen tai uskonnollinen, huomiointia ihmisoikeuskysymyksissä.

Toisaalta myös johdonmukaisuuden puute EU:n sisäisen ja ulkoisen ihmisoikeuspolitiikan välillä vie uskottavuutta EU:n ulkoiselta ihmisoikeustoiminnalta. Useat maat, joita EU on arvostellut ihmisoikeusrikkomuksista, voivat käyttää tilannetta hyväkseen. Esimerkiksi Venäjä julkaisi joulukuussa kriittisen raportin EU:n sisäisestä ihmisoikeustilanteesta. Sen mukaan EU:n omat ongelmat osoittavat, että EU ei voi toimia erityisasemassa ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Venäjä edellyttääkin EU:lta tasaveroista vuoropuhelua ihmisoikeuskysymyksissä.

Merkitseekö EU:n uusi strategia kokonaisvaltaisempaa ja keskustelevampaa asennetta suhteessa muihin maailmanpolitiikan toimijoihin? Se jää nähtäväksi. Ainakin EU on pyrkinyt vuodesta 2011 lähtien laatimaan maakohtaisia ihmisoikeusraportteja ja parantamaan suhteitaan paikallisiin järjestöihin. Tuki paikallisille järjestöille on erityisen tärkeää, jotta ihmisoikeusongelmien laajuus ja luonne kyetään hahmottamaan ja tehtyjen tukitoimien vaikutus arvioimaan.

Lopuksi

Nobelin rauhanpalkinto voi olla hyvä muistutus Euroopan unionille siitä, mikä lopulta on ollut tärkeää sen yhdentymiskehityksessä. Unioni on kyennyt palauttamaan rauhan Eurooppaan ja turvannut eurooppalaisten perustavia ihmisoikeuksia. Oman onnistuneen esimerkkinsä varassa EU on myös ryhtynyt edistämään ihmisoikeuksia maailmalla.

Ulkoinen ihmisoikeuksien edistäminen rakentuu kuitenkin pitkälti oman hyvän esimerkin varaan. Tällä hetkellä Euroopan antama esimerkki on vähintäänkin ristiriitainen. Monen jäsenmaan ihmisoikeustilanne on huolestuttava ja ihmisoikeuksien toteutumisen osalta on syntymässä jako hyvä ja huono-osaisiin kansalaisiin. EU ei voi uskottavasti esittää vaatimuksia muille toimijoille, mikäli se ei itse saa ratkaistua omia ihmisoikeusongelmiaan.

Uudet pyrkimykset parantaa EU:n ulkoista ihmisoikeuspolitiikkaa ovat kuitenkin positiivisia kehityskulkuja talouskriisin kanssa kamppailevassa Euroopassa. Olisi toivottavaa, että näille pyrkimyksille löytyisi tukea jäsenmaista ja että EU-maat todella löytävät poliittista tahtoa toimia yhdessä ihmisoikeuksien edistämiseksi maailmalla.

Ihmisoikeusstrategian täytäntöönpano on pidempi prosessi, joka on vasta alkuvaiheessaan. Parhaimmillaan EU:n toimet vievät kohti Lissabonin sopimuksen lupauksia tehokkaammasta ja johdonmukaisemmasta ihmisoikeuspolitiikasta. Pahimmillaan taas uudet linjaukset ovat vain halpaa retoriikkaa, jolla EU pyrkii osoittamaan omaa olematonta erinomaisuuttaan ja ylenkatsovaa suhtautumistaan muuhun maailmaan.

Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri ja tohtorikoulutettava Eurooppa-tutkimuksen verkostossa Helsingin yliopistossa. Hän valmistelee väitöskirjaa EU:n vallasta ja vaikutusmahdollisuuksista YK:n ihmisoikeusneuvostossa.