Artikkeli on julkaistu aiemmin Ihmisiä muuttoliikkeessä -sivustolla.

Kaupunkilaisaktivisti ja pappi Marjaana Toiviainen majoitti pieneen asuntoonsa kaksi romanialaista. Samaan aikaan hän ideoi Toisenlainen hiihtoloma -tempauksen, joka innosti ihmisiä majoittamaan koteihin kylmillä kaduilla asuvia tuntemattomia ihmisiä. Hänestä tuli välittömästi kukkahattutäti.

Monen mielestä kukkahattutäti on synonyymi sinisilmäiselle auttajalle, joka ei oikeasti tiedä, miten asiat maailmassa ovat. Kukkahattutätejä höynäyttävät niin romanikerjäläiset, turvapaikanhakijat, pakolaiset kuin muut köyhät siirtolaiset.

"Näinhän se on, että sossu maksaa kaiken maahanmuuttajille", avattiin keskustelua Vauva-lehden verkkosivuilla, kun kokoomuspoliitikko Pia Kauma väitti julkisuudessa, että maahanmuuttajille jaetaan sosiaalitukia uusien lastenrattaiden hankkimiseen. Kukkahattutädit siis hyysäävät epärehellisiä ihmisiä, jotka tulevat Suomeen hyötyäkseen sosiaaliturvasta. Jos somalimies ajaa uudella autolla, se on hankittu lapsilisillä. Vieraalle annettu apu menee aina vääriin käsiin ja on pois suomalaisilta.

Sain parin vuoden ajan tehdä työtä alaikäisten turvapaikanhakijoiden edustajana. Tapasin sekä sosiaalityöntekijöitä että viranomaisia. Kaikille heille oli yhteistä, että he kohtelivat nuoria suojelevasti ja auttoivat heitä parhaansa mukaan. Myös poliisi. Kaikki tapaamani työntekijät olivat asialleen paneutuneita ammattilaisia, joilta ei puuttunut realismia. He tunsivat salakuljetusreitit, sodat, nälänhädät sekä silmittömän väkivallan seuraukset.

Verkkokeskusteluissa huudellaan, että kukkahattutädit antavat ulkomaalaisille jotakin sellaista, mikä huonontaa suomalaisten asemaa. Miksi hyvyys, auttaminen ja toisten hädänalaisen tilanteen huomioiminen tekee ihmisestä epäuskottavan hyvinvointiyhteiskunnassa?

"Ne, joilla on vähemmän, jakavat vähästäänkin. "

Tähän kysymykseen on törmännyt myös mies, jolla on vankka rikospoliisitausta. Hän on luonut kansainvälisen uran Jugoslavian ja Ruandan kansanmurhien tutkinnassa. Joidenkin mielestä hänellä on liian pehmeät aatteet. Elokuun lopussa mies osallistui lukiolaisten kiusaamista vastustavaan kampanjaan #kutsumua. Facebookiin postattuun kuvaan oli kirjoitettu sana, jolla kokenutta ja arvostettua 60-vuotiasta poliisia on haukuttu: "Kukkahattu". Osaltaan ehkä siksi, että hän oli adoptoinut aikuisia ruandalaisia.

Me siis kiusaamme myös aikuisia. Rikosylikomisario Thomas Elfgren kuulisi mieluummin kutsumanimen "Realistinen idealisti".

Monet tuntemani kukkahattutädit ovat juuri sitä. He seuraavat maailman politiikkaa ja tuntevat vastuuta myös siitä, mitä tapahtuu Suomen rajojen ulkopuolella.

Hyvinvointiyhteiskunnan varttuessa monet suomalaiset ovat kasvaneet turvaamaan vain oman selustansa. Ne, joilla on eniten, pitävät tarkkaa huolta, ettei saaduista eduista luovuta. Ne, joilla on vähemmän, jakavat vähästäänkin. Tämä on myös universaali ilmiö.

Uskon, että julmia kohtaloita kohtaavat ja apua antavat kukkahattutädit pitävät elämäänsä paljon mielekkäämpänä kuin ne, jotka rajaavat elämänsä vain omalle tontilleen ja pitävät globaalia vastuuta ohitettavana.

Tapasin kesällä Kongosta Ruandaan paenneen 14-henkiseen perheen, joka oli elänyt 13 vuotta perheen isän satunnaisilla tuloilla. Suomeen kiintiöpakolaisiksi valitun perheen jäsenet olivat jättämässä ulkomaalaisia syrjivän Ruandan. He halusivat päästä lopultakin tekemään töitä elantonsa eteen. Osaksi yhteiskuntaa, jossa kaikilla on samanlaiset oikeudet.

En kyennyt kertomaan vaikeuksista, joita he tulisivat kohtaamaan. Höynäytinkö minä nyt heitä?