Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Ihmisoikeusliiton blogissa. Lue lisää täältä.

Istun jordanialaispoliisien kanssa kahvilla naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan matalan kynnyksen interventiokeskuksessa Ammanin laitamilla. Saman katon alta löytyy niin poliisi, sosiaalityöntekijä, psykologi. Vuodesta 1997 toiminut Family Protection Department toimii alueellisena naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan koulutuskeskuksena. Keskuksessa käsitellään 8000 asiakastapausta vuosittain, jotka koskettavat naisiin ja lapsiin kohdistunutta väkivaltaa. Olen kahdella sanalla sanoen: positiivisesti yllättynyt.

"Naisiin kohdistuva väkivalta on valitettavasti ihmisoikeusongelma, jonka Suomi jakaa Jordanian kanssa."

Jordaniassa on tapahtunut iso harppaus naisiin kohdistuvan väkivallan ja erityisesti kunniaan liittyvän väkivallan ennaltaehkäisyssä. 1990-luvulla kampanja kunniaan liittyvää väkivaltaa vastaan nosti väkivallan koko kansan tietoisuuteen. Lainsäädännön suhteen on saavutettu edistysaskelia, vaikkakin riittämättömiä. Poliisin ja tuomarien koulutuksilla on saatu hyviä tuloksia. Esimerkiksi niin sanotuista kunniamurhista saadaan nykyään lähes järjestelmällisesti yli kymmenen vuoden tuomiot aikaisempien, puolen vuoden mittaisten tuomioiden sijaan. Vuonna 2011 YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan erityisraportoija, Rashida Manjoo, totesi raportissaan, että kunniamurhat ovat vähentyneet viime vuosina Jordaniassa.

Muutokset tapahtuvat hitaasti

Jordaniankin naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä vaivaa mielestäni ihmisoikeustyön ehkä raastavin haaste: muutokset tapahtuvat turhauttavan hitaasti. Vuosittain kunniamurhat vaativat edelleen noin 20 naisen hengen Jordaniassa. Maassa toimii vain kaksi turvakotia. Lainsäädäntö laahaa kaukana ihmisoikeusjärjestöjen toivomasta.

Myös muiden ihmisoikeuksien parissa löytyy valtavia haasteita. Erityisesti poliittisten oikeuksien toteutuminen on heikentynyt. Suurin osa kansalaisjärjestöistä ja lähes koko Jordanian media toimivat tiukasti kuningashuoneen alaisuudessa. Järjestön arvioiden mukaan jopa satoja blogeja on lopetettu alkuvuoden aikana. Monet kirjoittajat turvautuvat itsesensuuriin. Ilman sananvapautta ei tilaa jää muillekaan poliittisille vapauksille.

Naisiin kohdistuva väkivalta on valitettavasti ihmisoikeusongelma, jonka Suomi jakaa Jordanian kanssa. EU:n perusoikeusviraston keväällä 2014 julkaiseman tutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisnaisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen. Kritiikkiä väkivallasta on sadellut kotimaisilta kuin ulkomaisilta toimijoilta mukaan lukien YK:n naisten oikeuksien sopimusta valvovalta CEDAW-komitealta. Meilläkin tarvetta löytyisi esimerkiksi Jordanian Family Protection Departmentin kaltaiselle interventiokeskukselle, 24/7-päivystävälle puhelimelle väkivallan uhreille ja 500 turvakotipaikalle nykyisen reilun 100 paikan sijaan.

Liikenteen hälinä sekoittuu rukoushuutoon ja alakerran hotellista kaikuvaan arabipoppiin. Juttelen parikymppisen ihmisoikeusaktivistin, Reemin kanssa kunniaan liittyvän väkivallan vastaisesta työstä Suomessa ja Jordaniassa. Reem aloitti vapaaehtoisvoimin pyörivän "No honour in crime" -kampanjan 2000-luvun puolivälissä. Kysyn taustoja kampanjalle.

Reem huokaa ja vastaa:

"Me yksinkertaisesti vain kyllästyimme väkivaltaan ja sen tehottomaan ehkäisyyn ja päätimme tehdä jotain."

Sama kyllästyminen väkivaltaan ja riittämättömiin resursseihin antaa pohjaa myös kansalaisjärjestöjen työlle Suomessa. Muutokset vain tapahtuvat meilläkin piinaavaan hitaasti.

Kirjoittaja työskentelee Ihmisoikeusliiton kunniaan liittyvää väkivaltaa ennaltaehkäisevässä Kitke!-hankkeessa vaikuttamistyön koordinaattorina. Lue lisää Kitke!-hankkeen sivuilta.