Helsingin Jätkäsaaren rakennuttaminen on herättänyt kiivasta keskustelua mm. siitä, onko suunnitellusta asuinalueesta tulossa liian tiivis. Dodon kaupunkisuunnitteluryhmän vetäjän Jarre Parkatin mielestä asia on päinvastoin: Jätkäsaareen sopisi mainiosti enemmänkin porukkaa. "Minusta kaupunkikeskustelussa täytyisi ensin tehdä suuret linjat selväksi: se, että ekologinen kestävyys on otettava tosissaan. Biodiversiteetti asettaa ehdot muulle keskustelulle."

Jätkäsaaren tulevaa näkymää / Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

"Koska ympäristö vaikuttaa kaikkeen, ympäristöstä puhuttaessa pitää puhua kaikesta paitsi ympäristöstä", Jarre Parkatti sanoo. "Dodon ainutlaatuisuus on siinä, että automaattiset keinot puuttuvat. Kaikki pyörii keskustelun ympärillä."

Dodo on ympäristöjärjestö ja Parkatti sen kaupunkisuunnitteluryhmän vetäjä. Ryhmä pyrkii kehittämään erilaisia "kaupunkilaisia utopioita" - osallistumaan kansalaiskeskusteluun siitä, miten luodaan ekologisempia ja viihtyisämpiä kaupunkeja. Päivänpolttava puheenaihe juuri nyt on Helsingin Jätkäsaaren rakennuttaminen – näin suuria alueita päästään harvoin toteuttamaan piirustuksista valmiiksi asuinalueiksi kaupungissa, jossa vapaat alueet alkavat olla kortilla.

"Tämän päivän" ideologia

Myös julkisuudessa kaupunkisuunnittelusta on viime aikoina ruvettu puhumaan laajasti, ja paine kansalaisten osallistamiselle on kasvanut suunnittelijoiden piirissä. Suurin osa keskusteluun osaa ottavista järjestöistä on kuitenkin perinteisiä asukasyhdistyksiä, joille ekologisuus ei ole keskeinen arvo. "Minusta kaupunkikeskustelussa täytyisi ensin tehdä suuret linjat selväksi: se, että ekologinen kestävyys on otettava tosissaan. Biodiversiteetti asettaa ehdot muulle keskustelulle", Parkatti sanoo.

Parkatti nostaa ykköskysymykseksi autoliikenteen: sen kasvun torjuminen on ekologisen kaupungin tärkein haaste. Pienempi autojen määrä myös antaa mahdollisuuden rakentaa tiiviimmin. "Autoilussa on kyse tilallisesta priorisoinnista", Parkatti sanoo. "Pitäisi ajatella, mitä muuta kaupunkiin jää mahtumatta, jos autojen pitää mahtua. Autoilusta puhuttaessa täytyisi saada näkyviin sen koko hinta: se tarkoittaa Tyynenmeren saarten kohtalon lisäksi sitä, että autojen viemä tila on pois vaikkapa lasten leikkipaikoilta."

Parkatin mukaan kaupunkisuunnittelussa lähdetään liian usein siitä, että tietyt asiat ovat "tätä päivää" ja siis välttämättömiä. Esimerkeistä käyvät yksityisautoilu tai materiaalisen elintason nousun tuottama privatisoituminen - kaiken täytyy löytyä omasta asunnosta. "Tämän päivän" asioiden itsestäänselvyys luo vaihtoehdottomuuden kulttuurin, rohkeisiin vetoihin ei uskaltauduta. Erityisesti niitä tarvittaisiin sellaisen kaupunkikulttuurin murtamisessa, jossa kaikki ihmiset "nyhjöttävät omissa lokeroissaan."

Parkatti toisikin kaupunkikortteleihin lisää "kaikkea kivaa pientä ja yhteisöllistä." Pienimuotoista viljelyä, liikennetarvetta vähentäviä etätyöpisteitä kortteleiden sisään, verstaita... Parkatti valittelee, että materiaalisen elintason nousu tuhoaa yhteisöllisyyden mahdollisuudet. "Miksi esimerkiksi taloyhtiöissä ei voisi olla yhteistä tv-huonetta isoine näyttöineen? Nykyisin taloyhtiöihin ei tehdä edes pesutupia, kun kaiken pitää olla privaattia. Olisi hyvä että korttelin keskellä olisi jotain mikä saisi ihmiset tapaamaan luontevasti", Parkatti sanoo.

Vaihtoehtoja ja vastuun siirtoa

Nykyarkkitehtuurin ideologia näkyy Parkatin mukaan siinä, että vaihtoehtoja ei uskalleta rakentaa todellisiksi vaihtoehdoiksi. Esimerkistä käyvät Helsingin uudet suuret rakentamiselle vapautuvat alueet, joiden suunnittelussa olisi mahdollisuus tehdä totutusta poikkeavia ratkaisuja. Esimerkiksi Jätkäsaaresta piti alun perin tulla autoton kaupunginosa, mutta poliitikot ovat muuttaneet kantaansa.

"Vaikka Jätkäsaaressa on pyritty löyhentämään parkkinormeja, poliitikot painostavat toiseen suuntaan. Ajattelutapa tuntuu olevan, että hyvien veronmaksajien saaminen täytyy varmistaa", Parkatti sanoo. "Noin keskeinen alue kuitenkin houkuttelee ihmisiä joka tapauksessa. Kruununhakaankaan ei mahdu autoja, mutta ei se varsinaisesti köyhien aluetta ole."

Parkatin mielestä Jätkäsaari voisi hyvin olla autoton vaihtoehto: jos mietitään, muutetaanko sinne vai kenties vähän kauemmas, sinne muutto tarkoittaisi sitä ettei sitten hankita autoa. Aluetta sopisi myös tiivistää. "Suomessa ajatellaan kauhean usein, että hyvä elinympäristö on väljästi rakennettu. Mutta kun katsoo vaikkapa vanhoja puukaupunkeja tai Venetsiaa, nehän ovat erittäin tiiviitä ja useimpien mielestä mukavia ympäristöjä", Parkatti toteaa.

Suunnitteluun vaikuttaminen ei kuitenkaan ole helppoa - jo siitä syystä, että kaupunkisuunnittelijat saattavat olla hyvinkin samaa mieltä Dodon kanssa, mutta poliitikot vaativat autopaikkoja. Toisaalta myös olemassa oleva lainsäädäntö asettaa merkittäviä rajoituksia suunnitteluun.

Parkatti valitteleekin, että kaupunkisuunnittelussa harrastetaan vastuun siirtelyä. "Esimerkiksi suunnittelijoiden kuulee joskus puhuvan, että kestävyyttä on valinnan vapaus. Eli siirretään vastuu yksittäiselle kuluttajalle. Kuluttajat kuitenkin tekevät aina valintansa jossain kontekstissa, ja tämä konteksti on poliittisesti ennalta määritelty."

Parkatti muistuttaisikin poliitikkoja paitsi vastuusta, myös ajattelutapojen muutoksen vauhdista. "Kaupunkitrendit tulevat kauhean nopeasti. Kymmenen vuoden päästä tämän päivän utopiat voivat olla itsestäänselvyyksiä. Siksi utopioita on tärkeää kehitellä, ei voi lähteä siitä tyylistä että tehdään kompromissi jo ennakolta."