Journalismin rooli planeettamme kriisissä

Artikkeli on julkaistu alun perin Rauhan puolesta -lehden numerossa 4/2018.

Saammeko uutiskanavilta totuudellista kuvaa maailman tilasta? Yksi valtamedian pahimmista laiminlyönneistä on planeettamme ja kulttuurimme kestämättömyyden analysoiminen. Uutisanalyysit keskittyvät enimmäkseen päivänpolitiikan turruttaviin kuvioihin. Ajankohtaisohjelmatkin keskittyvät enimmäkseen lyhytnäköisiin poliittisiin erimielisyyksiin. Kesän helleaallot toivat toki uutisiin pohdintaa ilmastonmuutoksesta, mutta sen suhteuttaminen talousjärjestelmän realiteetteihin jäi enimmäkseen puutteelliseksi.

Kokonaiskuvaan lähitulevaisuuden ongelmista ei pyritä. Esimerkiksi valtioiden velkaantuminen nähdään huolestuttavana ilmiönä, mutta sitä ei yhdistetä historiallis-ekologisiin puitteisiin. Maailman talouksien velkaantumisen historiaa tutkinut radikaali amerikkalainen antropologi David Graeber yhdistää kysymyksen koko kulttuurimme tulevaisuuteen: ”Sanoessamme, että globaalisen velan tasot alinomaa kasvavat, itse asiassa sanomme, että kollektiivisesti ihmiset lupaavat toisilleen tuottaa tulevaisuudessa entistäkin enemmän tuotteita ja palveluita kuin nykyään. Mutta nykyisetkin tasot ovat selvästi kestämättömät. Juuri ne ovat tuhoamassa planeettaa kasvavalla vauhdilla.”

Graeber huomauttaa, että vallankäytön yläpäässäkin on alettu myöntää, että jonkinlainen velkojen anteeksianto käy ennen pitkää väistämättömäksi. Todellinen poliittinen mittelö tullaan käymään siitä, minkä muodon anteeksianto saa. Graeber kysyy, eikö olisi mielekästä tarttua samanaikaisesti molempiin ongelmiin, velkaan ja työhön.

Näin Graeber: ”Miksi emme panisi toimeen maapallonlaajuista velkojen mitätöimistä niin laajassa mitassa kuin mahdollista ja yhdistäisi sitä työtuntien massiiviseen vähentämiseen: ehkä nelituntinen päivä ja taattu viiden kuukauden loma? Tämä ei kenties ainoastaan pelastaisi planeettaa vaan (koska eiväthän kaikki istuisi joutilaina uusien vapaa-ajan tuntien aikana) saisi meidät muuttamaan peruskäsityksiämme siitä, mitä uutta arvoa tuottava työ voisi itse asiassa olla.”

Journalistien tulisi hakeutua tämän pysähtyneisyyden ulkopuolelle, etsiä vaihtoehtoisia sosiaalisia prosesseja ja tutkailla unohdettuja vaihtoehtoja.

Tällaiseen tulevaisuuteen on varmaankin vielä vaarallisen pitkä ja vaivalloinen matka, eikä journalismin pysähtyneisyys vauhtia lisää. Muutaman vuoden takainen occupy-liike sai kuitenkin ahdistustensa vallassa eläneet ihmiset unelmoimaan luovemmasta ja mielekkäämmästä elämästä. Graeber korostaa, että parempaan elämään tähtäävien menetelmien on jo kuvastettava haluamaamme yhteiskuntaa. Hän kirjoittaa: ”Ihmisen mielikuvitus kieltäytyy itsepintaisesti kuolemasta. Ja hetkellä, jolloin huomattava määrä ihmisiä katkaisee kollektiivista mielikuvitusta estäneet kahleensa, syvällekin juurtuneet olettamukset siitä mikä on poliittisesti mahdollista ja mikä ei voivat murentua hetkessä. Näin on käynyt ennenkin.”

Valitettavasti suurin osa maailman johtajista on kadottanut mielikuvituksensa. Sen sijaan, että pohdittaisiin maailmamme selviytymistä ekologisesta tuhosta, miljardeja työnnetään aseteollisuudelle. Suomessakin on valmistauduttu miljardihankkeisiin, vaikka kukaan ei ole käsittääkseni järkeenkäyvästi yrittänyt perustella, miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen.

Tavallisten ihmisten mielikuvitus riittää ymmärtämään, mistä päivänpolitiikassa on kysymys. Brittiläinen tietokirjailija ja mediatutkija Dan Hind toteaa, että ihmisten elämänkokemus saa heidät ymmärtämään, että nykyinen politiikka ja talouselämä palvelevat vähemmistön etuja. Kansalaiset voivat äänestää vaaleissa ja valita kulutustottumuksiaan, mutta elämän laajemmasta sisällöstä päätetään ihmisten vaikutusvallan ulkopuolella. Hind toteaa, että markkinoiden palvonta ja asiantuntijoiden keskeinen rooli saavat ihmiset tuntemaan itsensä yhteiskunnallisten prosessien sivustakatsojiksi.

Journalistien tulisi hakeutua tämän pysähtyneisyyden ulkopuolelle, etsiä vaihtoehtoisia sosiaalisia prosesseja ja tutkailla unohdettuja vaihtoehtoja. On kysyttävä, miksi ihmiset eivät muka kykenisi muodostamaan omaehtoisia päätöksentekoelimiä. Journalistin jokapäiväisen elämänkokemuksen rajoissa on kuitenkin vaikea ymmärtää sitä ahdistusta, jota ihmiset voimattomuudessaan tuntevat. Silloin tällöin sosiaaliset purkaukset pakottavat toimittajatkin miettimään vaihtoehtoja.

Monet toimittajat seurasivat hämmentyneinä vuoden 2011 indignados- ja occupy-liikkeitä, mutta ymmärsivät pian sitä vapauden huumaa, jota arkielämän ulkopuolella syntynyt joukkoliike osanottajissaan synnytti. Hindin mukaan nämä monissa maissa puhjenneet joukkoliikkeet osoittivat vaikuttavaa toimintakykyä, kunhan ihmiset ensin olivat kyenneet kommunikoimaan ennakkoluulottomasti toistensa kanssa. He ottivat itsensä vakavasti. Erimielisyyksien ei annettu muuttua aseiksi toisia vastaan. Monimutkaiset väittelyt eivät johtaneet valtataisteluihin vaan ne antoivat tilaa uusille oivalluksille siitä, miltä todella vapaa yhteiskunta voisi tuntua.

Hind huomauttaa, että aikamme yhteiskunnissa on runsaasti organisaatioita, joissa samansuuntaisesti ajattelevat ihmiset kokoontuvat pohtimaan elämäänsä virallisten päätöksentekorakenteiden ulkopuolella. Tällainen päätöksenteko rohkaisee horisontaalisia yhteistyöelimiä. Osanottajat ovat valistuneita kansalaisia, jotka ovat kyllästyneet itseään korvaamattomina pitäviin poliittisiin johtajiin. Näiden johtajien näköalattomuus on käynyt ilmeiseksi. Heidän lyhytnäköisyytensä paljastuu, kun aktiiviset kansalaiset alkavat kokeilla sosiaalisen elämän uusia muotoja. Niin kuin muuan aktivisti totesi: ”Paras tapa ennustaa tulevaisuutta on luoda se!”

Valtamediassa vaihtoehtoiset ajatukset leimataan epärealistisiksi tai niiden kannattajia luonnehditaan ylenkatseellisesti idealisteiksi. Vallitsevat olot normalisoidaan näennäisesti asiallisella tiedonjaolla, jonka propagandistisuus kätkeytyy näkyvistä. Kapitalismia tukeva poliittinen ideologia eri muodoissaan on enemmän tai vähemmän virallinen totuus. Tämä rajoittaa kansalaisten mahdollisuutta saada asiallista tietoa.

Lähteet:

David Graeber: The Democracy Project: A History, a Crisis, a Movement. Allen Lane 2013. (www.lausti.com/articles/books/graeber2.html)

Dan Hind, Common Sense: Occupation, Assembly and the Future of Liberty. Kindle Edition: Myriad Editions/New Left Project, 2012. (www.lausti.com/articles/books/hind.html)