Yhtiöistä on viime vuosina tullut valtioihin verrattavissa olevia toimijoita. Kansainväliset lait eivät kuitenkaan sido yrityksiä ihmisoikeuksiin kuten valtioita. Tämä aiheuttaa suuria haasteita oikeuksien toteutumisessa.

"Vielä monimutkaisemmaksi tilanne menee, kun puhutaan valtionomisteisista kansanvälisistä yhtiöistä. Usein kaikkein vakavimpiin rikkomuksiin yhdistettävät yhtiöt ovat juuri valtionomisteisia", toteaa kansainvälisen oikeuden professori Merja Pentikäinen Turun yliopistosta.

Nämä ristiriidat nousivat tärkeimmiksi puheenaiheiksi Ihmisoikeusliiton ja Erik Castrén -instituutin lokakuussa järjestämässä seminaarissa. Seminaarissa keskusteltiin yritysten velvollisuudesta kunnioittaa ihmisoikeuksia.

Etenkin kansainvälisten yhtiöiden roolista ihmisoikeuksissa on käyty paljon akateemista väittelyä. Seminaarin puhujat olivat yksimielisiä siitä, että valtioiden ja yhtiöiden roolien selvittäminen on avainasemassa yritysten ihmisoikeusvastuussa.

"On selvää, että vastuu ihmisoikeuksista koskee paitsi valtioita, myös yhtiöitä ja isäntämaita. Tähän tarvitaan kuitenkin toimivia laillisia normeja", toteaa Ihmisoikeusliittojen kansainvälisen keskusliiton toiminnanjohtaja Antoine Bernard.

Nokian yhteiskuntavastuuasioiden johtaja Pekka Isosomppi toteaa, etteivät yhtiöt voi itse sanoa, mikä toiminnassa on ihmisoikeuksien kannalta hyvää ja mikä huonoa. Siihen tarvitaan ulkopuolisia tahoja.

"Voimme kuitenkin sanoa hallituksille, että seuraamme lakia,
vaikka he sanoisivat, ettei laeista tarvitse välittää."

"Voimme kuitenkin sanoa hallituksille, että seuraamme lakia, vaikka he sanoisivat, ettei laeista tarvitse välittää."

Nokia Siemens Networkiä on viime vuosina kritisoitu etenkin yrityksen käyttämien mineraalien alkuperäepäselvyyksien tähden. Isosompin mukaan Nokia ei nykyisin osta lainkaan tantaalia Kongon demokraattisesta tasavallasta, jossa kaivostoiminnan on todettu rahoittavan maan verisiä konflikteja.

Valtioiden lait sitovat sen yrityksiäkin

Ihmisoikeuksia suojaavat kansainväliset sopimukset ja lait, joita hyväksymällä valtiot panevat täytäntöön ihmisoikeusvelvoitteita myös kansallisella tasolla. Näin normit sitovat epäsuorasti myös yrityksiä.

Pentikäisen mukaan yrityksiä on käytännössä kuitenkin vaikea saada vastuuseen muualla kuin kotimaassa tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista. Esimerkiksi kehitysmailla ei aina ole resursseja valvoa yritysten toimintaa, eikä kaikilla mailla ole tahtoa antaa vaatimuksia maahan rahaa tuovalle yritykselle. Myös paikalliset lait vaihtelevat maasta toiseen.

Antoine Bernard toteaa, että tällä hetkellä ihmisoikeuksiin sitoutuminen on yrityksille riski: toimia ohjaavat tulot, ja ihmisoikeudet voivat tulla yritykselle kalliiksi.

Käytännössä valtioiden keinoina valvoa ihmisoikeuksien toteutumista on raportointivelvollisuuden määrääminen yrityksille. Viime vuosina on saatu aikaan useita aloitteita monikansallisten yritysten säätelemiseksi, joista tärkeimpiä ovat kampanja yritysten sitouttamiseksi ILO:n perussopimuksiin sekä YK:n Global Compact -hanke.

Hankkeessa yrityksiä kehotetaan huomioimaan esimerkiksi ihmisoikeudet ja ympäristö toiminnassaan sekä raportoimaan niiden toteutumisesta. Aloite on vapaaehtoinen.

"Meillä ei ole mitään pakollisia raportteja vastaan: teemme niitä jo nyt, muut voisivat tulla hyvin mukaan", toteaa muun muassa Kiinassa ja Latinalaisessa Amerikassa kiistanalaisista maakaupoistaan tunnetuksi tulleen Stora Enson globaalin vastuun asioiden johtaja Terhi Koipijärvi.

Valtio suojelee, yritykset kunnioittavat

YK:n ihmisoikeusneuvosto hyväksyi kesäkuussa YK:n erityisedustaja John Ruggien raportin Protect, Respect and Remedy viitekehyksen. Kehyksen ideana on, että valtiolla on vastuu suojella ja yrityksillä velvollisuus kunnioittaa kaikkia ihmisoikeuksia suhteessa liiketoimintaan ja toimintaympäristöihin.

Miten tähän sitten päästäisiin? Bernardin mukaan haasteita ovat etenkin toiminnan saaminen läpinäkyvämmäksi ja yritysten saaminen tilivelvollisiksi.

Ihmisoikeusliittojen kansainvälisen keskusliiton ihmisoikeusyksikön päällikkö Elin Wrzoncki on samaa mieltä.

"Yritysten pitäisi tietää, mistä aineet tulevat,
eikä heidän pitäisi voida paeta sen taakse,
etteivät he tiedä."

"Yrityksillä pitäisi olla velvoituskäytäntö ja uutteruutta. Yritysten pitäisi tietää, mistä aineet tulevat ja kenelle ne menevät, eikä niiden pitäisi voida paeta sen taakse, etteivät ne tiedä. Toiminnan vaikutukset pitäisi jäljittää ja selvittää", hän luettelee.

Myös Stora Enson Terhi Koipijärvi yhtyy näkemykseen. "Opimme 20 vuotta sitten, että pitää tietää, mistä käyttämämme materiaali tulee: ei vain puu, vaan muut myös kemikaalit, kuljetus ja kaikki muu."

Oikeusprosessit kestävät kauan

Kansainvälistyminen vaikeuttaa ihmisoikeuksien toteutumista myös silloin, kun ongelmiin aletaan etsiä ratkaisua. Yksityisten ihmisten on hankala saada korvausta kokemastaan vääryydestä, kun vastassa on monikansallinen yritys.

"Esimerkiksi hollantilaisen öljy-yhtiö Trafiguran onnettomuuden uhrit Norsunluurannikolla ovat koittaneet saada oikeutta Norsunluurannikolta, he ovat koittaneet saada oikeutta Alankomaista, koska laiva on alankomaalainen, Ranskalta, koska yhtiön johto on ranskalainen, Britanniasta, sillä yhtiön kirjat ovat siellä", Wrzoncki toteaa.

Pieni ihminen voi helposti jäädä ison yrityksen jalkoihin, toteaa myös kehitysmaatutkimuksen professori Jussi Pakkasvirta Helsingin yliopistosta. Pakkasvirrasta verojen maksu on parasta ihmisoikeustyötä, sillä silloin yritys todellakin osallistuu ihmisten arjen parantamiseen.

Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että verotulot käytetään asukkaiden hyväksi. Riitatilanteissa oikeustoimet voivat kestää yli kymmenenkin vuotta.

"Lain aukot pitäisi täyttää. Tosin esimerkiksi öljy-yhtiö Total on todennut, että pitkittynyt oikeudenkäynti oli heille vahva syy tehdä kaikkien aikojen ensimmäinen ihmisoikeusstrategiansa", Bernard kertoo.

Ihmisoikeuksia hankalampi mitata kuin ympäristötekoja

Toimijoiden roolin lisäksi myös ihmisoikeuksien raportointi on vaikeaa. Esimerkiksi ympäristöongelmia voidaan helpommin laskea numeroilla, ihmisoikeuksissa se ei ole yhtä helppoa.  

Pekka Isosomppi heittää ilmaan ajatuksen ekologisen jalanjäljen tapaisesti laskettavasta ihmisoikeusjalanjäljestä, ja toteaa sen heti mahdottomaksi.

"'Tämän puhelimen tekemiseen on käytetty näin paljon lapsityövoimaa.' Eihän sellaista ole mahdollista laskea tällä tavalla", hän toteaa. Hän lisää, ettei ympäristövastuutakaan ole helppo toteuttaa, mutta sen tulokset ovat paremmin mitattavissa.

Isosompin mukaan ihmisoikeuksien toteutumisen haasteet kasvavat vielä tulevaisuudessa.

"Haaste ei ole OECD-maissa. Viiden vuoden päästä kilpailu tulee yhtiöistä, jotka eivät ole OECD:ssä, yhtiöistä joista ette ole vielä kuulleetkaan. Ne tulevat ja ne tulevat kovaa. Kun ne saadaan toimimaan ihmisoikeuksia kunnioittaen, sitten voimme onnistua."

Kuinka paljon vastuuta sitten on kuluttajalla, ja kuinka paljon yrityksellä? Kansainvälinen paine läpinäkyvyyteen yritysten toiminnassa on ainakin viime vuosina lisääntynyt. Ihmiset haluavat lisää tietoja ostovalintojensa pohjaksi. Kuluttajan taakse on myös helppo piiloutua.

Lisäksi sanottavansa on myös sijoittajilla.

"Sijoittajat ovat hyvin tärkeä osa ihmisoikeuksien toteuttamista. Ja he eivät välitä siitä lainkaan: he välittävät rahasta. Rajat toiminnassa pitäisikin siksi olla samat kaikille, ettei se vääristä yritysten kilpailukykyä. Se on ainut tapa saada tämä toimimaan", Jussi Pakkasvirta uskoo.