Artikkeli on julkaistu alun perin Kepan blogissa.

Kirjoitin kolmen vuoden ajan näytelmää, jonka nimi on Nälänhätä. Lähtökohtani oli kirjoittaa nimenomaan nälästä hädän ja kärsimyksen muotona, joka koskee ihmisiä eri puolilla maailmaa. Näytelmä valmistui ja sai ensiesityksensä viime keväänä.

Se, että koettaa ottaa taiteen keinoin käsiteltäväkseen jättiläisaiheen, on todella vaikeaa. On rajattava ja rajattava. Minua kiinnosti nälän näkeminen, koska kokemukseni oli se, että nälkä kaventaa katseen ja arjen. Ajattelin myös, että nälkä hätänä välittyy meille lähinnä kuvina.

Lähestyin aihetta Kevin Carterin vuonna 1993 nykyisessä Etelä-Sudanissa ottaman valokuvan kautta, sillä se ärsytti minua ja toisaalta palasin siihen jatkuvasti. The New York Times -lehdessä alun perin julkaistussa ikonisessa valokuvassa on nälkiintynyt lapsi ja korppikotka. Hapuilin sinne tänne ja päädyin lopulta siihen, että minun oli lainattava itseäni viisaampien silmiä. Haastattelin näytelmää varten erilaisia asiantuntijoita kuten nälkätutkijaa, ex-anorektikkoa, pakolaista ja valokuvaajaa.

Metodini oli yksinkertainen. Katsoimme yhdessä Carterin ottamaa valokuvaa ja kysyin haastateltavilta, mitä he näkivät. Tilanne vastasi paljolti aamuista hetkeä, jolloin luemme päivän sanomalehteä kahvikuppi kädessä: katsomme kuvia toisten ihmisten kärsimyksestä ja näemme kuka mitäkin.

Ravinto on yksi radikaaleimmista asioista. Sen puute paitsi kuihduttaa hitaasti myös riistää ihmisen vapauden ja omanarvontunnon. Nälkä on vähentynyt maailmasta, mutta FAO:n vuotta 2015 tarkastelevan ruokaraportin mukaan edelleen joka yhdeksäs ihminen menee nälkäisenä nukkumaan. Maailman noin 800 miljoonasta nälkäisestä ihmisestä selkeä enemmistö asuu kehitysmaissa. Varsinaisen aliravitsemuksen lisäksi haasteena on muun muassa ravinnon yksipuolisuus.

Kaikki tuo nälkä on hätää. Mutta globaalin nälän lisäksi ovat tietysti nälänhädät eli tilanteet, joissa iso osa tietyn valtion kansasta putoaa suhteellisen nopeasti nälän piiriin. Muistamme valokuvat paitsi Etelä-Sudanista myös Biafrasta ja Etiopiasta – kyllä – mutta niistähän on jo aikaa.

"Me tiedämme niin vähän ja koemme empatiaa rajallisesti, eikä toisten silmin katsominen tee työtä helpommaksi – päinvastoin."

Silti viimeisen vuoden aikana nälänhätä on uhannut ihmisiä eri puolilla maapalloa, esimerkiksi Pohjois-Koreassa, Syyriassa ja Etiopiassa. Nälänhädän taustalta löytyy näissäkin tilanteissa diktatuuria, kuivuutta, tulvia tai sota. Syyt liittyvät siis suoraan tai välillisesti ihmisen toimiin.

Kevin Carterin valokuva on kiistatta osa kivun katsomisen historiaa. Kärsimyskuvasto muuttuu, mutta ydin säilyy samana. On ihmisiä jotka katsovat toisten kipua ja kärsimystä. Siitä, johtaako tämä muutokseen, välinpitämättömyyteen vai ei mihinkään, on keskusteltu ja paljon.

Ajattelen, että meillä ei ole varaa ottaa sellaista riskiä, että häivyttäisimme nuo kuvat täysin. Näytelmäni on yritys nähdä laajemmin yksi kärsimyksen muoto eli nälkä. Se, että katsoimme valokuvaa yhdessä tai lainasin haastateltavieni silmiä, ei tarkoita mitään lyyristä hiippailua. Lintubiologille, meteorologille tai pienelle lapselle Kevin Carterin ikoninen valokuva nälänhädästä yksinkertaisesti avautuu aivan muunlaisena kuin minulle tai sinulle.

Me tiedämme niin vähän ja koemme empatiaa rajallisesti, eikä toisten silmin katsominen tee työtä helpommaksi – päinvastoin. Se vaatii ponnistelua. Mitä pidemmälle näytelmän kirjoittaminen eteni, sitä monimutkaisemmalta ja kaoottisemmalta nälkä ja maailma tuntuivat. Osa näytelmästä tapahtuu absoluuttisessa pimeydessä, ikään kuin pimiössä. Täten emme voi väistää katsomasta tilannetta, jossa ikoninen valokuva syntyy uudelleen.

Yksikään näytelmää varten haastattelemani asiantuntija ei ollut itsenään riittävä. Vasta yhteinen katse muodosti laajan kuvan, jossa oli sekä tietoa, kokemusta että sydäntä. Kun nykyisin luen aamulla uutisia ja katson kivun kuvia, kaipaan lähes raivon vallassa kapean katseeni rinnalle tai haasteeksi noita silmiä ja ääniä.

Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.