Kasvutalouden panttivangit

Artikkeli on julkaistu alun perin Kehyksen blogissa.

Kehitysyhteistyöjärjestöjen eurooppalainen kattojärjestömme CONCORD järjesti syyskuun alussa asiantuntijaseminaarin, jossa käsiteltiin kasvutalouden vaihtoehtoja sekä esteitä niin sanottujen aitojen hyvinvoinnin mittareiden käyttöönotolle. Seminaarissa luonnehdimme nykyistä tilannetta ”Tukholman syndroomaksi” viitaten olosuhteisiin, jossa panttivangeille tai kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Olemme tottuneita ajattelemaan, että bruttokansantuotteen kasvu tuo meille asioita, joita arvostamme: kulutushyödykkeitä, työpaikkoja ja julkisia palveluita. Tuotannon kasvun heikentyminen tai pysähtyminen puolestaan tuo mukanaan uhkia ja epävarmuutta.

Vaikka suuri osa ihmisistä myöntää, että nykyinen talouskasvuun perustuva talousjärjestelmä on ekologisesti kestämätön, emme osaa tai uskalla kuvitella, millaisia vaikutuksia kasvun hidastumisella tai jopa talouslaskulla olisi yhteiskunnallemme. Myös politiikan ja talouden kieli, käytännöt sekä ajattelutavat ovat rakentuneet bruttokansantuotteen kasvun tavoittelun varaan, jolloin kasvun tavoitteesta luopuminen vaatisi niiden kaikkien perustavanlaatuista uudistamista.

Bruttokansantuote eli tavaroiden ja palveluiden tuotannossa aikaansaatu arvonlisäys on kelpo tunnusluku, kun ollaan kiinnostuneita yhteiskunnan rahassa mitattavasta kokonaistuotannosta. Kuitenkaan BKT:n määrä tai kehitys ei esimerkiksi kerro talouskasvun sosiaalisista tai ekologisista vaikutuksista. Lisäksi BKT jättää näkymättömiin kaiken rahatalouden ulkopuolisen toiminnan, kuten kotona tehdyn työn ja monien kehitysmaiden talouksille ominaisen laajan epävirallisen sektorin. Viime vuosina on pohdittu myös haasteita, jotka liittyvät jakamistalouden tai digitalisaation huomioimiseen bruttokansantuotteessa.

Ongelma ei kuitenkaan ole bruttokansantuotteessa mittarina, vaan siinä, että tälle kapea-alaiselle tunnusluvulle on muodostunut kohtuuttoman tärkeä asema yhteiskunnallisen päätöksenteon ohjaajana. Bruttokansantuotteena mitattava talouskasvu on ollut 1940-luvulta lähtien keskeisin yhteiskunnan menestyksen mittari, ja maailmasta tuskin löytyy hallitusta, jonka päätavoitteena ei olisi valtion BKT:n kasvattaminen.

Vaikka suuri osa ihmisistä myöntää, että nykyinen talouskasvuun perustuva talousjärjestelmä on ekologisesti kestämätön, emme osaa tai uskalla kuvitella, millaisia vaikutuksia kasvun hidastumisella tai jopa talouslaskulla olisi yhteiskunnallemme.

BKT:n puutteet yhteiskunnan tilan ja hyvinvoinnin indikaattorina ovat olleet tiedossa pitkään. Jo mittarin kehittäjät korostivat, että kyseessä on taloudellisen toimeliaisuuden eikä hyvinvoinnin mittari. Aloitteita BKT:ta täydentävien hyvinvoinnin mittareiden kehittämiseksi ja käyttöönottamiseksi on käynnistetty lukuisia, joista tunnetuimpana kenties Stiglizin komitean suositukset kansantalouden tilinpidon kehittämiseksi vuodelta 2009 ja samana vuonna lanseerattu Euroopan komission Beyond GDP -hanke. Myös Suomessa valtioneuvoston kanslia julkaisi vuonna 2011 raportin BKT ja kestävä hyvinvointi, jossa esitettiin toimia nykyistä laajemman hyvinvoinnin näkökulman tuomiseksi julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon.

Näiden hankkeiden tavoitteena on ollut lähinnä uusien indikaattoreiden etsiminen. Ne eivät ole niinkään pyrkineet haastamaan talouskasvun tavoitetta tai tarkastelemaan mahdollisia valintoja talouskasvun tavoittelun sekä sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden välillä. Kenties juuri siksi niiden poliittinen vaikutus onkin jäänyt vaatimattomaksi.

CONCORDin seminaarin osallistujat olivat kuitenkin toiveikkaita, että voisimme vapautua kasvuajattelun vankilasta, jos pohdimme ennakkoluulottomasti, millaiset seikat aidosti ovat tärkeitä hyvän elämän kannalta, ja mitä niiden saavuttamiseen tarvitaan. Jos bruttokansantuotteen kasvattaminen on nähty keinona lisätä inhimillistä turvallisuutta ja hyvinvointia, niin olisiko näitä päämääriä mahdollista saavuttaa ilman tuotannon jatkuvaa kasvattamista?

Osansa tämän panttivankidraaman ratkaisussa on varmasti myös erilaisilla BKT:ta täydentävillä kehityksen ja hyvinvoinnin mittareilla, joita toki on jo runsaasti olemassa. Esimerkiksi hyvinvointia ja ympäristön tilaa seurataan jo useilla kansallisilla ja kansainvälisillä indikaattoreilla. Kestävään kehitykseen sitoutuneiden kansalaisten, päättäjien ja tutkijoiden tulisikin nyt vaatia ja varmistaa, että näitä monipuolisia mittareita sekä niillä kerättyä tietoa myös hyödynnetään poliittisen päätöksenteon tukena. Talouskasvu voi olla hyvä renki, mutta se on huono isäntä.

Kirjoittaja on Kehyksen vaikuttamistyön koordinaattori (vihreä ja kestävä talous).