Argentiinan pesolla ei mene hyvin. Maan valuutta menetti vuoden 2018 aikana puolet arvostaan suhteessa Yhdysvaltain dollariin. Valuutta on notkahdellut sen jälkeen, kun maan presidentti Mauricio Macri 2015 antoi Argentiinan peson kellua vapaasti ja poisti pääoman liikkuvuutta koskevat rajoitukset.

Peson arvonalennus heikensi maan kykyä maksaa ulkomaanvelkojaan,  ja lisäksi maa on joutunut käymään pitkää oikeustaistelua velkaneuvotteluista kieltäytyneiden sijoitusrahastojen kanssa. Toukokuussa 2018 Argentiina pyysi taloudellista tukea Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä, joka myönsi maalle 57 miljardin dollarin kokoisen lainan. Kyseessä on rahaston historian suurin laina. IMF:n lainoihin liittyvät ehdot julkisen talouden leikkauksista tulevat kuitenkin vääjäämättä heikentämään jo nyt kovassa talousahdingossa elävien kansalaisten elämää.

Argentiina ei ole ainoa maa joka on tuskaillut heikkenevän valuutan kanssa vuoden 2018 aikana. Muita valuuttaongelmien kanssa painivia kehittyvien maiden maita ovat Turkki, Etelä-Afrikka, Brasilia, Intia ja Indonesia. Valuuttojen arvonalennukset ovat vahvasti haitanneet maiden talouksia ja kansalaisia.

Rahavirrat kehitysmaihin

Kehittyvien maiden talousvaikeudet juontavat juurensa vuoteen 2008, kun vauraampiin maihin iski finanssikriisi. Yhdysvaltain, EU:n ja Iso-Britannian keskuspankit laskivat korkonsa lähelle nollaa ja aloittivat tämän jälkeen määrällisen kevennyksen (Quantitative Easing, QE) ohjelmat, joiden tavoitteena oli elvyttää taloutta ja näin katkaista finanssikriisi.

Keskuspankit loivat rahaa ja hankkivat sillä velkakirjoja pankeilta ja rahoitusmarkkinoilta. Lisäksi keskuspankit tarjosivat edullista nollakorkoista lainaa. Vuosien 2008 ja 2018 välillä rahoitusmarkkinoille ohjattiin 12 biljoonaa dollaria eri elvytysohjelmien kautta.

Yhdysvaltain, EU:n ja Iso-Britannian toimien seurauksena rahoitusmarkkinoilla myytävien velkakirjojen korot laskivat. Osa sijoittajista halusi löytää parempia tuottoja tekeviä arvopapereita. Kehitysmaissa oli sijoituskohteita, joilla oli korkeat riskit, ja siten myös korkeammat korot, joten osa sijoituksista suuntautui sinne.

Kansainvälisten velkakirjojen määrä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen maissa kasvoi 297 miljardista dollarista vuonna 2009 noin 757 miljardiin dollariin vuonna 2017. Aasian ja Tyynenmeren alueella velkamäärä kasvoi tällä ajanjaksolla 254 miljardista dollarista 637 miljardiin dollariin.

Monikansallisten yritysten tutkimuskeskuksen SOMOn taloustutkija Rodrigo Fernandez on selvittänyt määrällisen kevennyksen vaikutuksia kehitysmaihin.

”Määrällisen kevennyksen myötä rahaa virtasi kaikkialle. Kehitysmaat eivät olleet mikään erityinen kohde näille rahavirroille. Täytyy muistaa että globaalin talouden näkökulmasta kehitysmaat ovat epäolennaisia, koska niiden talouksien koko on niin pieni kehittyneisiin maihin verrattuna. Mutta koska määrällisestä kevennyksestä pieni osuus virtasi kehitysmaihin, sillä oli kuitenkin iso vaikutus näissä maissa”, Fernandez sanoo.

Finanssikriisin päättymisen jälkeen keskuspankit ovat lopettaneet määrällisen kevennyksen ohjelmansa ja myös nostaneet korkojaan, mimkä vuoksi sijoituksia suunnataan nyt pois kehitysmaista ja takaisin rikkaampiin maihin.

Poisvirtaavat varat heikentävät kehitysmaiden taloutta, mikä heijastuu niiden valuuttojen arvoon. Valuuttakurssien huonontuessa erilaisten taloudellisten riskien todennäköisyys kasvaa. Maalla tai siinä toimivalla yritykselle tulee vaikeuksia maksaa velkojaan, mikä kasvattaa taloudellisia ongelmia ja synnyttää pahimmassa tapauksessa itseään vahvistavan kierteen.

Velkakriisin taustat

Vuoden 1970 jälkeen kehittyneissä maissa on ollut kolme laajempaa velkakriisiä. Näiden syynä on ollut pääomien hallitsematon virtaaminen kehitysmaihin. Ensimmäinen oli vuonna 1982, jolloin yksityisiltä pankeilta lainaa ottaneet maat Etelä-Amerikassa ja Afrikassa joutuivat talousvaikeuksiin.

Toinen velkakriisi oli 1990-luvulla, jolloin velkaongelmiin joutuivat Meksiko (1994) ja Kaakkois-Aasia (1997). Silloin syynä olivat pankkien lisäksi myös riskisijoittajat. Molemmissa tapauksissa ongelmia aiheuttivat dollareissa merkityt lainat. Kun dollarin arvo nousi ja Yhdysvaltain keskuspankki nosti korkoja, kehittyvät maat joutuivat koviin talousongelmiin.

Kehitysmaissa on meneillään kolmas suuri velkakriisien aalto.

Nyt kehitysmaissa on meneillään kolmas suuri velkakriisien aalto. Vaikka nykyisen kriisin taustalla on edellisten kriisien tapaan ulkomaisessa valuutassa olevien pääomien virtaukset kehittyneistä maista kehittyviin, Fernandezin mukaan nykyinen velkakriisi eroaa aiemmista kahdella tavalla.

Ensimmäinen erottava tekijä on, että suurempi osa velalla saadusta rahoituksesta tulee rahoitusmarkkinoilta. Sijoitusrahastojen merkitys valtioiden rahoittajina on kasvanut ja pankkien rooli vastaavasti pienentynyt. Pankkeihin verrattuna rahoitusmarkkinat ovat anonyymejä, minkä vuoksi ei ole selviä tahoja joiden kanssa neuvotella velkojen takaisinmaksusta.

Toinen ero on, että siinä, missä velka oli aiemmin valtion ottamaa, nykyinen velka on yhä enenevässä määrin yksityistä velkaa. Kyseessä ovat aiemmin maiden sisällä toimineet, kansainvälisiin mittoihin kasvaneet yritykset. Koska määrällisen kevennyksen myötä kansainvälisiltä markkinoilta oli saatavilla edullista matalakorkoista lainaa, sitä oli houkuttelevaa ottaa yritysten kasvua varten. Valuuttakurssien heikennysten myötä yritykset ovat kuitenkin joutuneet maksuvaikeuksiin.

Perinteisesti valtio on pelastanut ongelmiin joutuneen yrityksen ja yksityinen velka on näin muuttunut julkiseksi. Tämä ei kuitenkaan toimi kehitysmaissa, joissa kansainvälisen yrityksen liikevaihto voi olla hyvin suuri suhteessa valtion budjettiin, jolloin valtiolla ei yksinkertaisesti ole varaa astua kehiin ja pelastaa yritystä.

Toinen tapa pelastaa valuuttalainojen kanssa kamppailevaa yritystä on korkojen nosto, mikä yleensä nostaa oman maan valuutan arvoa kansainvälisillä markkinoilla ja helpottaa ulkomaisessa valuutassa otettujen lainojen takaisinmaksua. Mutta tämä taas voi aiheuttaa haittaa muille yrityksille, joilla ei ole taloudellisia ongelmia. Pahimmassa tapauksessa yhden yrityksen ongelmat voivat levitä koko maan talouteen.

Velkasovittelumekanismi ratkaisuna

IMF ja muut kansainväliset rahoituslaitokset ovat tarjonneet kehitysmaiden velkaongelmiin samoja ratkaisuja kuin aiempiin velkakriiseihin. Lainojen ehdoiksi asetetaan julkisen sektorin leikkauksia ja pääoman liikkuvuutta koskevien rajoitusten poistamista.

Julkisen sektorin leikkaukset eivät kuitenkaan ole menneiden tapausten valossa osoittautuneet toimiviksi tavoiksi elvyttää taloutta. Pääomakontrollien poistaminen taas ei huomioi sitä, että suurten rahamäärien nopea liikkuminen aiheuttaa epävakautta rahavirtojen kohteena oleviin maihin.

IMF ja muut kansainväliset rahoituslaitokset ovat tarjonneet kehitysmaiden velkaongelmiin samoja ratkaisuja kuin aiempiin velkakriiseihin.

Fernandezin mukaan todellinen ratkaisu ongelmaan olisi kansainvälisen velkasovittelumekanismin perustaminen. 1970-luvulta lähtien on keskusteltu kansainvälisestä organisaatiosta, jonka avulla velkaantuneet maat voisivat neuvotella lainoittajiensa kanssa velkojen takaisinmaksusta. Valitettavasti ajatus ei ole saanut riittävästi kannatusta.

”Jos velkasovittelumekanismi olisi ollut olemassa, niin IMF:n sopeutusohjelmille ei olisi koskaan ollut mitään perusteita”, Fernandez sanoo.

Velkasovittelumekanismista puhuttiin myös eurokriisin ja etenkin Kreikan velkakriisin yhteydessä. Silloinkin ajatus hylättiin. Sen sijaan Kreikan talousongelmien ratkaisuksi tarjottiin samaa leikkauspolitiikkaa kuin mitä IMF on tarjonnut kehitysmaille.

Velkasovittelumekanismi ei ole täysin ongelmaton. Vuonna 2005 G8-maat sopivat eräiden kehitysmaiden velkojen alaskirjaamisesta. Tämä paransi monen kehitysmaan luottokelpoisuutta, jolloin ne saivat käyttöönsä halvempia lainoja. Tämä osaltaan myötävaikutti nykyiseen tilanteeseen.

Velkojen alaskirjaaminen oli myös poikkeuksellinen teko G8-mailta eikä sujunut kitkatta siihen osallistuneilta mailta. Velkasovittelumekanismi antaisi kuitenkin selvät puitteet tällaisille tapauksille.

”Tarvitsemme jonkinlaisen mekanismin, jolla voidaan nopeasti ja selvästi hoitaa ylivelkaantuneiden maiden ongelmia. Emme voi antaa Kreikan tai Argentiinan tulla ennakkotapauksiksi siitä, miten näitä ongelmia hoidetaan”, Fernandez sanoo.

”Velkaongelmassa on aina kaksi osapuolta. Yhtäältä on velkojat, kuten pankit ja rahoituslaitokset. Ja sitten on velalliset. On moraalitonta rangaista ainoastaan yhtä osapuolta.”

Aiemmista velkakriiseistä viisastuneina monet maat ovat ottaneet käyttöönsä pääomien liikkuvuuteen liittyviä rajoituksia. Aasiassa luotiin Aasian infrastruktuuri-investointipankki AIIB vastapainona IMF:lle.

Fernandez on kuitenkin sitä mieltä, että kehittyneistä maista alkunsa saanut finanssikriisi ei ole opettanut tarvittavia asioita kehittyneille maille.

”Valitettavasti emme ole oppineet mitään kehitysmaiden velkakriiseistä. Ne ovat tapahtuneet kaukana sijaitsevissa maissa, joita ei nähdä olennaisina globaalin talouden ytimessä. Ydintalouksien velvollisuus on kuitenkin hoitaa tämä ongelma sellaisella tavalla, että se ei haittaa niitä maita, joilla ei ollut mitään osuutta finanssikriisissä.”

Kirjoittaja on yksi Suomen Attacin puheenjohtajista.