Tämä kolumni on julkaistu alun perin Ulkopolitiikka-lehdessä 1/2013. Tilaa lehti täältä.

Valuutanvaihtajat kuiskivat taas tarjouksiaan porttikonkien varjoista Florida-kadulla Buenos Airesin keskustassa. Se on varma merkki ongelmista. Viimeksi pimeää valuuttakauppaa käytiin 1980-luvulla, kun luottamus Argentiinan hallituksen kykyyn vakauttaa talous romahti. Seurasi hyperinflaatiokriisi.

Nyt argentiinalaisten luottamus maan taloushallintoon on jälleen murenemassa. Varoja pakenee maasta, kun ihmiset yrittävät suojautua korkealta inflaatiolta ja valuutan heikkenemiseltä. Hallituksen populistiset toimet ja talouslukujen suoranainen manipulointi eivät ole olleet omiaan parantamaan luottamuspulaa.

Hallitus on yrittänyt tukahduttaa valuuttapakoa kieltämällä valuutanvaihdon. Tämä on luonut pimeän valuuttakaupan uudelleen. Trokareille on taas töitä.

Puheet "Argenzuelasta" alkoivat reilu vuosi sitten lähinnä vitsinä siitä, kuinka Argentiinan presidentti Christina Kirchner jäljitteli joitakin Venezuelan presidentti Hugo Chavezin toimintatapoja.

Argentiinan keskiluokkaa vitsi ei naurata. Keskiluokka hakkaa taas raivoisasti paistinpannujaan presidenttipalatsin edessä. Viimeksi marraskuussa noin 700 000 ihmistä tulvi kaduille Buenos Airesissa osoittamaan tyytymättömyyttään presidenttiä ja hallituksen politiikkaa kohtaan. Mielenosoittajien määrä oli suurin sitten vuoden 1983.

"Argentiinassa kyse on nimenomaan keskiluokan tyytymättömyydestä, sillä köyhät ovat olleet tyytyväisiä hallituksen jakopolitiikkaan."

Kyse on nimenomaan keskiluokan tyytymättömyydestä, sillä köyhät ovat olleet tyytyväisiä hallituksen jakopolitiikkaan, erityisesti työttömyys- ja perhetukien lisäyksiin. Keskiluokkaiset valittavat, kuinka hallituksen yhä epätoivoisemmat toimet vaikeuttavat heidän elämäänsä, kuten ulkomailla lomailua. Sen lisäksi, että valuuttaa ei pysty laillisesti vaihtamaan, matkaaikeista joutuu ilmoittamaan verotoimistoon.

Myös unelmat omasta autosta ja asunnosta tuntuvat yhä kaukaisemmilta. Korkea inflaatio nakertaa ostovoimaa. Sitä paitsi asunto- ja autokauppaa käydään dollareissa, koska myyjät eivät luota kotimaan valuutan vakauteen. Tarvittaisiin siis kovaa valuuttaa, mutta sitä on tarjolla vain pienissä määrissä – paitsi hallituksen virkailijoille, joita valuuttarajoitukset eivät koske. Heidän epäillään hyötyvän tilanteesta ostamalla ökyasuntoja hienostoalueilta.

Keskiluokkaa suututtavat myös uudet tuontirajoitukset, joilla hallitus yrittää pönkittää maan heikkenevää vaihtotasetta ja valuuttavarantoja. Yhtiöt saavat tuoda tavaraa maahan vain samasta arvosta kuin vievät tavaraa ulkomaille. Esimerkiksi dvd-soittimia on alkanut kadota myynnistä, ja apteekeista on vaikea löytää joitakin lääkkeitä.

Samalla presidentti Kirchner näyttää omaksuvan yhä itsevaltaisempia piirteitä. Presidenttiä arvostelleita toimittajia odottaa julkinen ripitys. Kirchner saattaa myös määrätä televisio-ohjelmat keskeytettäväksi omien puheittensa ajaksi. Jopa oikeuslaitos on joutunut presidentin ryöpytyksen ja suoranaisen painostuksen kohteeksi.

Lisäksi presidentin avustajat ovat alkaneet valmistella perustuslain muutosta, joka avaisi Kirchnerille mahdollisuuden hakea kolmatta presidenttikautta. Samaan aikaan hallitus syyttää mielenosoittajia huonoiksi, kitiseviksi kansalaisiksi ja ahneiksi oligarkeiksi, joita huolestuttaa ainoastaan omien etuoikeuksiensa menettäminen.

Juristiystäväni Matías kiihtyy hallituksen syytöksistä raivon partaalle. Hän sanoo haluavansa muuttaa ulkomaille – kunhan sitä kovaa valuuttaa vain saisi jostakin. Sillä välin hän aikoo jatkaa paistinpannujensa hakkaamista.

Rouva presidentin olisi syytä pelätä keskiluokan raivoa. Venezuelasta poiketen Argentiinassa ei voiteta vaaleja ilman keskiluokan tukea. Eikä presidentillä sitä paitsi ole Chavezin öljyvaroja, millä ostaa kannatusta.

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.