Tämä artikkeli on julkaistu alun perin MaailmanKuva-lehden numerossa 1/2013. Tilaa lehti täältä.

Naisten taloudellinen voimaantuminen on ollut länsimaissa viime vuosikymmenten suurin sosiaalinen muutos. Kehitysmaissa se on vielä pitkälti näkemättä. Työmarkkinat suosivat silti edelleen miehiä niin teollisuus- kuin kehitysmaissakin – siitä huolimatta, että naisten aseman vahvistuminen työelämässä hyödyttää kaikkia.

Palkkaa saavia naisia on enemmän kuin koskaan. Maailmanpankin raportti (2012) kertoo, että naisten osuus työvoimasta on kivunnut maailmanlaajuisesti 40 prosenttiin. Maataloudessa työskentelevistä naisia on 43 prosenttia, yliopisto-opiskelijoista yli puolet.

Naiset ovat viime vuosina kivunneet monen suuryrityksen johtoon. Yhtä maailman suurimmista öljy-yhtiöstä, brasilialaista Petrobrasia, johtaa nainen, Maria das Graças Silva Foster. Myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on saanut ensimmäistä kertaa pääjohtajakseen naisen, Christine Lagarden. Työelämässä on silti yhä selvää epätasa-arvoa. Länsimaissa puhutaan "lasikatosta": tärkeimmät paikat on edelleen varattu miehille. Naisten osuus suurten yritysten pääjohtajista on yhä alhainen. EU-komission selvityksen mukaan viime vuonna naisten osuus yhtiöiden hallituksista oli EU:ssa keskimäärin vajaat 14 prosenttia (Suomessa 27 prosenttia).

Naisten ja miesten välinen palkkakuilu on kaikissa palkkaluokissa yhä selvä: Suomessa "naisen euro" on 81 senttiä. Saksassa se on 62 senttiä, Intiassa 64 senttiä ja Meksikossa ja Egyptissä 80 senttiä.

Äitiys heikentää naisen arvoa työmarkkinoilla

Emeritustutkija Pauli Sumanen argumentoi pari vuotta sitten Helsingin Sanomissa, että Suomessa miehet tekevät naisia enemmän työtä ja ovat siksi ansainneet suuremmat tulonsa. Sumanen viittasi myös Stakesin selvitykseen painottaen, että naiset haukkaavat miehiä isomman palan terveydenhuollon menoista. Naiset maksavat sairausvakuutustuloista 45 prosenttia, mutta naisten osuus julkisen terveydenhuollon ja vanhustenhuollon menoista on 59 prosenttia. Eroa voidaan selittää muun muassa sillä, että naiset synnyttävät ja elävät miehiä pidempään. Niin kauan kuin miehet eivät voi synnyttää, on mahdotonta puhua työelämän täydellisestä sukupuolten tasa-arvosta ja terveydenhuoltokulujen täsmällisestä puolittamisesta.

Keskustelu naisten työmarkkina-asemasta kietoutuukin usein vanhemmuuteen, jonka kustannukset lankeavat pääosin naisten työnantajille. Pohjoismaissa lapsiperheiden kannalta edulliset vanhempien vapaat ja lastenhoito tuovat kustannuksia paitsi yhteiskunnille myös yrityksille. Se taas pitää osaltaan yllä sitä, että yritykset nimittävät johtoonsa mieluummin miehiä. Korkeastikin koulutettujen naisten on vaikea palata työelämään pienten lasten äiteinä. Hoitovapaan pitäjistä vain murto-osa on miehiä.

Suomessa elää myös moraalinen keskustelu siitä, pitäisikö naisen valita joko perhe tai työ – ainakin lasten ensimmäisinä elinvuosina. Joidenkin näkemysten mukaan naisten suuri osuus työelämässä korreloi lasten huonovointisuuden kanssa.

Pohjoismaissa lapset eivät kuitenkaan yleensä joudu kärsimään siitä, että molemmat vanhemmat käyvät töissä. Tilanne on toinen monessa Euroopan maassa, kehitysmaista puhumattakaan. Yhdysvalloissa ja useissa Euroopan maissa varsinkin köyhien perheiden lapset joutuvat työelämän sijaiskärsijöiksi, kun valtion tukemaa laadukasta päivähoitoa tai kunnollisia vanhempainvapaita ei ole tarjolla. Siksi monet äidit joutuvat edelleen valitsemaan lasten ja työn välillä.

Naisten asema on muuttunut Suomessa nopeasti

Vaikka suomalaisten naisten asema työelämässä puhuttaa yhtä, muutokset vain yhdessä sukupolvessa ovat olleet valtavia. Vielä viime vuosisadan puolivälin jälkeen naiset olivat säännönmukaisesti miehiä vähäpätöisemmissä viroissa ja kohtasivat työelämässä aliarvostusta. Avioitumisen jälkeen heidän odotettiin hylkäävän urasuunnitelmansa.

60-luvulta alkaen kodinkoneiden kehittyminen ja ehkäisypillerit vapauttivat naiset työelämään. 2000-luvun suomalaisnaiselle olisi outoa, jos hänellä ei olisi omaa pankkitiliä ja mies hallinnoisi yksin perheen tuloja. Asetelma on kuitenkin tavallinen monessa maassa, varsinkin kouluttamattomien naisten kodeissa. Vielä 50 vuotta sitten se oli tavallinen Suomessakin, vaikka suomalaiset naiset olivat jo tuolloin korkeasti koulutettuja. Suomessa nainen sai opiskella ylioppilaaksikin asti jo 1870-luvulla, tosin keisarin piti ensin "vapauttaa hänet sukupuolensa aiheuttamasta esteestä". Tuolloin naisten piti myös tehdä jyrkkä valinta: joko opiskelu ja työ tai perhe.

Koti- ja kansantaloudet hyötyvät, kun naiset tienaavat

Monessa kehitysmaassa naisten esiinmarssi työelämässä on vielä näkemättä. Köyhissä maissa naiset työskentelevät edelleen miehiä useammin palkattomissa ja epävirallisissa töissä. Jos kehitysmaissa maataloudessa työskentelevät naiset saisivat käyttöönsä yhtä paljon lannoitteita, viljelysmaata ja yhtä tuottoisia viljelylajeja kuin miehet, maatalouden tuottavuus nousisi merkittävästi.

Sama pätee naisten osuuteen työmarkkinoilla laajemminkin: naisten aseman paranemisesta olisi kansantalouksille ja maailmantaloudelle kiistatonta hyötyä. Tyttöjen ja naisten tasa-arvoiset koulutus- ja työmahdollisuudet ovat paitsi inhimillisesti oikeudenmukaista myös viisasta talouspolitiikkaa. Maailmanpankin raportin mukaan usean maan työvoiman tuottavuus nousisi jopa 25 prosenttia, jos naisia ei syrjittäisi työelämässä. Se johtaisi maiden bruttokansantuotteen merkittävään nousuun. Economist (2. tammikuu, 2010) kirjoitti, että Goldman Sachsin laskujen mukaan monen maan bruttokansantuote kasvaisi merkittävästi, jos naisia olisi työelämässä yhtä paljon kuin miehiä: Italian 21 prosenttia, Japanin 16 prosenttia ja Yhdysvaltojen 9 prosenttia.

Naiset jäävät työmarkkinoiden ulkopuolelle miehiä useammin kaikissa kehitysmaissa. Erot vaihtelevat maakohtaisesti: Intiassa ero naisten ja miesten työllisyyden välillä on Maailmanpankin (2011) mukaan 36 prosenttia, Etiopiassa vain 5 prosenttia. Jos nuoret naiset jäisivät työmarkkinoiden ulkopuolelle vain samoissa määrin kuin nuoret miehet, BKT:n vuosittainen kasvu lisääntyisi maailmanlaajuisesti 5,4 prosentilla, Maailmanpankki arvioi.

Naisten osallistuminen työelämään vahvistaa myös perheiden taloudellista hyvinvointia. Tutkimusten mukaan kehitysmaiden naiset käyttävät lastensa ja perheensä hyväksi 90 prosenttia tuloistaan. Köyhissä maissa naisten tasa-arvoisemmat mahdollisuudet terveydenhoitoon ja työelämään lisäisivät siis myös lasten hyvinvointia.