Artikkeli on alun perin julkaistu Ylen Ykkösaamussa ja lausti.comissa.

Puhuessaan maanpuolustuskurssin avajaisissa viime viikon alussa presidentti Sauli Niinistö sanoi, että uudenlainen kylmä sota uhkaa muuttaa Suomen kansainvälisen ympäristön hauraampaan suuntaan pitkäksi aikaa. Ilmeisen tietoisena asian vakavuudesta Niinistö ei mennyt niin pitkälle, että olisi ykskantaan väittänyt kylmän sodan todella palanneen kansainvälisiin suhteisiin: emme elä uuden, vaan uudenlaisen kylmän sodan aikaa. Jos kylmä sota tulee takaisin, se ei ole entisenlaisensa.

Termillä 'kylmä sota' tarkoitetaan yleensä aikaa toisen maailmansodan jälkeisistä vuosista Neuvostoliiton hajoamiseen. Tuon ajanjakson päättymistä merkitsi sekä symbolisesti että hyvin konkreettisesti Berliinin muurin murtuminen 25 vuotta sitten.

Kylmän sodan vuosikymmeninä suurpolitiikkaa hallitsi kaksi supervaltaa, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Nämä valtiot liittolaisineen olivat yhdessä voittaneet natsi-Saksan toisessa maailmansodassa, mutta liittoutuneiden geopoliittiset ja ideologiset eturistiriidat estivät yhteistyön jatkumisen rauhan palattua. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto muodostivat hyvin epäsymmetrisen vastakohtaparin.

Yhdysvallat oli rikas, teknis-taloudellisesti huippukehittynyt maa, jolla oli ambitioita asettua maailmanlaajuisen epävirallisen imperiumin johtoon, ottaa hoitaakseen ja laajentaakseen sodan heikentämän Britannian maailmanvallan perintöä. Dollareiden ja sotilastukikohtien lisäksi amerikkalaisten käsissä oli myös kulttuurin ja elämäntapojen kautta levinnyt "pehmeämpi" valta autoistumisesta aamiaismuroihin ja Aku Ankkaan.

Neuvostoliitto oli huonosti istuneesta ideologisesta vaatetuksestaan huolimatta ennen kaikkea tsaarin valtakunnan perillinen, jättiosan Euraasiaa vallannut Venäjän johtama imperiumi, Yhdysvaltoja paljon heikompi, mutta imperiumi joka tapauksessa. Neuvostoliiton aatteellinen vaikutus toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina suuntautui lähinnä silloisiin kommunistipuolueisiin ja niiden kautta osaan muuta vasemmistoa.

Kylmän sodan rintamalinjat piirtyivät selkeimpinä omassa maanosassamme. Vallanjaosta Euroopassa oli yritetty sopia liittoutuneiden välisissä neuvonpidoissa Teheranissa, Jaltassa ja Potsdamissa. Lopulta jakolinja muotoutui karkeasti ottaen sen mukaan, mihin armeijat pysähtyivät keväällä 1945. Elbe-joesta itään alkoi Neuvostoliiton johtama itäblokki, jossa kapitalistinen tuotantotapa varsin pian korvattiin valtiojohtoisella taloussysteemillä ja poliittinen demokratia kommunistisen puolueen yksinvallalla.

"Kylmän sodan maailma ei suinkaan ollut niin selkeästi kaksinapainen kuin millaiseksi sitä näin jälkikäteen usein kutsutaan."

Kylmään sotaan kuului myös etupiirijaon kunnioittaminen, vaikkei sitä propagandan tasolla tietenkään myönnetty. Länsi saattoi vain katsella, kun kommunistinen puolue otti vallan Tšekkoslovakiassa helmikuussa 1948. Neuvostoliitto puolestaan ei voinut eikä varmaan halunnutkaan pelastaa kreikkalaisia kommunisteja, kun köyhtynyt Britannia Yhdysvaltojen rahoituksella auttoi palauttamaan monarkian Ateenaan 1940-luvun lopulle jatkuneessa sisällissodassa.

Pelkistetyimmillään ja kärjistetysti ilmaistuna kylmän sodan systeemi merkitsi sitä, että supervallat vakauden nimissä huolehtivat järjestyksestä omissa etupiireissään. Kun neuvostopanssarit kukistivat työläisten johtamat kapinat Itä-Berliinissä ja Budapestissa ja tukahduttivat Prahan kevään Tšekkoslovakiassa, Nato ei puuttunut asiaan. Ei se tosin mitään olisi voinut tehdäkään ilman uutta suursotaa kaikkine seurauksineen.

Niinpä julkista elämää kylmän sodan aikaisessa maailmassa ja varsinkin Euroopassa sävytti syvä, mutta harvoin avoimesti myönnetty kyynisyys. Sitä peiteltiin, ei ehkä kovinkaan tietoisesti, sellaisilla ideologisilla konstruktioilla kuin "vapaa maailma" ja "kommunismi". George Orwellin kauhu-utopistinen romaani Vuonna 1984 sisältää muutakin kuin stalinismin kritiikkiä. Romaanin kuvaama kolmen supervaltion maailmanjärjestys karrikoi kokonaista aikakautta.

Kylmän sodan maailma ei kuitenkaan koskaan ollut niin järkälemäisen monoliittinen kuin miksi se usein pelkistetään. Viime vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla siirtomaavalta purkautui ja Euroopan entisten suurvaltojen hallitsemat maat Aasiassa ja Afrikassa itsenäistyivät. Seurauksena oli konflikteja, joista tuhoisin oli Yhdysvaltojen käymä sota Vietnamissa ja myöhemmin koko Indokiinassa.

Vietnamin sodan tavoin moni kylmän sodan aikainen paikallinen kriisi koski sitä, millaisen suunnan uusi valtio ottaa, nojautuuko se Yhdysvaltoihin vai Neuvostoliittoon. Indonesian Bandungissa vuonna 1955 pidetty Aasian ja Afrikan maiden kokous oli ensimmäinen askel kohti sitoutumattomien maiden liikettä, joka pyrki vapauttamaan vastaitsenäistyneet valtiot kylmän sodan valinnasta. Liikkeen aktiivisimpia jäsenmaita olivat Intia ja Egypti sekä Jugoslavia, maa, joka oli Stalinin ukaasilla erotettu itäblokista.

Kylmän sodan tärkeimpiä tapahtumia kauan ennen Berliinin muurin murtumista oli kahden kommunistijättiläisen, Kiinan ja Neuvostoliiton, välirikko. Se tuli julkiseksi 1960-luvun alussa ja vuosikymmenen lopulla oli johtaa avoimeen sotaan Ussuri-joella Kaukoidässä. Välirikolla oli suuria geopoliittisia seurauksia.

"Ultravasemmistolaista" linjaa edustanut maolainen Kiina liittoutui Yhdysvaltojen kanssa Neuvostoliittoa ja sen tukemia puolueita ja liikkeitä vastaan kaikkialla, missä se vain oli mahdollista: Indokiinassa, Afganistanissa, Afrikassa ja jopa Latinalaisessa Amerikassa. Käänne tapahtui jo Maon eläessä ja kauan ennen kuin Kiinassa siirryttiin siellä nykyisin vallitsevaan kommunistisen puolueen johtamaan kapitalismiin.

Kylmän sodan maailma ei suinkaan ollut niin selkeästi kaksinapainen kuin millaiseksi sitä näin jälkikäteen usein kutsutaan. Noitten vuosikymmenien historiaan sisältyy monenlaisia konflikteja ja kriisejä: itsenäisyyssotia ja kansallista vapaustaistelua sekä myös yhteiskunnallista taistelua palkkatyöläisten ja pääoman välillä.

Kylmän sodan aikaiseen historiaan kuuluu paljon tapahtumia, joilla ei ollut mitään tekemistä idän ja lännen välisen blokkirajan kanssa. Niinpä ei ole kovin todennäköistä, että "uudenlainen kylmä sota" johtaisi sekään takaisin kaksinapaiseen maailmaan. Mutta vaarallista geopoliittinen köydenveto Ukrainasta silti on.