Tämä juttu on julkaistu alun perin Kansan Uutisissa 18.1.2013.

Länsiafrikkalaisen Malin konflikti tuli suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään viime viikonloppuna, kun Ranska aloitti ilmahyökkäykset maan pohjoisosia miehittäneitä islamistikapinallisia vastaan. Keskiviikkona uutisissa kerrottiin jo Ranskan maajoukkojen taisteluista islamistien tukikohtien lähellä.

Presidentti Francois Hollanden mukaan Ranskan sotilaallinen väliintulo oli välttämätön, jotta Mali ei suistuisi kokonaan islamistien valtaan.

Paikan päällä Malissa entisen siirtomaaisännän sotilaallinen väliintulo on ainakin aluksi otettu ilolla vastaan. Sotilasoperaation kannattajat korostavat myös sitä, että Malin väliaikainen presidentti Dioncounda Traoré nimenomaan pyysi Ranskalta sotilaallista apua.

Toiset kuitenkin muistuttavat Malin maaperän rikkauksista ja mahdollisista öljy- ja uraanivaroista. Ranskan ydinvoimayhtiö Areva on 1970-luvulta lähtien louhinut uraania Malin naapurimaassa Nigerissä , joka kuuluu maailman suurimpiin uraanintuottajiin.

Ranskan sotilasoperaation tarkoituksena on myös suojella maassa asuvia tuhansia Ranskan kansalaisia. Ranskan sotilaallinen läsnäolo pönkittää myös Malin väliaikaista siviilihallitusta. Väliaikaishallitus kamppailee maan hallinnasta sotilaiden kanssa, jotka syöksivät edellisen siviilihallituksen vallasta viime vuonna.

Presidentti Hollandella oli toki myös tarve osoittaa vahvaa johtajuutta kannatuslukemien pudottua viime syksynä. Mali-operaation käynnistymisen jälkeen kannatus on lähtenyt taas kasvuun .

Ranskan perimmäisiä intressejä voidaan toistaiseksi vain arvailla. Malin konfliktin tausta on kuitenkin monimutkainen, ja siihen liittyy paljon enemmänkin ulkomaiden juonittelua.

14 miljoonan asukkaan Mali sijaitsee Sahelin alueella. Maan eteläosat ovat viljelymaita, ja suurin vientituote on puuvilla. Maan hallinto on jaettu etelän mustien kansojen kesken.

Malin pohjoisosat ovat Saharan autiomaata ja tuaregipaimentolaisten kotiseutua. Pohjois-Afrikan berbereille sukua olevat vaaleaihoiset tuaregit ovat eläneet yhteiskunnan marginaalissa siirtomaavallan ajoista asti, ei pelkästään Malissa, vaan myös naapurimaissa Nigerissä ja Algeriassa.

Tuaregit ovat useasti nousseet kapinaan ja vaatineet parempaa yhteiskunnallista asemaa. Kapinat on yleensä tukahdutettu julmasti.

1980-luvulta lähtien tuhannet tuaregit menivät maanpakoon Libyaan . Osa sai töitä öljykentiltä, osa liittyi Muammar Gaddafin armeijaan.

Kun Gaddafi ajettiin vallasta vuonna 2011, tuaregit palasivat Maliin, jotkut heistä raskaasti aseistettuina. Libyasta tulleet paluumuuttajat yhdistyivät tuaregien aiemman kapinallisryhmän kanssa ja perustivat Azawadin kansallisen vapautusliikkeen (MNLA) , jonka tavoitteena oli itsenäinen tuaregien valtio.

Vuosi sitten tammikuussa tuaregien MNLA lähti hyökkäykseen Malin pohjoisissa maakunnissa. Kaikkien yllätykseksi tuaregikapinalliset valloittivat Kidalin, Gaon ja Timbuktun alueet kolmessa kuukaudessa. Pelkästään Timbuktun alue on pinta-alaltaan lähes Ranskan kokoinen. Huhtikuussa tuaregien liike julisti alueet itsenäiseksi Azawadin valtioksi.

Malin armeijan sotilaat vetäytyivät lähes ilman vastarintaa. Turhautuneet nuoret upseerit kaappasivat maan eteläosissa vallan ajaen korruptoituneena pidetyn presidentti Amadou Toumani Tourén maanpakoon Senegaliin.

Kapinan alussa MNLA:n riveissä oli noin 3 000 tuaregitaistelijaa . MNLA:n apuna oli myös muutamia satoja islamisteja kahdesta vastaperustetusta järjestöstä nimeltä Ansar Dine (Uskon puolustajat) ja Länsi-Afrikan yhtenäisyyden ja pyhän sodan liike (Mujao).

Pian kuitenkin islamistit syrjäyttivät tuaregit ja ajoivat nämä pois valloitettujen alueiden suurimmista kaupungeista. Viime kesänä Ansar Dine otti käyttöön islamilaiset šaria-lait ja tuhosi Timbuktun kuuluisia keskiaikaisia moskeijoita ja hautapyhättöjä , joita järjestö piti vääräoppisina.

Miten tämä aluksi pienilukuinen islamistiryhmä onnistui kaappaamaan vallan tuaregien kapinaliikkeen maalliselta enemmistöltä?

Lontoon yliopistoon kuuluvan Aasian ja Afrikan tutkimuksen oppilaitoksen professori Jeremy Keenan pitää Malin pohjoisosien kapinan viimeisiä käänteitä Algerian juonittelun tuloksena.

Sosiaaliantropologina tuaregialuetta pitkään tutkinut Keenan toteaa lukuisissa kirjoituksissaan, että islamistijärjestöt Ansar Dine ja Mujao ovat Algerian tiedustelupalvelun DRS:n luomuksia ja järjestöjen johtajat DRS:n soluttamia agentteja. Mujaon johtajat tunnetaan aiemmin pikemminkin kokaiinin salakuljetuksesta.

Algerian alueelta käsin toimiva terroristijärjestö Islamilaisen Maghrebin al-Qaida on Keenanin mukaan yhtä lailla tiedustelupalvelu DRS:n luomus. Kirjassaan Dark Sahara Keenan osoittaa tapauskohtaisesti, että miltei kaikki järjestön vuodesta 2003 lähtien tekemät länsimaisten turistien ja avustustyöntekijöiden sieppaukset Saharan alueella ovat olleet todellisuudessa Algerian tiedustelupalvelun yllyttämiä ja toteuttamia.

Ansar Dinen johtaja Iyad ag Khaly on ollut sieppauksissa keskeisesti mukana, mutta esiintynyt usein sovittelijana lunnasneuvotteluissa siepattujen vapauttamiseksi.

Professori Keenanin mukaan Algerian hallitus tarvitsee terroristiuhkaa oikeuttaakseen kansalaisvapauksien rajoittamisen kotimaassa ja säilyäkseen vallassa. Algeria tekee hänen mukaansa tiiviistä yhteistyötä myös Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden tiedustelupalvelujen kanssa. Terrorisminvastaisen sodan aikakaudella terroristiuhka täytyy tarvittaessa luoda, jollei todellista terrorismia muuten ole olemassa.

Tuaregikapinallisten sotamenestys oli kuitenkin tuhota koko kuvion, sillä MNLA pyrki ajamaan Islamilaisen Maghrebin al-Qaidan joukot pois alueeltaan. Siksi MNLA oli tuhottava, ja tätä varten lanseerattiin tuaregialueen uudet islamistijärjestöt.

Itsehallinnollinen tuaregialue olisi myös voinut pysäyttää arvokkaan kokaiinisalakuljetuksen Saharan halki. YK:n huumeidenvastaisen järjestön UNODC:n mukaan 60 prosenttia Euroopan markkinoille päätyvästä kokaiinista tulee nykyään tätä reittiä pitkin. Miljardien eurojen huumekaupasta hyötyvät myös sotilaat ja viranomaiset läpikulkumaissa Afrikassa.