Murrosikäisten kokoontumisajot New Yorkissa

Artikkeli on julkaistu alun perin Kehyksen blogissa.

Pitihän sitä itseään kiusata. Heräsin kukonlaulun aikaan välttääkseni aamuruuhkat ja tiukentuneet turvallisuusjärjestelyt YK:n yleiskokouksessa, jotta pääsin näkemään vilauksen maailman murrosikäisimmästä valtiopäämiehestä, Donald Trumpista.

Trumpin puhetta kuunnellessa tuli useaan kertaan mieleen, että tämä ei voi olla totta. Hän tosissaan puhui eri maiden johtajille piikitellen kuin mikäkin keskenkasvuinen teini.

Tällä teinillä valitettavasti on valtaa. Hän voi vetää Yhdysvallat pois ilmastosopimuksesta ja kansainvälisestä rikostuomioistuimesta. Hän pitää YK:ta narun päässä uhaten kanavoida rahaa vain tärkeäksi näkemäänsä toimintaan.

Ainahan amerikkalaiset ovat ylijäämämaissinsa kuskanneet muihin maihin, mutta nykylinjauksen mukainen poukkoilu ja mielivaltaisuus on ja tulee olemaan aivan omaa luokkaansa.

YK:n yleiskokous toimii tietyllä peruskaavalla: kerran vuodessa valtiot pitävät poliittiset pääpuheensa globaaleista aiheista. Noin puolella puheet kuitenkin lipsahtavat omakehuun tai kinasteluihin muiden maiden kanssa, kuten Trumpilla.

Päivää ennen Trumpin puhetta oli YK:n yleiskokouksessa aivan eri ääni kellossa. YK:n nuorisostrategia julkistettiin ja mukana oli (kuulemma) Korea-popin kuumin nimi BTS, jonka kaikki teinit tuntevat ympäri maailman.

Bändin keulahahmo Kim Namjoon puhui fiksummin kuin talossa pärräävät kolme kertaa vanhemmat valtioiden päämiehet. Namjoonin puhe oli ehkä viikon paras, eikä sen viesti jättänyt ketään kylmäksi: kun löytää oman äänensä, voi jokainen saada aikaan muutoksen.

EU:n kotipesä ei tietenkään suoriudu tällä hetkellä ihmisoikeuskysymyksien osalta täydellisesti. Ehkäpä juuri siksi voimaa ja tukea haetaankin globaalilta tasolta.

Tietynlainen kummajainen YK-maailmassa on edelleen Euroopan unioni, joka oli paikalla tälläkin kertaa edustettuna korkeimmalla mahdollisella tasolla. Mukana olivat komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sekä lukuisia komissaareja.

EU on vahvistanut rooliaan viimeisten vuosien aikana hitaasti, mutta varmasti. Korkea edustaja Mogherini on tehnyt hyvää työtä kansainvälisissä kriiseissä ydinaseneuvotteluista Syyrian kriisin ratkaisuyrityksiin.

Näiden rinnalla erityisen myönteistä tänä vuonna oli EU:n vahva panostus ihmisoikeuskysymysten tukemiseen. EU järjesti useita tilaisuuksia esimerkiksi ihmisoikeussopimuksen vahvistamisesta, ihmisoikeustarkkailijoiden suojelemisesta ja humanitäärisen lain puolustamisesta.

EU:n kotipesä ei tietenkään suoriudu tällä hetkellä ihmisoikeuskysymyksien osalta täydellisesti. Ehkäpä juuri siksi voimaa ja tukea haetaankin globaalilta tasolta.

Trumpin tapa hoitaa kansainvälisiä suhteita on oma luokkaansa. Hän sanoo ääneen monia asioita, joita muut eivät diplomaattisista tai muista syistä sano. Vaikka toki on muistettava, että hänen suustaan kuullaan myös päättömyyksiä (”Kiinan johtaja sanoi, että minulla on isot aivot”).

Tavallaan Trump tekee palveluksen kritisoidessaan YK-järjestelmää. On aivan totta, että YK-järjestelmä kaipaa lisää tehokkuutta ja ajanmukaistusta. Haastaminen toivottavasti johtaa siihen, että sekä YK:n että muiden valtioiden on ryhdistäydyttävä, tehtävä tiiviimpää yhteistyötä ja toimittava ripeämmin.

Trump toimii kuten bisneksen tekijä. Hän osaa tilanteen mukaan esimerkiksi imarrella ja kiristää saadakseen itselleen parhaan diilin aikaiseksi. Parhaimmillaan se voi johtaa tehokkaampaan lopputulokseen. Pahimmillaan se taas vie huomion paljon tärkeimmiltä asioilta ja johtaa katastrofeihin.

Yksi tällainen asia, joka jää valitettavan usein sivuun, on Syyrian kriisi. Tänä vuonna aiheesta järjestettiin onneksi useita keskusteluja, joista esimerkiksi EU:n vetämä korkean tason kokous veti paikalle hyvän edustuksen valtioita.

Murrosikäisyydestä tulisi nyt kasvaa kovaa vauhtia kohti järkevää aikuista.

Viikon paras uutinen oli, että Turkin Erdogan ja Venäjän Putin sopivat vihdoin demilitarisoidun vyöhykkeen luomisesta Syyriassa kapinallisten hallussa olevan Idlibin maakunnan ympärille. Vyöhyke on tarkoitus muodostaa lokakuun puoliväliin mennessä.

Putinin ja Erdoganin sopimus sai kiitosta laajalti, mutta samaan aikaan kaikki ymmärtävät sopimuksen olevan vain pieni osa vaikeaa palapeliä.

Turhautumisen pitkittyneeseen kriisiin puki hyvin sanoiksi Jordanian ulkoministeri Ayman Safadi, joka muistutti kriisin kerrannaisvaikutuksista. Jordanian maaperällä olevista ihmisistä joka neljäs on syyrialainen. Näin siis maassa, jonka työttömyysprosentti on korkea ja jossa luonnonvaroista ja vedestä on tulossa huutava pula.

Johdonmukaisuus nousee myös yhä useammin esiin. Valitettavasti useammin sanoina kuin tekoina. Syyria-kokouksessa valtio toisensa perään kertoi, kuinka paljon kuluttaa rahaa pakolaisten vastaanottamiseen. Tämä on tietysti hienoa. Toisaalta samaan aikaan toisaalla nämä samat valtiot saattavat käydä asekauppaa konfliktimaiden kanssa.

Murrosikäisyydestä tulisi nyt kasvaa kovaa vauhtia kohti järkevää aikuista. Aikuisen pitäisi nähdä nykyhetkeä pidemmälle, muistaa historian opit ja ymmärtää asioiden keskinäisriippuvaisuudet.

Kestävän kehityksen Agenda 2030 on ehkä paras globaali työkalu, joka meillä on kansainvälisten pelisääntöjen ja sopimusten rinnalla. Kestävän kehityksen periaatteista kiinni pitäminen ja tavoitteiden toteuttaminen on se, mihin nyt pitää keskittyä. Ja tämä tulee tehdä viisaasti, teknologiaa hyödyntäen, ihmisten ja ilmaston parhaaksi.

Konfliktien ratkaisun, rauhan ja järjestyksen rakentamisen sekä ilmastonmuutoksen pysäyttämisen tulee toimia ohjenuorana myös kansallisesti. Eikä vain papereilla ja puheissa, vaan teoissa.

Kestävää kehitystä ei voi kuitenkaan jättää vain päättäjien varaan. Kello käy politiikkaa nopeammin ja myös kansalaisten tulee toimia. Rakettitiedettä tämä ei ole, vaan maalaisjärkeä ja uusia oivalluksia.

Uusia oivalluksia löytyy usein murrosikäisiltä aikuisia enemmän. Ehkä meidän aikuisten tärkeimpänä tehtävänä onkin mahdollistaa tila nuoremmille.

Kirjoittaja on Kehyksen pääsihteeri, joka osallistui syyskuussa YK:n 73. yleiskokoukseen New Yorkissa.