Kirkon Ulkomaanavun "Alkuperä merkkaa"- kampanja kampanjoi sen puolesta, että Israelin siirtokunnista peräisin olevin tuotteiden alkuperä olisi niihin selkeästi merkitty. Se on myös yksi 22 eurooppalaisesta järjestöstä, jotka vaativat tuoreessa raportissaan EU:ta rajoittamaan tuotteiden tuontia unionin alueelle.

Vaatimukset perustuvat kansainvälisen oikeuden ja EU:n viralliseen kantaan siirtokuntien laittomuudesta ja tuotteiden nauttimaan tullietuusstatukseen, johon EU:n ja Israelin välisen sopimuksen mukaan ainoastaan varsinaisen Israelin alueelta tulevilla hyödykkeillä on oikeus.

Kyse ei siis ole kehoituksesta Israel-boikottiin, vaikka asiasta uutisoinut Taloussanomat näin otsikossaan virheellisesti väittikin. Kyse ei ole koko Israeliin kohdistuvasta BDS-kampanjasta. Tässä ei oteta kantaa Israelin valtion olemassaolon legitiimiyteen eikä kyse ole antisemitismistä, vaikka myös tästä miehitykseen kriittisesti suhtautuvia tahoja usein syytetään.

Kyse on ristiriidasta EU:n virallisen ulkopolitiikan ja sen harjoittaman kauppapolitiikan välillä. Kyse on eettisyydestä. Alkuperäkampanjan tavoitteena on tarjota kuluttajalle mahdollisuus tehdä eettisesti valveutuneita valintoja. Israel-Palestiina konflikti jakaa mielipiteitä vahvasti. Näin myös niillä, jotka israelilaisia tuotteita haluavat tukea ja ostaa, on varmuus siitä, mistä tuotteet tulevat. Muun muassa Iso-Britanniassa vastaavanlainen kampanjointi on johtanut jo liki kaikkien siirtokuntatuotteiden myynnin lopettamiseen kannattamattomina.

* * *

Myös Suomessa on eettiseen kuluttamiseen kiinnostusta. Työ- ja elinkeinoministeriön vuosille 2012-2015 tekemän kuluttajapoliittisen ohjelman selvityksen toiseksi puhutuin teema oli vastuullinen kuluttaminen, jossa konkreettisia toiveita esitettiin nimenomaan alkuperämaan ja tuotanto-olosuhteiden selvittämiseksi.

Itse eettisyyden käsite on kuitenkin melkoisen laaja ja pitää sisällään kotimaisen tuotannon suosimisen, ekologisesti kestävät tuotantotavat, eläintenoikeudet ja ihmisoikeudet. Toisinaan eettisiä valintoihin pyrkiessään joutuu pohtimaan jopa toistensa kanssa ristiriitaisia intressejä. Miten siis valita oikein?

Ruotsissa liikemaailman ja siirtokuntien kytköksistä on raportoinut Settlerwatch. Suomessa vastaavan selvityksen ovat tuottaneet Kirkon Ulkomaanapu ja Finnwatch.

On eettistä valita tuotteita, joita ei ole testattu eläinkokeilla, kuten kosmetiikkayhtiö Ahavan tuotteet. Mutta mitä jos samainen tuote tuleekin siirtokunnasta ja sitä kautta on osa luonnonvarojen epäoikeudenmukaista jakamista ja laajamittaista ihmisoikeuksien rikkomista harjoittavaa politiikkaa?

On eettistä olla kasvisyöjä, koska se suojelee eläinten oikeuksia ja vähentää lihankasvatuksesta johtuvaa ympäristön kuormittumista. Hälsans kök- vegaanituoteperheen ansiosta se on vielä helppoakin. Mutta entä jos saman yrityksen rahoilla tehdään yhteistyötä siirtokuntien rakentamista rahoittavien tahojen kanssa? Ja mitä jos vihannekset ja hedelmät tulevat siirtokunnista ja sitä kautta ovat merkittävä syy siihen, miksi useat palestiinalaisalueet joutuvat elämään ilman WHO:n määrittelemää riittävää vesimäärää?

On eettistä pyrkiä hoitamaan asiat sähköisesti, paperia ja luontoa säästäen, jonka Hewlett-Packardin teknologia mahdollistaa. Mutta mitä jos samaa teknologista osaamista käytetään myös palestiinalaisten liikkumavapautta rajoittavien checkpointien ylläpitämiseen tai palveluita hankitaan niinikään siirtokunnista?

On eettistä valita ympäristöystävällisempi auto, kuten Volvon hybridi. Mutta entä jos samainen konserni varustaa panssaroituja busseja siirtokuntien käyttöön? Tai jos sen israelilainen jälleenmyyjä on suoraan osallisena siirtokunnassa toimivassa yrityksessä?

Vielä eettisempää on tietenkin käyttää julkista liikennettä, kuten Veolian busseja tai VR:n junia. Mutta entä jos samainen bussiyhtiö ylläpitää ainoastaan siirtokuntalaisia palvelevia bussilinjoja miehitetyillä alueilla? Jos VR:lle junia toimittava yhtiö on osallisena myös YK:n ihmisoikeusneuvoston tuomitsemassa, Länsirannan siirtokunnat Israeliin tiiviimmin yhdistävässä ratahankkeessa?

* * *

Siirtokunnissa sijaitseva teollisuus, sieltä hankitut palvelut ja niihin kanavoitu rahoitus kaikki ylläpitävät osaltaan konfliktia ja estävät kestävän rauhan syntymistä.

Mutta kaikella tällä on toki myös kääntöpuolensa, jonka myös sisäministeri Päivi Räsänen on tuonut esiin: siirtokuntien rooli palestiinalaisten työllistäjänä.

Ahtaalle ajetussa palestiinalaistaloudessa monen palestiinalaisen ainoa työllistymiskeino on juuri alati laajenevissa siirtokunnissa, jotka ironisimmillaan sijaitsevat vielä palestiinalaisilta laittomasti viedyllä maalla. Suurimpia työllistäjiä ovat rakennusteollisuus, teknologia sekä maanviljelys. Pelkästään viimeeksimainittu työllistää ainakin 9500 palestiinalaista.

Miten siis kävisi heille, jos eettinen kuluttaja kampanjoi kulutustottumuksillaan miehitystä vastaan?

Helppoa ei eettinen kuluttaminen ole. Halvalla pitäisi saada hyvää ja paljon. Mutta jossain joku aina senkin maksaa. Tieto saattaa lisätä eettisen kuluttajan (maailman)tuskaa, mutta ilman sitä on mahdotonta tehdä valveutuneita valintoja. Kuinka pitkälle kukin on halukas omat kulutuskampanjansa ja boikottinsa viemään, on jokaisen oma asia, mutta näiden päätösten merkitystä poliittisessa muutoksessa ei voi väheksyä. Sen on historia opettanut.

Kirjoittaja on Lähi-itään erikoistunut FM, joka on myös toiminut Länsirannalla ihmisoikeustarkkailijana.