Artikkeli on julkaistu alun perin Ilmasto.orgin blogissa.

Donald Trumpin nousu Yhdysvaltain presidentiksi on nostanut paljon aiheellista huolta kansainvälisen ilmastopolitiikan tulevaisuudesta. Trump on uhannut irrottaa maan Pariisin ilmastosopimuksesta sekä perua edeltäjänsä, Barack Obaman, asettamat määräykset päästöjen leikkaamiseksi.

Kiinalle Yhdysvaltain politiikan täyskäännös tarjoaa loistavan mahdollisuuden nousta maailmanpolitiikan johtajaksi ja esittää moraalisia vaateita muille. Esimerkiksi Maailman talousfoorumissa tammikuussa 2017 Kiinan presidentti Xi Jinping puolusti voimakkaasti paitsi globalisaatiota ja vapaa kauppaa, myös kehotti kaikkia maailman maita kantamaan vastuunsa tuleville sukupolville ja pysymään Pariisin ilmastosopimuksessa.

Kiinan asenne kansainvälistä ilmastopolitiikkaa kohtaan on muuttunut valtavasti viime vuosina. Siinä missä Kiina oli ankaran kritiikin kohteena Kööpenhaminan ilmastokokouksessa vuonna 2009, nyt Kiina esiintyy ilmastoneuvotteluissa enenevissä määrin vastuullisena suurvaltana.

Kyse ei ole pelkästään tyhjästä retoriikasta, vaan Kiina vaikuttaa ottavan ilmastonmuutoksen vakavasti. Ilmastonmuutos aiheuttaa merkittäviä uhkia esimerkiksi maan talouskasvulle ja kansalaisten hyvinvoinnille – ja sitä kautta valtaapitävän kommunistisen puolueen legitimiteetille.

Kiina on sitoutunut pysäyttämään ilmastopäästöjensä kasvun vuoteen 2030 mennessä. Osa maan suurkaupungeista on luvannut saavuttamaan tämän tavoitteen jo aiemmin. Esimerkiksi pääkaupunki Peking ja Guangzhou pyrkivät pysäyttämään päästöjen kasvun jo vuoden 2020 tietämillä.

"Länsimaisten kuluttajien suosimien hyödykkeiden tuottamisesta aiheutuvat päästöt muodostavat merkittävän osan Kiinan päästöistä."

On todennäköistä, että Kiina saavuttaa ilmastotavoitteensa etuajassa. Tilastot osoittavat, että maan hiilen kulutus on jo kääntynyt laskuun. "Vihreästä" talouskasvusta on tullut maan kehitysstrategioiden keskeinen ohjenuora. Kiina on jo nyt maailman suurin uusiutuvan energian investoija.

Kiinan kannalta Pariisin sopimuksen malli, jossa maat voivat itse asettaa kansalliset ilmastotavoitteensa, on houkutteleva. Asettamalla suhteellisen varovaisen tavoitteen Kiina ei asetu alttiiksi kritiikille ja vaaranna "kasvojaan" kansainvälisessä politiikassa, vaan voi "ansaita kasvoja" ylittämällä kansainväliset odotukset reippaasti.

Toisaalta Kiinalla on paljon kotimaisia haasteita, jotka vaikeuttavat ilmastotavoitteiden toteutumista. Maan alati kasvava keskiluokka kuluttaa yhä enemmän ja esimerkiksi katumaastureista on tullut suosittuja vaurauden symboleita. Kiinan autokannan onkin arvioitu yli kolminkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Tämä puolestaan tarkoittaisi öljyn kulutuksen huomattavaa kasvua ja siten autoliikenteestä aiheutuvien päästöjen tuplaantumista nykyisestä.

Osa Kiinan haasteista johtuu meistä, länsimaisista kuluttajista. Niin sanotun "Kiina-ilmiön" myötä monet länsimaat eivät ole pelkästään ulkoistaneet teollisuuttaan Kiinaan, vaan samalla myös kasvihuonepäästönsä. Länsimaisten kuluttajien suosimien hyödykkeiden tuottamisesta aiheutuvat päästöt muodostavat merkittävän osan Kiinan päästöistä. Näiden "ulkoistettujen" päästöjen huomiointi ilmastovastuullisuuden jakamisessa olisi paitsi oikeudenmukaisempaa, myös kannustaisi Kiinaa kantamaan enemmän ilmastovastuullisuutta.

Kirjoittaja on Lapin yliopiston tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori.

OIKAISU 12.4.2017: Korjattu kirjoittajan titteli.