Tekesin seminaarissa vapun alla oli kova kuhina päällä. Helsinkiläiseen hotelliin oli kokoontunut useampi sata ihmistä kuulemaan ulkoministeriön ja Tekesin uudesta kehitysyhteistyöohjelmasta, BEAMista. Siinä ulkoministeriö, Tekes ja suomalaiset yritykset lyövät varansa yhteen ja tekevät maailman kehityshaasteiden ratkomisesta "menestyksekästä ja kestävää liiketoimintaa".

Käytännössä hankkeessa rahoitetaan suomalaisyritysten projekteja, joissa kehitetään köyhyyden vähentämiseen tähtääviä innovaatioita. Niiden ideointia aloiteltiin jo avausseminaarin työpajoissa, aiheena muun muassa Itä-Afrikan uusiutuvan energian mahdollisuudet.

BEAM on viime hallituskauden ohjelma, mutta sen puolesta liputtanee myös uusi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok), joka on sanonut haluavansa, että kauppa- ja kehityspolitiikka linkittyvät luontevasti yhteen. Sama henki on ulkoministeriössä muutenkin – esimerkiksi kehityspolitiikan neuvonantaja Mika Vehnämäki sanoo maailma.netin haastattelussa, että Suomen kuuluukin hyötyä kehitysyhteistyöstä myös itse, muunlainen ajattelu on mennyttä maailmaa.

Idea kuulostaa erinomaiselta. Kukaan tuskin voi väittää, etteikö maissa, joista isolta osalta ihmisiä puuttuu esimerkiksi vesi, pankkitili tai jopa kulkukelpoinen tie, kaivata innovaatioita. Eikä kellään varmaan ole mitään sitäkään vastaan, että suomalaiset firmat tekevät keksinnöillään voittoa, kunhan työntekijöiden oikeuksista ja ympäristöasioista on huolehdittu.

Eri asia kuitenkin on, toimiiko voitontavoittelun ja köyhyysvaikutusten yhdistäminen käytännössä. Aiheen luulisi soittavan hälytyskelloja kehitysyhteistyöpiireissä, sillä viime vuosina on usein naureskeltu ja kauhisteltu Suomen 1970- ja 80-luvun kehitysyhteistyöhankkeita, joissa kehitysmaihin kuskattiin yhtä sun toista suomalaista tuotetta, huonoin tuloksin.

Sen jälkeen kehitysyhteistyössä lienee opittu, että köyhyyden vähentäminen on äärimmäisen monimutkaista ja herkkää puuhaa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja hyvät tarkoitukset kääntyvät herkästi itseään vastaan. Varsinkin tulosten todentaminen on vaikeaa.

"Talouskriisin keskellä kriittinen kansakin tykkää, kun kerrotaan, että kehy-rahoilla tuetaankin meidän yrityksiämme."

Siksi tuntuu hämmentävältä, että nyt ulkoministeriössä puhutaan niin kritiikittömään sävyyn win win -tilanteesta. Virkamiesten kanssa keskustellessa välittyy käsitys siitä, että nyt on yksinkertaisesti päätetty, että kehitys etenee automaattisesti, kun rahoitetaan suomalaisten yritysten kehitysmaahankkeita. Yritykset luovat työtä, työ vähentää köyhyyttä ja se siitä. Samalla täyttyy myös toinen tavoite, hyötyjen saaminen itselle.

Näin tietysti voi tapahtuakin, huolimatta siitä, että maailmalta löytyy paljon päinvastaisiakin esimerkkejä. Ainakin itse toivon BEAMin ja muiden yrityshankkeiden menestyvän, sillä totuus todella on, etteivät kehitysmaat kokonaan ilman yksityistä sektoria voi köyhyydestä nousta. Aikana, jona kehitysyhteistyöbudjettiin suunnitellaan satojen miljoonien leikkauksia, ei kuitenkaan voi olla ajattelematta, että yritysyhteistyön suitsutuksessa ei ole niinkään kyse köyhyyden vähentämisestä, vaan siitä, että halutaan haalia kehitysyhteistyöhankkeisiin rahaa hinnalla millä hyvänsä ja samalla varmistaa voitot itselle. Talouskriisin keskellä kriittinen kansakin tykkää, kun kerrotaan, että kehy-rahoilla tuetaankin meidän yrityksiämme.

Muutama vuosi sitten kehitysyhteistyötä myytiin veronmaksajille vielä sillä ajatuksella, että kun köyhyys kehitysmaissa vähenee, siitä hyödymme lopulta myös me. Nyt ajatusmalli kulkee toisin päin: kun me ja meidän yrityksemme ensin hyödymme, myös köyhät hyötyvät. Jos se pitäisi paikkansa, luulisi, että köyhyys olisi maailmasta jo poistunut.