Artikkeli on julkaistu alun perin Pax-lehden numerossa 1/2015.

Helmikuinen hyökkäys pilapiirtäjä Lars Vilksin puhetilaisuuteen Kööpenhaminassa ei suuntautunut pilapiirroksia vastaan, eikä pilapiirtäjiä. Joukkomurhalla Charlie Hebdo -lehden toimitukseen alkanutta Pariisin hyökkäystä ei myöskään ollut suunnattu pilapiirtäjiä vastaan, ja sama koskee Kööpenhaminan suureen synagogaan tehtyä joukkomurhan yritystä, jonka onneksi esti vartiossa ollut vapaaehtoinen, Dan Uzan.

Nämä eivät olleet mitä tahansa hyökkäyksiä ilmaisunvapautta vastaan, vaan poliittisia, totalitaarisen ideologian innoittamia, yhteen ainoaan totuuteen nojautuvia, homogeenisen valtion luomiseen tähtääviä, antisemiittisiä hyökkäyksiä. Euroopan liberaalit tai vasemmistolaiset juutalaiset älyköt, kuten Jonathan Freedland ja Dany Cohn-Bendit, eivät syytä islamia. He syyttävät fasismia ja ovat siinä oikeassa.

Je suis Charlie. Solidaarisuudenosoitus on itsestään selvä ja tottumuksesta nouseva. Se ei ole vain kannanotto abstraktin ja liberaalin ilmaisunvapauden puolesta, vaan myös fasismia vastaan. Eikä sillä ole merkitystä mihin uskontoon tai nationalismiin fasismi kulloinkin verhoutuu.

"En ole nähnyt Charlie Hebdossa rasismia, pelkästään karrikoidun tavan esittää kaikki ihmiset."

Olen seurannut Charlie Hebdoa vuodesta 2005, jolloin lehteä luettiin aktiivisesti siinä pariisilaisessa vallatussa talossa, jossa silloin asuin. Samaan aikaan Pariisissa autot paloivat, paitsi lähiöissä myös meidän kadullamme. Olen hyvin tietoinen kritiikistä lehteä kohtaan ja olen itsekin kritisoinut sitä, ja kritisoin jatkossakin. Charlie Hebdo on painettu liian halvalle paperille, on usein jankkaava, jumittaa samoissa vanhoissa teemoissa, on anti-feministinen ja... Niin, siinäpä se.

En ole nähnyt Charlie Hebdossa rasismia, pelkästään karrikoidun tavan esittää kaikki ihmiset. Kaikki hyvää tarkoittavat vaatimukset lehden itsesensuurista tai sensuurista ovat joko tahatonta tai tahallista väärinymmärtämistä.

Suomen keskustelu mahtuu kirjastoon

Suomalaisella Je suis Charlie -näyttelyllä on ollut vaikeuksia löytää tiloja. Ne kuitenkin löytyivät lopulta, Kallion kirjastosta. Jos ja kun suomalaista keskustelua käydään, sen sopiminen kirjastoon on hyvä mittari. Jos jokin on mahdollista esittää julkisessa kirjastossa, niin ainakaan sitä ei ole sensuroitu.

Kirjastot ovat myös tahtomattaan muuttuneet tilaksi, jossa demokraattisen ilmaisun rajat testataan. Ainoat hyökkäykset kirjastossa järjestettyjä tapahtumia vastaan viime aikoina eivät ole olleet ISIS- tai Al-Qaida -henkisten uskonnollisten totalitarististen fasistien masinoimia, vaan ihan kotikutoisten hitleristiemme toimeenpanemia. Kun jyväskyläläisessä kirjastossa vasemmisto halusi keskustella äärioikeistosta, "Suomen Vastarintaliike" yritti näyttää ilmaisunvapaudelle rajan, fyysisesti. Onneksi valppaat ovivahdit asettuivat tätä hiljentämisyritystä vastaan.

Jos ilmaisunvapauden mahdollisuuksia ei testata käytännössä, on mahdotonta tietää missä rajat kulkevat. Tämän Charlie Hebdo tietää hyvin, ja on sanonutkin juuri tämän testaamisen olevan yksi sen tarkoituksista. Vaikka kirjasto näyttelyä esittäessään väliaikaisesti muuttuukin ilmaisunvapauden taistelutantereeksi, ovat demokratia ja ilmaisunvapaus tähän mennessä voittaneet. Keskustelutilaisuus Jyväskylässä vietiin suunnitelman mukaisesti loppuun. Kallion kirjaston Minä olen Charlie -näyttely on tähän asti voitu pitää ilman häiriöitä. Ja jos vielä näemme häiriöitä, on tärkeätä muistaa, ettei niiden takana ole uskonto, vaan totalitaarinen ja tuhoisa ideologia, joka vastustaa ilmaisunvapautta.