Tämä juttu on julkaistu alun perin Kulttuurivihkot-lehdessä. Tilaa lehti täältä.

Koulun ja opettajien tehtävänä on kasvattaa ja kouluttaa nuoria kulttuurisesti monenkirjavaan yhteiskuntaan. Nykyinen perusopetuksen arvopohja tarjoaa tähän hyvän perustan: siinä ovat keskeisiä ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen.

Koulu ei ole impivaara, jonka ulkopuolella olisi "kaukana kavala maailma". Perussuomalaisten vaalijytkyn jälkeen ovat maahanmuuttokriittiset puheenvuorot saaneet entistä kärjekkäämpiä muotoja ja näkyvästä maahanmuuttokriittisyydestä on tullut aiempaa hyväksytympää. Tämä on heijastunut myös koulumaailmaan. Opettaja-lehden pääkirjoituksessa (20.9.2011) Hannu Laaksola toteaa, että "vihapuheet piinaavat jo koulua". Hänen mukaansa "vihakirjoitukset ovat usein pelkkää rasismia". Samaa on viestittänyt Äidinkielen opettajain liiton puheenjohtaja Minna Harmanen, joka on kertonut opettajien törmäävän nykyisin melko usein työssään vihapuheeseen (HS 2.8.2011).

Maahanmuuttajataustaiset nuoret kohtaavat arjessaan rasismia yhä enemmän. Tamperelainen tutkija Anna Rastas on todennut nykyisen koululaitoksen epäonnistuneen sivistystehtävässä, mikäli huomattava osa peruskoululaisista ajattelee vielä 2000-luvulla vanhojen rotuoppien mukaan. Tämän toteamuksen taustalla ovat huolestuttavat tutkimustulokset erityisesti teini-ikäisten poikien lisääntyvistä rasistisista näkemyksistä.

Rasismi ja monikulttuurisuus koulussa

Rasismi on "ruma sana", joka ei esiinny peruskoulun opetussuunnitelmassa. Rasismia ei ole koulussa ja opettajankoulutuksessa juurikaan käsitelty. Opetushallituksen sivuilla sana esiintyy vain kaksi kertaa. Asian käsittelyn tärkeydestä kertoo kuitenkin se, että lasten ja nuorten kohtaama rasismi on tutkimusten mukaan koulumaailmassa vahvasti läsnä. Mikäli aihetta tarkastellaan, sitä lähestytään mielellään positiivisesti virittyneiden käsitteiden kautta, vaikea ilmiö kierretään puhumalla esimerkiksi pelkästään suvaitsevaisuudesta ja maahanmuuttajatyöstä.

Ongelma on sekin, jos monikulttuurisuutta lähestytään koulussa lähinnä vain maahanmuuttajiin kohdistuvana pedagogisena ja opetuksellisena ratkaisuna. On toki tärkeää, että opettajat paneutuvat siihen, miten maahanmuuttajaoppilaille voidaan taata hyvää opetusta. Arkipäivän rasismissa kyse on kuitenkin paljolti siitä, miten suomalaisnuoret suhtautuvat maahanmuuttajataustaisiin oppilaisiin. Erilaisissa monikulttuurisuutta käsittelevissä seminaareissa pohditaan usein kulttuuritietoisuutta ja perheen kanssa toimimista. Näkökulmat ovat tärkeitä, mutta kulttuurierojen korostamisesta tulisi mielestämme siirtää painopistettä kulttuurisen rasismin tunnistamiseen. Olisi keskusteltava ryhmädynamiikasta ja suomalaisnuorten asenteisiin vaikuttamisesta.

Koulu ja arkipäivän rasismi

Kahden vuoden ajan olemme toteuttaneet Rasismi, antirasismi ja monikulttuurisuus yhteiskunnassa ja koulussa -opintokokonaisuutta. Kurssin järjestämisen taustalla on kaksi perusajatusta. Ensinnäkin, koulu on keskeinen suomalais- ja maahanmuuttajanuorten kohtaamisen areena. Siellä esiintyvää rasismia on Anne-Mari Souto käsitellyt ansiokkaasti väitöskirjassaan Arkipäivän rasismi koulussa (2011). Rasismi ja nuorten ryhmäsuhteiden jähmeys koulussa ilmeni muun muassa siinä, että suomalais- ja maahanmuuttajanuorten välit kääntyivät paljolti valtataisteluksi, jossa kamppailtiin koulutilan hallinnasta. Tässä kamppailussa kaikki joutuivat ottamaan kantaa väkivaltaan ja arkiseen rasismiin. Suomalaisnuorelle avoin rasismin vastustaminen saattoi merkitä ulossulkemista suomalaisnuorten ryhmistä ja pahimmillaan fyysisen väkivallan kohteeksi joutumista. Näkemyksensä Souto tiivistää väitöskirjassaan seuraavasti: "Koulu tilana ei ole neutraali vaan rasismin muokkaamien valtasuhteiden merkitsemä ja jakama. Koulussa liikkuminen on maahanmuuttajanuorille alituista tasapainoilua rasismin synnyttämän uhan ja pelon kanssa." Toinen perusajatuksemme kurssin järjestämiseksi oli se, että rasismi koulussa on edelleenkin suurelta osin ohitettu tai vaiettu aihe.

Kurssille ilmoittautuneet opiskelijat esittivät erilaisia syitä, miksi he olivat kokeneet aiheen tärkeäksi. "Petyin … huomatessani, kuinka vähän opettajankoulutus antaa valmiuksia erilaisten kulttuurien kohtaamiseen ja maahanmuuttajalasten kanssa toimimiseen". Näin tiivisti muutama opiskelija opintokokonaisuuden tarpeellisuutta. Monikulttuurisuus nähtiin erottamattomana osana opettajan nykypäivän arkea. Muutamat viittasivat sijaisuuksiensa aikana törmäämiin ongelmiin: "Yhtäkkiä huomasin joutuneeni opettajaksi mamu- luokalle, vaikka minulla ei ollut minkäänlaista koulutusta tai kokemusta." Kouluissa ilmenevästä rasismista oli etukäteen epämääräisiä mielikuvia, eikä ilmiön moninaisuudesta ollut aluksi monillakaan käsitystä. "Ennen kurssia ajattelin, että onkohan tästä mitään hyötyä ja että en jaksaisi kuunnella luentoja siitä miksi rasismi on huono juttu." Palautteensa kyseinen opiskelija lopetti seuraavasti: "Olisinko voinut olla enempää väärässä."

Kurssimme vierailijat herättivät opiskelijoissa erityistä innostusta. Maahanmuuttajataustaisten tai ihonväriltään "poikkeavan" omakohtaiset kokemukset auttoivat asioiden tiedollis-emotionaalista omaksumista. Yksi vierailijoista oli vironvenäläinen Katja Nikitin – suomea sujuvasti puhuva, kutakuinkin opiskelijoiden ikäinen nuori – joka kertoi kokemastaan rasismista Pohjois-Karjalan ammattiopistossa. Hänen asiaansa käsiteltiin aina käräjäoikeudessa asti ja syyllinen tuomittiin kunnianloukkauksesta korvauksiin. Nikitinin tapa kertoa rasismikokemuksistaan kirvoitti opiskelijoissa paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Moni komppasi näkemystä, joka esitettiin seuraavasti: "Mielestäni kurssin mieleenpainuvin hetki oli Katja Nikitinin vierailu. Hän kertoi avoimesti koulukiusaamisesta. Suurin opetus mielestäni tässä vierailussa oli oppia keinoja tunnistamaan koulumaailmassa esiintyvä rasismi." Nikitinin kokemukset olivat opiskelijoille konkreettinen esimerkki siitä, miten arkipäivän rasismi toimii. Arkipäivän rasismia ovat vaikkapa fyysisen välimatkan ylläpitäminen ja puhumattomuus sekä tervehtimisen ja hyväksynnän osoittaminen vain "omille", oman ryhmän nuorille. Rasismi jää usein näkymättömäksi, Nikitin teki sen näkyväksi; hän toi esille uhrien kokemukset sekä sen, että ne usein sivuutetaan tai torjutaan. Kun rasismin uhreja estetään määrittämästä rasismia rasismiksi ja tuomasta sitä julki, estetään heitä saamasta oikeutta.

Tuleva opettajan työ ja rasismi

"Kurssin aikana huomasin sekä luennoilla että luentojen ulkopuolella miettiväni entistä enemmän kaikkea rasismiin liittyvää. Voidaankin sanoa kurssin laittaneen minut ajattelemaan, ja se jo itsessään kertoo mielenkiintoisesta sekä tärkeistä kurssin sisällöstä – sekä oppimisesta." Palautteen mukaan opintokokonaisuuden suorittaminen herätti opiskelijat ennen kaikkea ajattelemaan rasismia yleisenä ilmiönä sekä tarkastelemaan omia ennakkoluuloja ja näkemyksiä. "Olen aina ajatellut olevani hyvin ennakkoluuloton ja avoin ihminen, mutta nyt tunsin pienen piston myös omassa sydämessäni", totesi yksikin opiskelija opintokokonaisuuden annista. Toinen pohdiskeli seuraavasti: "Tulevaa ammattiani silmällä pitäen olen pohtinut oman maailmankuvani merkitystä; se tulee väkisin esille." Omat näkemykset asetettiin avoimesti kyseenalaiseksi: "Minullakin on negatiivisia asenteita tiettyjä kansoja kohtaan, mutta ainakin tunnustan sen ja voin sitä kautta päästä niistä eroon…"

Opiskelijoiden palaute opintokokonaisuudesta osoittaa kiistatta, että rasismi-teemaa on tarpeen käsitellä opettajankoulutuksessa. "Uskallan sanoa, että tällainen kurssi olisi hyödyllinen jokaiselle opettajaksi opiskelevalle, ja kasvatus rasisminvastaisuuteen olisi hyödyllinen jokaiselle ihmiselle", oli useammankin kurssille osallistuneen näkemys. Näinkin asia ilmaistiin: "Toivoisin, että tämänkaltainen kurssi olisi pakollisena kaikille opiskelijoille, sillä aihe on todella tärkeä."

Jokaisessa koulussa olisi hyvä esittää kysymys: onko meidän koulussamme rasismia? Aidosti esitettynä kysymys avaa mahdollisuuden rasismin tunnistamiseen ja viestittää, että rasistisiin ilmiöihin suhtaudutaan niiden vaatimalla vakavuudella.

Kirjoittajat ovat yliopistolehtoreita Itä-Suomen yliopistossa.