Artikkeli on julkaistu alun perin Libero-lehden numerossa 1/2014. Tilaa lehti täältä.

Oxfordin yliopiston tutkijat Carl Freyja Michael Osborne julkaisivat viime vuonna artikkelin, jonka mukaan robotisaatio voi korvata puolet Yhdysvaltojen työpaikoista 20 vuoden kuluessa. Tammikuussa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla sovelsi mallia Suomen oloihin. Etlan raportin tulos uutisoitiin pelokkaaseen sävyyn: koneet "uhkaavat" työpaikkoja, ja osa ammateista "kuolee sukupuuttoon".

"Miten pitää yhteiskunta vakaana tilanteessa, jossa koneet tuottavat nopeasti massatyöttömyyttä eikä jokaisesta koneen syrjäyttämästä ole startupin perustajaksi."

Toistaiseksi koneilla on korvattu lähinnä rutiinimaisia työtehtäviä, mutta lähitulevaisuudessa koneita pystytään opettamaan niin, että ne kykenevät myös monimutkaisempaan tieto- ja palvelutyöhön. Google ostaa jatkuvasti robottiteknologiaa kehittääkseen tekoälyä. Se käyttää jo automatisoituja takseja, ja Amazon tutkii postin korvaamista minikoptereilla.

"Robotisaatiossa on kenties kyse eniten maailmaa muuttavasta megatrendistä lähivuosien aikana. USA:n kansallisessa robotisaatiostrategiassa tuodaan jopa esiin, että robotisaatio on yksi harvoista teknologioista, joka voi aiheuttaa internetin kaltaisen muutoksen tulevina vuosikymmeninä", elinkeinoministeri Jan Vapaavuori kirjoitti blogissaan tammikuussa.

Etlan mukaan robotit korvaavat helpoiten matalapalkkaista ja vähemmän koulutusta vaativaa työtä, kuten myyjiä, sihteereitä, toimistoavustajia ja postinkantajia. Robotisaatiotutkimuksissa esiintyy myös päinvastainen näkemys: aivan halvimman työvoiman koneellistaminen tulee liian kalliiksi. Sen sijaan juristit kannattaa korvata koneilla, koska asianajajien palkat ovat niin kovia.

Jotkut näkevät robotisaatiossa mahdollisuuden vanhan utopian toteuttamiseen. Koneet tekevät välttämättömän työn, ja ihmiset voivat jatkossa keskittyä luovempiin puuhiin esimerkiksi robottityön mahdollistaman perustulon turvin.

Toistaiseksi koneet eivät kuitenkaan ole poistaneet maailmasta köyhyyttä ja pakkotyötä. Robottiperustulon sijaan julkisuudessa vaaditaan sosiaaliturvan muuttamista vastikkeelliseksi.

Robottipolitiikka ratkaisee

Kun robotit tuodaan maailmaan nykyisen talousjärjestelmän ja sille ominaisten instuutioiden ja kannustinrakenteiden vallitessa, on syytä kysyä, kuka kehityksestä hyötyy.

Koneet ovat korvanneet työpaikkoja satojen vuosien ajan. Ne ovat aina herättäneet epäilystä, mistä esimerkkinä voidaan muistella kehruukoneita vastaan 1800-luvun alussa hyökänneitä luddiitteja.

Työväen neuvotteluvoiman näkökulmasta luddiitit olivat oikeassa: alentaessaan yksikköpalkkakustannuksia koneellistuminen heikentää työvoiman asemaa. Koneita on helpompi hallita kuin työläisiä, eivätkä robotit vaadi palkankorotuksia.

Näkökulma voidaan myös kääntää ympäri. Mitäpä muuta sektorilta toiselle heiteltävissä oleva ja oppimiskykyinen palkkatyöläinen lopulta on kuin eräänlainen universaali robotti? Jo kielellinen yhteys on ilmeinen: robotti tulee tsekin sanasta "robota", joka alun perin tarkoitti pakosta tehtävää työtä.

Robotisaation toteutumismuotoa ei ratkaise teknologia vaan politiikka. Robotit voisivat vapauttaa ihmiset työstä, mutta kapitalismissa ne uhkaavat vapauttaa ihmiset toimeentulosta ja kärjistää entisestään maailmantalouden jakautumista voittajiin ja häviäjiin.

Talouskriisi on robottikriisi

Robotisaatio tuottaa taloudellisia ja poliittisia ongelmia myös niille, jotka siitä hyötyvät.

Työväen näkökulmasta toimeentulo muuttuu arvoitukseksi. Kun kone tekee työni, mistä saan rahaa? Kysymys johtaa poliittisiin ongelmiin: miten pitää yhteiskunta vakaana tilanteessa, jossa koneet tuottavat nopeasti massatyöttömyyttä eikä jokaisesta koneen syrjäyttämästä ole startupin perustajaksi. Laitetaanko kaduille robopoliiseja turvaamaan järjestystä?

Talousjärjestelmän kannalta ongelmana on kysyntä. Jos koneet tekevät työt ja syrjäyttävät palkansaajat, millä rahalla ihmiset ostavat tuotettuja tavaroita? Työtä vähentävä koneellistuminen ei siis ole talouden kannalta kasvua tai vakautta lisäävä ilmiö.

Silmäys lähihistoriaan väläyttää, että työn tuottavuuden ja palkkojen kehitys ovat irtaantuneet toisistaan. Uusliberalismissa kysyntäongelmaan on vastattu pakottamalla ihmiset yksityiseen velkaan. Toimivampi ratkaisu olisi ollut tuottavuuden kehitys ja palkkatasot kytkeminen kansainvälisesti toisiinsa tavalla, joka turvaa riittävän kysynnän tason esimerkiksi Euroopassa.

Yksityisen velan räjähdysmäinen kasvu on yksi nykyisen talouskriisin taustatekijöitä. Rahoitussektori pumppaa velkavivulla kiinteistöjen ja omaisuusarvojen hintoja ylös. Niistä saatavat vuokra- ja korkotulot ovat painolastia muulle yhteiskunnalle, joka uhkaa musertua velkasitoumusten alle. Velkoja, joita ei voida maksaa, ei tulla maksamaan.

Robotisaatiosta innostuneet tutkijat ja poliitikot ehdottavat näihin ongelmiin ratkaisuksi epämääräisesti loputonta innovaatiota, pakkoyrittämistä ja uusien työpaikkojen luomista.

Koneet meille, myrkyt heille

Robotisaatiokeskustelua käyvät monet vihreät, kuten Teknologinen murros ja politiikka-pamfletin kirjoittaneet Ville-Veikko Mastomäki ja Jaako Stenhäll. Hekään eivät lähesty robotteja energian ja ekologian näkökulmasta.

Robotit eivät kuitenkaan tule maailmaan tyhjästä, eivätkä ne toimi ilman energiaa. Robotin tuottaminen edellyttää massiivisesti halpaa fossiilista kuljetusenergiaa, harvinaisia mineraaleja Kongon sota-alueilta, monimutkaisia kuljetusketjuja, terästehtaita ja sähköntuotantoa.

"Jos fossiilista ei-inhimillistä työtä on vuosi vuodelta enemmän käytössä ja jos ympäristöongelmat ovat hoidettavissa, toki robotit kannattavat", kirjoittaa filosofi Tere Vadén Vihreän puolueen blogissaan.

Mitä tehokkaampi teknologia on, sitä enemmän se kuitenkin riippuu globaalista epäoikeudenmukaisuudesta, ympäristön myrkyttämisestä ja fossiilisten luonnonvarojen käytöstä, Vadén huomauttaa.

Suomalaisesta robotisaatiokeskustelusta on toistaiseksi uupunut myös globaali näkökulma. Haalitaan robotteja kilpailukykyisiin ja teknologisesti vahvoihin maihin, ulkoistetaan tuotanto-ongelmat kolmanteen maailmaan ja suljetaan rajat.

Jos robottien mikrosiruissa tarvittavista mineraaleista ja kaivostyöstä maksettaisiin länsimaisten standardien mukaista palkkaa, jos yritykset maksaisivat veroja alueille, joista raaka-aineita louhitaan, ja jos vielä ympäristövaikutukset otettaisiin huomioon – voisiko robotisaatiota edelleen pitää taloudellisesti kannattavana?