Näkökulma: Suomikin on saanut apua
Myös suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen on tarvittu kehitysapua ja isoja lainoja, muistuttaa Matti Ylönen.
Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin ulkoministeriön Kehitys-Utveckling -lehdessä 1/2013. Tilaa lehti täältä.
Suomalaiset ajattelevat sitkeästi, että olemme selvinneet yksin, täysin ilman ulkopuolista apua. Todellisuudessa Suomea kehitettiin sotien jälkeen myös kehitysavulla ja tuetuilla lainoilla. Hyvästä syystä, sillä Suomi oli nykyisillä kriteereillä mitattuna kehitysmaa.
Suomi liittyi Maailmanpankin jäseneksi vuonna 1948. Ensimmäinen laina myönnettiin kesäkuussa 1950 jokien valjastamiseen, jolla tuotettiin vesivoimaa. Viimeinen laina nostettiin vuonna 1975. Sillä puhdistettiin selluteollisuuden jätevesiä.
Muilla lainoilla suomalaiset rakensivat sellutehtaita, tukivat pienyrityksiä ja kehittivät metsätaloutta. Esimerkiksi tieverkoston raivaaminen oli yksi sotien jälkeisen Suomen kehitysyhteistyöhanke, joka toteutettiin Maailmanpankin lainalla.
"Näin voitiin tarjota työtä kymmenilletuhansille ihmisille 1950-luvun työttömyyden aikana. Maailmanpankin lainojen avulla tienrakennus nostettiin Suomessa nykyaikaiselle tasolle", selviää Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sivustolta.
Vaatteita ja saippuaa
YK:n lastenavun rahaston Unicefin Suomen osaston historiikki kertoo toisenlaisesta kehitysavusta.
Avustuslaiva SS Lord Delaware kuljetti pulavuonna 1946 Suomen hätää kärsiville lapsille 80 tonnia vaatteita. Laiva ajoi kuitenkin miinaan Tanskan salmissa.
Laiva nostettiin ylös kahden kuukauden kuluttua ja hinattiin Helsinkiin. Vaatteet osoittautuivat käyttökelpoisiksi. Märät vaatteet kuivattiin Lauttasaaressa, jonka ympäri viritettiin kymmenen kilometriä pyykkinarua. Samalla rikottiin maailman pisimmän pyykkinarun epävirallinen maailmanennätys.
"Kuivausoperaation suorittivat UNRRA:n (The United Nations Relief and Rehabilitation Administration) 40 vapaaehtoista. UNRRA:sta muodostui myöhemmin Unicef", historiikissa kerrotaan. Unicef antoi myös ruoka-apua 48 000 sotaorvon ruokkimiseksi. Sotien jälkeisessä Suomessa oli paljon aliravitsemusta.
"Kaikki korkeakaloriset munanvalkuaistuotteet ja rasva ovat sangen tervetulleita, kuten esimerkiksi maitopulveri, kannutetut liharuuat, munapulveri ja laardi. Jos Unicefin kautta voitaisiin saada maahan vaateapua, toivottaisiin lähinnä pikkuvauvojen huopia 85 000 kpl. Äitiyspakkauksiin tarvitaan kipeästi pikkulasten pesusaippuaa”, kirjoitti Lastenlinnan sairaalan ylilääkäri Arvo Ylppö Unicefille.
Sanomalehti Uusi Suomi kertoi Bloomington Victory -laivan saapumisesta Helsinkiin 25. lokakuuta 1947. New Yorkissa laivaan oli lastattu ensimmäinen erä Suomelle myönnetyistä elintarvikelähetyksistä, yhteensä 313 tonnia maitopulveria ja laardia.
Tämän yhden ainoan lähetyksen ansiosta 75 000 suomalaislasta sai päivittäin 242 kaloria enemmän kuin he olisivat muuten saaneet. Ylppö oli mukana vastaanottamassa laivaa.
Kommentit
Suomi sai YK:n ja Maailmanpankin kehitysapua vuosina 1945-1975. Kumpikin perustettiin torjumaan Venäjän imperialismia ja siitä mahdollisesti aiheutuva III maailmansota. Lisäksi Suomi sai apua Amerikan suomalaisten järjestöiltä, sekä CIA:n pimeää apua SDP:n ja SAK:n kautta. CIA järjesti myös Suomelle sotakalustoa Liittoutuneiden ylijäämävarikoilta, sekä höyryvetureita ja Saksalta takavarikoituja kauppalaivoja Venäjälle luovutetun "sotakorvauksen" tilalle.
Kylmän sodan vuosina Suomi vaurastui ja on antanut vuosikymmenten ajan moninkertaisesti saamaansa enemmän kehitysapua Afrikkaan ja Aasian maihin. Ne eivät kehittyneet, paitsi jos ei huomioida sitä, että niistä kehittyi massiivisen laittoman siirtolaisuuden lähtömaita. Jokainen voi miettiä, miksi näin kävi.
Terveisin, Nikke
Tarkentava kysymys Nikkelle, oletko sitä mieltä, että mikään Aasian tai Afrikan maa ei ole taloudellisesti tai infrastruktuurin puolesta kehittynyt 1970-luvun jälkeen?
Vaikka tätä Suomen saamaa kehityspua niin mieluusti halutaan mainostaa mutta sitä ei tietenkään mainittu että Suomi maksoi sotavelatkin, keräsi kansalaisilta korut, rahat ja kaikki mitä irti lähti saadaksemme velat maksettua.
Mitä velvollisuuden velkaa me olemme kenellekään? Olemme syytäneet miljardeja miljardien perään maihin, joihin muutkin hyvinvoivat maat ovat syytäneet biljardeja. Kyllä sellaisten rahasummien pitäisi näkyä muuallakin kuin kylien uusina kaivoina jos ne perille saakka olisivat kaikki menneet. Nyt on aika ajatella itseämme. Kehitysapu EU:n minimitasolle ja suuntaus kohti kotimaamme köyhiä. Meilläkin on köyhyyttä. Se on poistettava ennen muita.
Olen 85-vuotias ja muistan kahden sodan kokemuksia ja avustustyötä. Isäni sai ansioristin mm. Punaisen Ristin avustustyöstä ja itsekin olen hiukan olut aina mukana avustustoiminnassa, mm. paikallisen Uniceffin perustajana jne. Olen ihmetellyt aina Maikkelin sanoin:"... rahasummien pitäisi näkyä muuallakin kuin kylien uusina kaivoina, jos ne perille saakka..." ja "Meilläkin on köyhiä." Kuitenkin meidän velvolisuus on autettuinakin auttaa muita, mutta ei sokeina.
Yllä olevat kommentoijat eivät ota huomioon sitä rahavirtaa, joka tulee kehitysmaista, lähinnä Afrikasta, pohjoiseen päin. Kuinka paljon saamme kiittää hyvinvoinnistamme halpoja raaka-aineita joita Afrikan köyhät meille tuottavat. Kun seuraavan kerran syöt suklaata, mieti kenen metsää sen tuottamiseksi on hakattu. Kun käytät älylaitteita, mieti mistä harvinaiset maametallit siihen tulevat. On laskettu, että rahavirrat ovat loppupeleissä suuremmat Afrikasta Eurooppaan kuin päinvastoin. Emme suinkaan ole vain jakamassa ilmaista rahaa, vaan myös saamassa. Jos valitamme, että Afrikka on korruptoitunut, pitää kysyä kuka siitä hyötyy ja kuka sitä korruptoi.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia