Kirjoitus on julkaistu alun perin Pax-lehden numerossa 1/2014. Lue lisää täältä.

"Asetoimitukset ruokkivat Syyrian konfliktia ja kaivavat maata neuvottelujen alta", varoitti Martin Butcher, Oxfamin ase- ja konfliktineuvonantaja juuri ennen Geneven rauhanneuvottelujen alkamista. Butcherin huoli osoittautui valitettavan aiheelliseksi Geneven neuvottelujen rauetessa tuloksettomina.

"Geneve II -rauhanneuvottelujen rauettua nähtäväksi jää, löytyykö kansainvälisestä yhteisöstä tahtoa ja taitoa muuhun kuin asetoimitusten tahdin kiihdyttämiseen."

Neuvotteluista ulos marssinut Assadin hallinto syytti neuvottelujen epäonnistumisesta "poliittisesti kypsymätöntä" oppositiota. Erityistä raivoa herätti kuitenkin neuvottelujen kuluessa julki tullut tieto Yhdysvaltojen lähettämästä merkittävästä asetoimituksesta maltillisille oppositiojoukoille. "Yhdysvaltoja ei kiinnosta rauhanprosessin onnistuminen", totesi Syyrian apulaisulkoministeri Faisal Al-Mokdad. "Tämä asetoimitus on jälleen yksi esimerkki Yhdysvaltojen tuesta terroristiryhmille."

Opposition johtajat eivät hyväksy terroristileimaa, mutta he ovat vahvistaneet aselähetyksen tärkeyden. "Asemäärä on paljon aiempia lähetyksiä suurempi ja tulee vaikuttamaan huomattavasti taisteluihin. Näiden aseiden avulla pystymme toivottavasti puskemaan Assadin joukot pois maan eteläosista sekä Damaskoksesta", Yhdysvalloissa toimivan Syyrian maltillista oppositiota edustavan organisaation edustaja analysoi tilannetta Telegraph-lehdelle.

Välittömimmin aselähetyksen vaikutukset tuntuvat Homsin vanhassa kaupungissa piiritettyinä olevien noin 2000 ihmisen olosuhteissa. YK oli pitkien neuvottelujen jälkeen valmistautumassa toimittamaan ruoka-apua loukkuun jääneille siviileille. Aselähetyksen tultua ilmi Syyrian hallinto pysäytti prosessin vaatien lisävakuuksia siitä, että ruoka-apu ei päädy "terroristien käsiin".

Ulkopuolinen aseellinen tuki Syyrian neljättä vuotta riehuvan konfliktin osapuolille ei ole uusi asia. Taistelujen leimahtamisesta alkaen alueelliset ja kansainväliset toimijat ovat rahoittaneet sotatoimia sekä toimittaneet aseita ja sotilaallisia neuvonantajia eri osapuolille. Osa aseiden toimittajista toimii puhtaasti taloudellisista motiiveista. Monilla tukijoilla on omat, alueen laajempaan poliittiseen ja turvallisuusstrategiseen tilanteeseen liittyvät motiivinsa konfliktiin sekaantumiseen.

Syyrian taistelut ovat syventäneet Lähi-idän turvallisuutta usein horjuttaneita shiia- ja sunnimuslimien jakolinjoja. Sisällissotaa on luonnehdittu osaksi shiiaenemmistöisen Iranin ja sunnivaltaisen Saudi-Arabian välistä alueellista valtataistelua. Teheran on pönkittänyt Assadin joukkoja monin tavoin alusta asia. Riadista puolestaan on virrannut rahaa ja aseita eri oppositioryhmittymille.

Syyriaan tulee aseita, rahaa ja taistelijoita myös kaupallisten organisaatioiden, terroristijärjestöjen ja yksittäisten ihmisten toimesta. Noista lähteistä Syyrian saavuttaneesta sotilaallisesta avusta on vain hajanaisia tietoja. Valtioiden osallisuudesta Syyrian sisällissodan aseistamiseen ja rahoittamiseen on enemmän tietoa, mutta siitäkin kattavan kuvan saaminen on erittäin vaikeaa.

Hallitustenkin hyväksymät aselähetykset saatetaan kierrättää harmaiden kanavien kautta. Monien valtioiden suhtautumisessa Syyrian konfliktiin on ollut räikeä ristiriita asetoimitukset tuomitsevan julkisen politiikan ja takahuoneissa hoidettujen hiljaisten käytäntöjen välillä. Kesäkuussa 2013 YK:n asiantuntijapaneeli ilmoitti Syyrian olevan osallisena "yhdessä kolmasosassa paneelin tutkimista tapauksista, joissa selvitetään joukkotuho- sekä tavanomaisten aseiden kauppaan ja käyttöön liittyviä kansainvälisten normien rikkomuksia".

Assadin joukkojen tärkein tukija on Iranin lisäksi Venäjä. Aseita ja rahaa on tullut myös Libanonin Hezbollahilta, Kiinalta, Pohjois-Korealta, Valko-Venäjältä sekä Venezuelalta. Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti arvioi Venäjän toimittamien aseiden sekä laajempien taistelu- ja puolustusjärjestelmien osuuden olevan noin 70 prosenttia hallinnon saamasta ulkopuolisesta tuesta.

Venäjä on toimittanut Syyriaan muun muassa noin miljardin arvosta S-300-ilmapuolustusjärjestelmiä sekä laivasto-ohjuksia, aseistettuja helikoptereita ja YAK-130-harjoitushävittäjiä. Venäjän asetoimituksia Assadille on arvosteltu kovin sanoin kansainvälisillä foorumeilla, mutta niitä ei ole kuitenkaan tuomittu kansainvälisten sopimusten vastaisiksi.

Iran on YK:n päätöslauselma numero 1747:ssa asetetussa asevientikiellossa, joten Iranin kaikki asetoimitukset ovat laittomia. Samoin Hezbollahin aselähetykset rikkovat YK:n päätöslauselmaa numero 1701.

Syyrian oppositiojoukot ovat hyvin hajanaiset. Karkein jakolinja voidaan vetää Al-Qaida-yhteyksiäkin omaavien islamistiryhmittymien ja niin sanottujen maltillisten oppositiojoukkojen välille. Kummatkin ryhmät hankkivat aseista useista eri lähteistä ja hyödyntävät monia eri toimituskanavia. Osa opposition aseistuksesta on siepattu taisteluissa hallituksen joukoilta. Asehankintoja on tehty paljon mustilta markkinoilta ulkopuolisen, lähinnä Qatarin, tarjoaman rahoituksen turvin. Ulkopuolinen rahoitus ja aselähetykset ovat olleet välttämätön edellytys sille, että keskinäisistä ristiriidoista kärsivät oppositiojoukot ovat voineet jatkaa taistelua.

Mélanie de Groofin tutkimuslaitos GRIPille kirjoittaman raportin mukaan oppositiojoukot ovat saaneet aseita ja rahallista tukea Qatarin lisäksi Saudi-Arabialta, Jordanialta, Libyalta, Sudanilta, Kroatialta sekä konfliktin edetessä Yhdysvalloilta, Irakilta ja Turkilta. Saudi-Arabian ja Jordanian kautta Syyrian oppositiolle myydyistä aseista iso osa on peräisin Kroatian varastoista. Kroatiassa on 1990-luvun Balkanin sodan jäljiltä runsaasti ylijäämäaseita, joita ei ole kirjattu kansainvälisten sopimusten edellyttämillä tavoilla.

Entisistä Gaddafin runsaista varastoista on toimitettu muun muassa SAM-7-kranaatinheittimiä mustien markkinoiden kautta oppositiojoukkojen käyttöön. Yllättävin nimi opposition aseistajien joukossa on Sudan, sillä maan tärkeät kauppakumppanit Iran ja Kiina ovat Assadin asekauppiaita. Sudan on toimittanut ilmatorjuntaohjuksia oppositiolle Qatarin ja Turkin kautta, mutta on julkisissa yhteyksissä toistuvasti kieltänyt asetoimitukset.

Yhdysvallat epäröi pitkään isompien asetoimitusten aloittamista ja asetti konfliktin alkuvaiheessa Syyriaa koskevan asevientikiellon. Yhdysvalloista on toistuvasti kuulunut puheenvuoroja, joissa pelätään taistelualueiden sekavassa tilanteessa myös islamistiryhmien hyötyvän maltillisille oppositioryhmille kohdistetuista ase- ja ammuslähetyksistä. Huolimatta siitä, että konfliktin kuluessa islamistiryhmien asema on voimistunut suhteessa maltillisiin oppositiojoukkoihin, Yhdysvallat pyörsi asevientikieltonsa ja aloitti vuoden 2013 loppupuolella panssarivaunujen ja käsiaseiden toimitukset Syyrian oppositiolle.

Oppositiojoukkojen aseistaminen on kansainvälisten sopimusten valossa ongelmallista. Venäjä on odotetusti useissa yhteyksissä tuominnut opposition aseellisen avustamisen laittomaksi, mutta myös Itävalta on vastustanut aselähetyksiä oppositiolle. Itävalta vetosi vastalauseessaan muun muassa YK:n perustusasiakirjan artiklan nro 2 toisen valtion sisäiseen konfliktiin puuttumattomuuden periaatteeseen. Lisäksi kannanotossa listattiin turvallisuusneuvoston päätöslauselma numero 2083, joka asettaa asemyyntikiellon kaikille ryhmille, joilla on Al-Qaida-yhteyksiä, sekä Eurooppa- neuvoston yhteinen kanta 2008/944.

Monet kansainvälisen oikeuden asiantuntijat ovat myös epäröineet oppositiojoukkojen laillisuuden hyväksymisessä. Esimerkiksi Oxford Institute for Ethics, Law and Armed Conflict johtaja Dapo Akande toteaa analyysissään, että opposition joukkojen aseistamiselle on vaikea löytää siunausta kansainvälisistä sopimuksista ja lakipykälistä.

Hirvittävää tuhoa ja siviilien laajamittaista kärsimystä seuraava kansainvälinen yhteisö on yhtä mieltä siitä, että jotain olisi pikaisesti tehtävä jo nyt aivan liian pitkään kestäneen konfliktin lopettamiseksi. Siitä, mitä pitäisi tehdä, ei ole kuitenkaan päästy yksimielisyyteen. Jotkut luottavat asetoimitusten tuovan ratkaisun lähemmäksi, toiset pelkäävät niiden pidentävän tietä minkäänlaiseen rauhaan.

Syyrian hallinnon suostuminen kemiallisten aseiden hävittämiseen syyskuussa 2013 haluttiin nähdä merkittävänä edistysaskeleena kriisin ratkaisussa. Ban Ki-Moon suhtautui kuitenkin epäileväisesti kemiallisiin aseisiin keskittymiseen. Pääsihteeri vetosi YK:n syyskuisessa yleiskokouksessa jäsenmaihin: "Me emme voi tyytyä kemiallisten aseiden hävittämiseen, kun Syyriaa tuhoava laajempi sota jatkuu yhä. Suurin osa tappamisesta ja julmuuksista on tehty tavanomaisilla aseilla. Pyydänkin kaikkia valtioita lopettamaan verenvuodatuksen ruokkimisen ja pysäyttämään asevirrat konfliktin kaikille osapuolille."

Pääsihteerin vetoomus tuntuu kaikuneen kuuroille korville. Useiden lähteiden mukaan ulkopuolinen tuki ja aselähetykset konfliktin kaikille osapuolille lisääntyivät selkeästi 2013 vuoden loppupuolella. Asetoimitusten pelätään kiihdyttävän ja laajentavan väkivaltaisuuksia sekä heikentävän poliittisen ratkaisun mahdollisuuksia. Osan Syyriaan toimitetuista aseista arvellaan myös päätyvän loppujen lopuksi mustille markkinoille terroristi- ja rikollisryhmien käsiin mahdollistamaan uusia väkivaltaisuuksia.

On kuitenkin maita, jotka ovat jakaneet Ban Ki-Moonin huolen konfliktin alkamisesta saakka. Muun muassa Ruotsi, Belgia ja Alankomaat ovat useaan otteeseen vastustaneet YK- sopimusten ulkopuolisia asetoimituksia Syyriaan. "Tie rauhaan ei kulje asetoimitusten kautta."

Samaa mieltä on Oxfamin Martin Butcher, joka vakuuttaa blogissaan maailmanlaajuisten asemarkkinoiden ruokkivan väkivaltaa. "Tosiasia on yksinkertaisesti se, että ilman jatkuvaa aseiden, ammusten, räjähteiden, rakettien, ohjusten ja pommien virtaa Syyriaan, yksikään konfliktin osapuoli ei olisi pystynyt jatkamaan sotaa näin kauan."

Butcher kysyykin, miksi asetoimituksiin liittyvät kysymykset eivät ole nousseet ollenkaan Syyrian rauhanponnistelujen asialistalle. Butcherin mielestä olisi tärkeää selvittää perin pohjin, miten ja mistä lähteistä konfliktin osapuolet aseistavat joukkojaan. Lisäksi asetoimitusten välittömän pysäyttämisen tulisi olla keskeinen osa mahdollista rauhansopimusta.

Butcher asettaa toivonsa YK:n huhtikuussa 2013 hyväksymään asekauppasopimukseen. "Sopimuksen astuessa voimaan tilanne muuttuu merkittävästi. Valtiolla on sopimuksen mukaan velvollisuus olla toimittamatta aseita tilanteissa, joissa on riski, että asetoimitus pidentää tai pahentaa konfliktia tai konfliktin osapuolet syyllistyvät ihmisoikeusrikkomuksiin."

Asekauppaan perehtyneiden joukosta löytyy paljon pessimistisempiäkin ääniä. Syyrian konfliktin monimutkaisia asetoimituskuvioita Forbesille analysoinut Scott Stewart uskoo globaalin aserallin jatkuvan tulevaisuudessakin: "Kukaan ei tiedä, koska tappaminen Syyriassa loppuu. Yksi asia kuitenkin on varma. Taloudelliset voimat varmistavat, että yhden sotateatterin hiljentyessä aseet löytävät tiensä seuraavaan kriisipesäkkeeseen."

Geneve II rauhanneuvottelujen rauettua nähtäväksi jää, löytyykö kansainvälisestä yhteisöstä tahtoa ja taitoa muuhun kuin asetoimitusten tahdin kiihdyttämiseen. Lisäaseiden toimittamisen vahingollisuudesta varoittaa myös Syyrian tilannetta seuraava kansainvälinen riippumaton komissio: "Tälle konfliktille ei löydy sotilaallista ratkaisua. Aseita konfliktialueille toimittavat pönkittävät vain valheellisia harhakuvia sotilaallisen voiton mahdollisuudesta."