Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Pentti Visanen esitteli työn alla olevaa Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiaa ministeriön taustainfossa joulukuun alussa. Strategiassa Suomi on turvallisesti avoin maa, joka haluaa ottaa siirtolaisia töihin, mutta ei halua, että nämä olisivat turvallisuusriski. Siinä maassa jokainen löytää paikkansa eli pääsee yhteiskunnasta osalliseksi, sillä siellä moninaisuus on arkea. Monitori-lehdessä 8.11. Visanen puolestaan sanoi, että "työelämän kysymykset kytkeytyvät monilla tavoin Suomeen muuttavien henkilöiden, vasta tuloaan harkitsevien ja täällä asuvien elämäntilanteisiin".

Elokuussa 2010 voimaan tulleen ulkomaalaislain muutoksen myötä ne turvapaikanhakijat, joilla ei ole esittää maahantuloasiakirjaa eli passia, ovat saaneet tehdä työtä vasta kuuden kuukauden kuluttua maahan saapumisestaan. Muuten raja on kolme kuukautta. Muutos vaikuttaa kipeimmin juuri niihin ihmisiin, joiden kotimaassa on käynnissä sisällissota tai aseellinen selkkaus ja joiden hallinto käytännössä romahtanut. Heillä ei ole ollut mahdollisuutta saada viranomaisilta virallisia asiakirjoja, mutta heillä on vahva syy toivoa, että he saisivat Suomesta kansainvälistä suojelua. Työnteko päätöstä odoteltaessa olisi arvokas tapa pysyä kiinni arkisessa todellisuudessa.

Kysyin Visaselta tilaisuudessa, onko myös turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeuteen tulossa muutos strategian työtä ja osallisuutta korostavan hengen mukaisesti. Hän vastasi kieltävästi; Suomeen pyrkiville siirtolaisille olisi edelleen syytä viestittää, että asiakirjojen hävittäminen ennen maahan saapumista ei ole hyväksyttävää.

Vastaus pakottaa kysymään, että jos asiakirjoja ei ole alunperinkään voinut saada tai salakuljettaja on pakottanut ne hävittämään, miksi viranomainen haluaa nimenomaan hakijaa tästä rangaista. Vaikka huonomminkin voisi kai olla: Kun työnteko-oikeutta koskevaa lakimuutosta käsiteltiin hallintovaliokunnassa, Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio esitti kuulemisessa 27.11.2009, että aikaraja asetettaisiin "lainvalmistelun yhteydessä esitetyn mukaisesti 12 kuukauteen". Vuorion mukaan kolmen kuukauden viivytys työnteko-oikeudessa "ei saavuta lainkohdalle asetettuja tavoitteita".

Tällaisen lainsäädännön ja strategiatyön ongelma on, että se lähtökohtaisesti sysää siirtolaiset erilaiseen oikeusasemaan sen perusteella, mikä leima ihmiseen on maahantulon jälkeen lyöty. Vaikka maahanmuutosta puhutaan strategian retoriikassa samassa lauseessa työllisyyden ja kilpailukyvyn kanssa, ei tällä ole mitään tekemistä turvapaikanhakijoiden kanssa. Ja silti on tosiasia, että vaikka ihminen olisi joutunut lähtemään kotimaastaan siellä vallitsevien epäinhimillisten tai hengenvaarallisten olosuhteiden vuoksi, hän yhtä kaikki haluaa päästä käsiksi myös työntekoon ja oman toimeentulonsa vahvistamiseen. Tämän sivuuttaminen maahanmuuton tulevaisuutta luotaavassa strategiassa on karhunpalvelus sekä siirtolaisille että yhteiskunnalle kokonaisuudessaan.

Turvapaikkajärjestelmän inhimillistämistä vastustetaan julkisessa keskustelussa sanomalla, että "niitä ihmisiä pitäisi auttaa siellä". Samat keskustelijat eivät kuitenkaan halua myöntää lisäpanostuksia myöskään kehitysyhteistyöhön tai muunlaisen kansainvälisen tuen muotoihin. Auttamisen, voimauttamisen ja tukemisen pelätään kaiken kaikkiaan uhkaavan sitä "turvallisesti avointa" yhteiskuntaa, jossa kaikki kuitenkin ilmoittavat haluavansa elää. Tällaisessa ajattelussa nähdään uhkana se, että ihminen luulee voivansa jäädä maahan vain siksi, ettei voi turvallisesti palata kotimaahansa.

Visanen sanoi, että strategiassa "on varmistettava perusoikeuksien yhdenvertainen toteutuminen" myös maahanmuuttajille. Niihin kuuluu myös oikeus välttämättömään toimentuloon. Miksi valtio haluaa kitsastella sen myöntämisessä niiden kohdalla, joille ei ole vielä myöntänyt lupaa jäädä? Vai sitäkö strategian laatijat juuri pelkäävätkin, että työ ja veronmaksu olisi jäämiseen liiankin hyvä syy?

Kirjoittaja on tietokirjailija, joka julkaisee keväällä tietokirjan Maahanmuuttoviraston turvapaikkakäytännöistä. Kursivoidut kohdat tekstissä ovat Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategian kolme päälinjausta.