Näkökulma: Usko tai älä
Martti Berger pohtii kolumnissaan Ukraina- ja Venäjä-uutisointia ja sodan tragediaa.
Artikkeli on julkaistu alun perin Kulttuurivihkojen numerossa 4–5/2012. Tilaa lehti täältä.
"Irakilla on joukkotuhoaseita. Tämä ei ole jotain, minkä vain uskomme. Me tiedämme." Näin lausui Naton nykyinen pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen Washingtonia mukaillen Irakin sodan aattona vuonna 2003 ollessaan Tanskan pääministerinä.
Uskoin hetken, niin, uskoin hetken, että sota, sisällissota Ukrainassa olisi jo päättynyt ihmisten ja hallitusten rauhantahdosta, mutta pahoin pelkään, että se tulee jatkumaan vain johtuen sodan lietsojien sodantahdosta. Toivoin hetken, että niin ei voisi käydä ja vieläkin toivon.
John V. Walsh kirjoittaa: "Yhdysvaltojen Ukrainassa tehtaileman vallankaappauksen vanavedessä länsilehdistö varoittaa meitä vakavasti ja taukoamatta siitä, että Putin on Belsebub, paholainen, joka on julman ja jälkeenjääneen Venäjän hallitsija. Eikä siinä ole mitään uutta. Kylmästä sodasta alkaen samankaltaisia valheita on kehitelty Yhdysvaltojen interventioiden oikeuttamiseksi Koreassa, Iranissa, Guatemalassa, Kuubassa, Vietnamissa, Brasiliassa, Chilessä, Irakissa, Libyassa, Syyriassa – eikä luettelo lopu tähän."
Valtavirta- tai valtamedian kulttuuria ja itseymmärrystämme muokkaava ja kriittistä ajattelua hämärtävä rooli hallitsee arkeamme, ja vaihtoehtomedian osuus jää auttamatta varjoon. Mm. seuraavat tietolähteet antavat erilaisen kuvan Ukrainan kriisistä: http://www.monde-diplomatique.fr/2014/09; http://www.counterpunch.org/2014/08/22/ Understanding Ukraine in 15 Minutes/Mike Whitney; http://dissidentvoice.org/2014/08/14 Fear of Reading, blowhard versus "Bullhorn", John V. Walsh; http://www.zerohedge.com/news/2014/09/01/ Ex Nsa Director (William Binney), US Intelligence Veterans Write Open Letter to Merkel to avoid All-out Ukraine War; Russia Today, www.RT.com; myös venäläiseen uutismediaan on syytä tutustua silläkin uhalla, että Yhdysvaltojen pääministeri John Kerry on äskettäin varoittanut meitä lukemasta tuon uutislähteen tekstejä.
Kun muuan mediatutkija Aalto-kanavan haastattelussa ilmoittaa saaneensa vaihtoehtoisen venäläisen nettisaitin jonkin iltalehden vihjeestä, on luultavasti saavutettu pohjalukema uutislähteen valinnassa. Keltaisen bulevardilehdistön kasvattava vaikutus maassamme onkin suurempi ja vakavampi kysymys kuin haluaisimme uskoa. Entä vakavasti työhönsä suhtautuvat, tosin eivät ilman ennakkoluuloja kirjoittavat valtalehdistön toimittajat, mistä he valikoivatkaan tietolähteensä? Läntisten tietolähteiden toimittajista 90 prosenttia nojautuu valtiokoneiston asiantuntijoiden aktiiviseen tukeen. Access-journalismi eli pääsy instituutioiden tiedon lähteille edellyttää, että valtalehdistö koostuu toimittajista, joilla on samoja arvoja kuin valtaeliitillämme ja ellei niin ole, lopahtaa toimittajan ura hyvin äkkiä, hiljaa ja huomaamatta. Valtalehdistö käyttää valtaa ja samalla se edustaa valtaeliitin poliittista ajattelua.
"Keltaisen bulevardilehdistön kasvattava vaikutus maassamme onkin suurempi ja vakavampi kysymys kuin haluaisimme uskoa."
Uutismedian ohella myös "epäpoliittiset" julkaisut kirjoittavat jo ahkerasti Ukrainan tapahtumista. Kyse on hyvää tarkoittavista henkilöistä, joiden sävy on moralisoiva ja perspektiivi sammakon; se ei ole geopoliitiikan, ei sosiaalihistorian eikä poliittisen historian näkökulma. Se ei tutki eikä analysoi vaan toistaa ennakkoluuloja, jotka sisältävät erilaisia, eri aikakausilta kertyneitä ristiriitaisia aineksia. Toisinaan tapahtumat nähdään Venäjän kohtalon kirjallisina arvoituksina, toisinaan kirjailijoiden lausumien valossa, ennusmerkkien toteutumisena. Vaikka mielipiteet riitelevät, ne kertovat jotakin esittäjistä ja heidän tarkoituksistaan, ei asiasta.
Itse asiassa olemme turtuneet seuraamaan tv-ruudusta etäällä, aina muualla käytävän sodan jälkiä, nähdessämme rikkirevittyjen kaupunkien, kylien, kotien savuavia raunioita. Voimme kuulla kaukaista jylinää, räjähdysten ääniä, mutta emme haistaa, maistaa emmekä koskettaa muuta kuin kaukosäädintä pitelevää kättä.
Sota merkitsee aina kansakunnalle katastrofia ja tragediaa, viattomia ihmisuhreja, orpojen, leskien ja invalidien armeijaa, korvaamattomien kulttuuriarvojen tuhoutumista.
Ensimmäisestä maailmansodasta lähtien sotaa on vastustettu. Avuttomina seurasimme entisen Jugoslavian valtiollista hajoamisprosessia, jossa Natolla oli aktiivinen sotilaallinen rooli. Irakista puhumattakaan. Seurasimme Libyan kansakunnan ja kulttuurin tuhoamista eräiden Naton jäsenmaiden toimesta. Olemme seuranneet Syyrian konfliktia, jossa muutamat Lähi-idän epädemokraattisimmat valtiot tukevat demokraattisia kapinallisia. Vastenmielisyyden ja kauhun sekaisin tuntein olemme seuranneet siviilikohteiden pommittamista Gazassa. Läntinen valtavirtamedia on sielläkin onnistunut näyttämään miehittäjän uhrina. Palestiinalaisalueiden miehitystä on jatkunut yli 60 vuotta vastoin YK:n päätöslauselmia. YK on voimaton, sillä miehittäjällä on johtavan Nato-maan vankkumaton tuki ja siunaus.
Historiasta tiedämme entisen natsikenraalin Reinhard Gehlenin johtaneen vuoteen 1968 Länsi-Saksan salaista palvelua ja sabotaasitoimintaa Itä-Euroopassa. "Rauha, Ystävyys, Solidaarisuus" oli tuolloin DDR:ssä toistettu sosialistisen maailman tunnus, jota yllättäen tarvittaisiin nyt Ukrainassa, 2010-luvulla.
Kirjoittaja on helsinkiläinen kustantaja, kääntäjä ja kulttuurin monitoimimies. Hän kirjoittaa kolumnipalstallaan Venäjään liittyvistä aiheista.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia