Artikkeli on julkaistu aiemmin Lähetyssanomien numerossa 8/2013. Tilaa lehti täältä.

Kävelimme kesäisessä Helsingissä kristittyjen pakistanilaisnuorten kanssa. He olivat ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan ja huomioivat kaupunkia tarkkaavaisin silmin. He panivat merkille kristilliset symbolit arkiympäristössämme ja ihmettelivät, kun kadun kulmista puuttuivat partioivat sotilaat. Kun pistäydyimme Temppeliaukion kirkossa, päivän mittaan kerääntynyt tunnekuohu otti vallan nuoressa pakistanilaismiehessä. "Jumala on siunannut minua näin paljon. Sain kokea tämän kristillisen kauneuden", hän sanoi vaivoin kyynelten keskeltä. Uskonnonvapautta ei huomaa, ennen kuin se puuttuu.

"Jos uskonnonvapautta rajoitetaan, rajoitetaan myös oikeuksia sananvapauteen, yhdistymiseen ja identiteettiin sekä rauhaan ja turvallisuuteen. "

Pakistanin ongelmallinen uskonnonvapaustilanne on tietenkin äärimmäinen, mutta uskonnonvapauden loukkauksia tapahtuu kaikilla mantereilla. Harvoin muistetaan, että vapaus uskontoon ja vakaumukseen on määritelty samanlaiseksi ihmisoikeudeksi kuin oikeus elämään tai henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.

Maailman valtiot ovat pyrkineet turvaamaan kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla ne tekijät, joista arvokas, inhimillinen elämä koostuu. Näitä ovat esimerkiksi oikeus saada elää ilman uhkaa, pakottamista ja syrjintää sekä oikeus riittävään ruokaan ja juomaan, omaan kulttuuriin ja kieleen. Nämä perusoikeudet ovat samanarvoisia ja riippuvaisia toisistaan. Uskonnon- ja omantunnonvapaus ovat osa kokonaisuutta. Jos uskonnonvapautta rajoitetaan, rajoitetaan myös oikeuksia sananvapauteen, yhdistymiseen ja identiteettiin sekä rauhaan ja turvallisuuteen. Uskonnonvapaus on henkilökohtainen oikeus olla omaksumatta mitään mielipidettä uskonnoista tai vakaumuksista sekä arvostella niitä. 2000-luvun aikana on kuitenkin herätelty kansainvälistä keskustelua siitä, että myös uskonnoille olisi myönnettävä oikeuksia. Mikäli kansainvälinen yhteisö tämän hyväksyisi, uskontojen arvostelua ja toisinajattelua saatettaisiin pitää rikoksina. Uskonnosta luopujat tai uskonnollisen elämän uudistajat joutuisivat erityisen vaaralliseen asemaan. Myös lähetystyö kävisi mahdottomaksi.

Maailmanlaajuisesta uskonnonvapaustilanteesta on vaikea esittää yksiselitteistä kuvaa. Asiantuntijoiden mukaan kolme neljäsosa maailman väestöstä asuu maissa, joissa valtio tai muut yhteiskunnalliset toimijat rajoittavat ihmisten mahdollisuuksia harjoittaa tai vaihtaa uskontoa. Samanaikaisesti useassa entisen Itä-Euroopan kommunistimaassa uskonnoille on annettu jälleen sijaa yhteiskunnassa.

Kenelle uskonnonvapauden ylläpitäminen kuuluu? Ensisijaisesti kunkin maan hallitus kantaa vastuun ihmisoikeuksien toteutumisesta, mutta muutkin yhteiskunnan tahot osallistuvat vastuunkantoon. Kansalaisyhteiskunnan rooli korostuu hauraissa maissa, joissa valtiohallinto on heikkoa. Uskonnonvapauskysymyksissä hallitusten on löydettävä sopivat yhteistyökumppanit. Tehtävä on vaativa, sillä uskonnolliset yhteisöt ja johtajat voivat olla osa ongelmaa − tai ratkaisua. Neuvottelukumppaneiden valinnassa on tunnistettava ne ryhmät, jotka ajavat ihmisoikeuteen pohjautuvaa uskonnonvapautta kaikille. On vältettävä liian kapeasti ajattelevia tai väkivaltaiseen toimintaan taipuvaisia ryhmiä. Vaarana on keskittyä vain oman uskonnon tai vakaumuksen edustajien kokemiin loukkauksiin ja ajaa omia etuja toisten oikeuksien kustannuksella. Myös uskontojen sisällä tapahtuu uskonnonvapausloukkauksia.

Toisinaan ihmisoikeusloukkauksia oikeutetaan uskonnollisin perustein. Uskonnonvapaus voi toteutua naisten ja miesten kohdalla eri tavoin samankin yhteisön sisällä esimerkiksi perinteestä nousevan uskonnontulkinnan mukaisesti. Naisille suotu uskonnonvapaus voi aiheuttaa syviä sosiaalisia ja kulttuurisia konflikteja, mikäli uudet arvot haastavat perinteiset tavat toimia ja elää. Jos säännöt muuttuvat, yhteisön hajoaminen ja vallan siirtyminen aiheuttavat pelkoa. Miesjohtoisissa uskonnollisissa yhteisöissä naisjohtajuus on harvinaista eikä kutsua vallan kabinetteihin esitetä riviseurakuntalaisille. Peloista ja vastustuksesta huolimatta naisten oman äänen on kuuluttava uskonnonvapauskeskusteluissa.

Samanaikaisesti esimerkiksi kristilliset, islamilaiset tai buddhalaiset traditiot ovat jalostaneet ihmisiä kantamaan huolta lähimmäisistään. Uskonnolliset yhteisöt ovat pitäneet huolta köyhistä ja koko yhteisöstä sekä pyrkineet siihen, että arvokas, inhimillinen elämä toteutuisi. Uskonnollisilla ja vakaumuksellisilla johtajilla on paljon vaikutusvaltaa ihmisten arvomaailmaan ja käyttäytymiseen.

Suomessa on helppo olla ajattelematta uskonnonvapautta. Se on merkki siitä, että elämme uskonnonvapauden mallimaassa. Kukaan ei joudu uskontonsa tai uskonnottomuutensa vuoksi järjestelmällisen syrjinnän tai vainon kohteeksi. Kristityt, muslimit ja juutalaiset keskustelevat rauhanomaisesti yhdistävistä ja erottavista asioista USKOT-foorumissa. Juuri näistä syystä suomalaisia uskonnollisia ja poliittisia vaikuttajia on muistutettava, että he ajaisivat herkeämättä samoja oikeuksia myös kaukana oleville lähimmäisille.