Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Pro-tukipisteen verkkosivuilla.

Mietin ja mietin, mitä tästä työstä kirjoittaisin. En ole bloggaaja, tai muutenkaan vietä aikaani kirjoittaen jokapäiväisestä elämästäni sosiaalisessa mediassa. En ole koskaan kokenut siihen tarvetta: elämäni on hyvin tavallista ja arkipäiväistä.

Mutta nyt poliitikot ovat nostaneet kaikista elämäni asioista yhden tapetille. Pitkään tahdoin uskoa ja toivoa, että joku järjen ääni jostain ylempää ärähtäisi ja pistäisi stopin "noitavainon" kaltaisille valheellisille ja yksipuolisille keskusteluille, mutta sitä ei tapahtunut.

"Pahemman asiasta tekee se, että poliitikot lähtevät mukaan oletusleikkiin. Se on kuin valtion toimesta avoimesti annettu lupa halveksua tiettyä kansanryhmää."

Ja yllättäen löysin itseni yhdestä maailman tasa-arvoisimmista maista tilanteesta, jossa jouduin taistelemaan ja etsimään keinoja saadakseni ääneni kuuluviin. Saadakseni niiden äänen kuuluviin, joita olisi pitänyt kuunnella alusta asti. Kuunnella ja uskoa niitä, jotka tietävät parhaiten, millaista on harjoittaa seksityötä Suomessa.

On helppoa puhua sellaista kansanryhmää vastaan, jonka toiminta on jätetty epämääräisen lainsäädännön varaan. Lainsäädännön, joka sallii, mutta ei anna oikeutusta. Kansanryhmää, jonka on vaikeaa saada asiallista palvelua ja kohtelua, jos he ovat rehellisiä. On helppo puhua sellaista kansanryhmää vastaan, joka ei voi julkisesti marssia esiin sankoin joukoin.

Tämä yhteiskunta ei ole valmis hyväksymään, että seksityöntekijä voi olla puolisoaan hoitava vaimo, huolehtiva äiti, veronmaksaja Suomelle ja lainkuuliainen kansalainen. Tämä yhteiskunta ei tunnu olevan valmis hyväksymään, että seksityöntekijät ovat aivan kuten muutkin suomalaiset.

Moniin asioihin olin varautunut kun valitsin seksityön työkseni, mutta en siihen, että joutuisin sen myötä alkamaan taistella perusoikeuksistani. Ehkä olin tuudittautunut aikaisempiin kokemuksiini. Olin tuudittautunut siihen, että pystyisin käymään samanlaista järkevää dialogia tästä työstä kuin muistakin töistäni. Olin uskonut siihen, että minua kunnioitettaisiin rauhallisena ja asiallisena oman alani asiantuntijana. Kuten aina muulloinkin.

En ollut varautunut siihen, että valintani jälkeen kuka tahansa voisi kyseenalaistaa älykkyyteni, harkintakykyni ja alkaa kohdella minua kuin holhottavaa. Tai alkaa inhota minua tuntematta, kyseenalaistaa lapsuuteni, suhteeni vanhempiini, koulutukseni ja kaikki aikaisemmat saavutukseni. En ollut valmistautunut siihen, että yksi ainoa asia voisi yhdessä yössä muuttaa ihmisten suhtautumisen minuun.

Pahemman asiasta tekee se, että poliitikot lähtevät mukaan oletusleikkiin. Se on kuin valtion toimesta avoimesti annettu lupa halveksua tiettyä kansanryhmää.

Minkä muun ammatin edustajat voitaisiin heitä koskevaa lakia valmisteltaessa ohittaa ministeriön toimesta, kuten meidät on ohitettu?

Me itsenäiset seksityöntekijät teemme parhaamme ollaksemme rikkomatta lakia, edelleen ilman mitään todellista vaikutusmahdollisuutta siihen, miten laista voitaisiin tehdä sellainen, että se takaisi seksityöntekijöille vastaavat oikeudet kuin muillekin yrittäjille.

En tiedä muuta ammattikuntaa, jota koskevaa lakia valmisteltaessa ammatin edustajat voitaisiin ohittaa ministeriön toimesta, kuten meidät on ohitettu. Ministeriön teetättämän selvityksen tekijöille oli tarjottu mahdollisuutta olla yhteydessä seksityöntekijöihin. Silloin asia ohitettiin kiireellä, ja nyt selitykset ovat itse kysymystä karttelevia.

Miksei meitä kuultu? Johtuuko se siitä, että me olemme seksityöntekijöitä? Jos kyseessä olisi ollut selvitys jonkun muun alan työntekijöitä koskevan lain muuttamisesta, olisiko työntekijöiden edustajia kuultu? Uskon, että olisi.

Ja sitten, se uskomattomin osuus, kun dialogia joskus päästään vastapuolen kanssa käymään - kuullaan lausuntoja, kuten: "Heikoimpia pitää suojella lailla". Niin, me vain emme olisi heikkoja, jos yhteiskunta ei meitä koettaisi ahtaalle ajaa.

Kun kerromme, etteivät asiat ole niin kuin ulkopuoliset olettavat, ja että juuri me seksityöntekijät olemme parhaat asiantuntijat omaan työhömme liittyen, tuntuu viimeinen ja ainoa keino vastapuolella olevan siihen vetoaminen, että olemme uhreja. Se on kuin kenelle tahansa teistä sanottaisiin, ettette ymmärrä, mikä on omaksi parhaaksenne.

Minua ei ole kukaan koskaan elämässäni vastaavalla tavalla kaltoin kohdellut tai ylenkatsonut, niin kuin näissä keskusteluissa on tapahtunut.

Emme me ole seksityön uhreja, me olemme yleisten asenteiden uhreja. Kun vedotaan moraaliin ja yleisiin oletuksiin, toistaa historia helposti itseään. 1200-luvulla puhtaasta opista poikkeamisesta voitiin rangaista inkvisition toimesta.

Ei kai meiltä voi kieltää samoja oikeuksia kuin muilta enää senkään perusteella, että meillä olisi kyvyttömämmät mielet? Se oli yksi perustelu mitä käytettiin kun naisille ei haluttu myöntää äänioikeutta 1700-luvulla. Ja viime vuosisadalla Britanniassa yksi argumentti vastustaa naisten äänioikeutta oli: "There is little doubt that the vast majority of women have no desire for the vote".

Eihän ilmassa vain ole lainsäätäjien puolelta vastaavaa ajattelua? Että jos suurin osa naisista ei valitsisi seksityötä ammatikseen, se tekee työstä tuomittavan?

Minulle tulee lohduton olo, kun mietin vastapuolen motiiveja ajaa seksityöntekijöitä Suomessa ahtaalle ja itsenäisten seksityöntekijöiden mahdollisuuksia kaiken tämän keskellä. Eikä itsenäisten seksityöntekijöiden tilanteen esiin tuominen tarkoita, että vähättelisin ihmiskauppaa tai muita vakavia rikoksia – päinvastoin. Ahtaalle ajaminen ei paranna kenenkään seksityötä tekevän tilannetta.

Itse aloitin seksityön kolme vuotta sitten. Se on sivutyöni, päätyöni on koulutustani vastaavassa tehtävässä yritysmaailmassa. Ansaitsen hyvin päätyölläni. Ja kyllä, silti olen valinnut tehdä seksityötä toisena työnäni. Minulla on läheiset suhteet vanhempiini, en ole koskaan ollut riippuvainen mistään päihteistä, menestyin opinnoissani hyvin ja olen edennyt urallani loistavasti. Olen naimisissa ja asun mukavasti Helsingin keskustassa.

Olen erittäin onnellinen, että olen saavuttanut elämässäni asiat, joiden eteen olen tehnyt töitä ja jotka olen halunnut. En ole koskaan ajatellut itseäni uhrina, joka täytyisi lainsäädäntöä muuttamalla pelastaa. Pelastaa miltä?

Meitä samankaltaisia seksityöntekijöitä ei ole Suomessa yhtä tai kahta, ei kymmentä tai pariakymmentä. Meitä on satoja. En pahimmissa painajaisissanikaan ole ajatellut, että seksityö olisi asia, jonka perusteella minut ja kaltaiseni voitaisiin Suomessa luokitella "uhreiksi", jotka täytyy väkisin "pelastaa" yhteiskunnan toimesta.

Voin vakuuttaa, ettei meitä varten tarvitse säätää mitään erityisiä lakeja. Meille riittäisi että meihin sovellettaisiin työmme puolesta samoja lakeja kuin muihinkin suomalaisiin yrittäjiin.

Miksi meille ei sallita samoja oikeuksia kuin muille tässä maassa?