Artikkeli on alun perin julkaistu Lähetyssanomat-lehden numerossa 7/2013. Tilaa lehti täältä.

Voi miten karvas se kotiinpaluu oli. Tia (28) huokaisee vieläkin. Nuoren laosilaisnaisen kasvojen yli kiitää varjo, vaikka aurinko helottaa täydeltä terältä syrjäisen Ban Na Sanodin riisinviljelijäkylän yllä.

Neljä vuotta sitten Tia tunsi itsensä tämän vajaan 900 asukkaan kylän kurjimmaksi olennoksi. Hän oli juuri palannut Thaimaasta, jonne oli lähtenyt kaksi vuotta aiemmin suurin toivein. Tarkoitus oli säästää kylässä vierailleen työnvälittäjän lupailemasta kunnon palkasta riittävä alkupääoma oman pikkukaupan käynnistämiseen.

Sen sijaan Tia seisoi kylänraitilla pitkän pakomatkan väsyttämänä. Pennittömänä, petkutettuna ja pakkotyössä piinattuna. Edessä avautui sama lohduton köyhyyden maisema, josta hän oli kuvitellut päässeensä eroon. Laihat siat tonkivat jätekasaa, virttyneet viimeiseen asti käytetyt vaatteet roikkuivat naruilla, rapistuneet lautatalot kyyhöttivät paalujen varassa.

Silti Tian unelma oli ollut selkeä ja tuntunut toteuttamiskelpoiselta.

"Päätin lähteä kotiapulaiseksi Bangkokiin nähtyäni kuinka eräs ystäväni avasi oman liikkeensä rahoilla, jotka oli siellä ansainnut."

Koiranruokaa lukkojen takana

Tia ei tiennyt millaiseen rääkkiin joutuisi. Hän siivosi, pyykkäsi ja silitti aamusta iltaan rikkaan perheen kodissa. "Ja hoidin koiria. Nukuin yhdessä niiden kanssa. Kun koirat saivat ruokaa, sain minäkin - samaa kuin ne. Työnantaja varoitti, että jos varastan koiranruokaa, minun käy huonosti. Olin aina lukkojen takana".

Luvatusta 3000 bahtin (75 euroa) kuukausipalkasta ei näkynyt jälkeäkään. "Ei talon rouva ilkeä ollut, mutta pihi. Hän sanoi aina, että saan palkkani ensi kuussa. Odotin ja toivoin. Niin aika kului. Lopulta tajusin, ettei palkkapäivää koskaan tulisi ja karkasin", Tia kertoo.

Kun Tia lopulta ilmestyi kylätien päähän, perheen toive köyhyyskierteen katkeamisesta sammui. Hän oli epäonnistunut. Mikä häpeä.

Ihmiskauppa vilkastuu entisestään

Tuhannet laosilaisnaiset kokevat joka vuosi Tian kohtalon. Ihmiskauppa Kaakkois-Aasiassa on kiihtynyt voimakkaasti 2000-luvulla. Sitä ruokkii yhä jyrkemmäksi revennyt elintasokuilu Tian kotikylän kaltaisten syrjäseutujen ja Thaimaan suurten kasvukeskusten välillä.

Ongelma piinaa kaikkia muitakin Mekongin valtioita: Kambodzaa, Vietnamia, Myanmaria eli Burmaa ja Kiinaa. Alueella tapahtuu YK:n arvioiden mukaan noin kolmasosa maailman ihmiskaupasta.

Ihmiskauppa Laosista kukoistaa varsinkin Kaakkois-Aasian mahtivirran Mekongin liepeillä. Syy on selvä: ihmiset ovat kaikkialla ja kaikkina aikoina hakeneet työtä sieltä missä sitä on enemmän ja siitä maksetaan paremmin. Laosin puolella vallitsee köyhyys ja pula ansiotöistä, Thaimaassa vilkas ja kehittyvä talous tarvitsee jatkuvasti uusia työntekijöitä. Kaiken lisäksi haaveiden kultamaa väikkyy vain muutaman aallonmitan päässä vastarannalla.

Köyhiä ja tietämättömiä käytetään hyväksi

Tian kotiseutu Champassakin maakunta kuuluu värvärien mieleisimpiin saalistusmaastoihin. Kuoppaisten hiekkateiden päässä sijaitsevissa syrjäkylissä synnytään, kasvetaan ja sinnitellään loppuelämä vailla toivoa vaurastumisesta. Asukkaat ovat keskimääräistä köyhempiä, tietämättömämpiä ja helpommin hyväksikäytettävissä. Myöhemmin he eivät uskalla tai osaa valittaa kohtelustaan.

Mekongjoellekin on lyhyt matka. Human trafficking, ihmissalakuljetus, voi tapahtua käytännössä esteettä. Rajajoen rantaviivaa riittää kilometrikaupalla, se on huonosti vartioitu, ja vähät vartijatkin usein lahjottavissa. Ihmiskauppiaat tietävät hyvin, missä veneet voivat ylittää joen ilman kiinnijäämisen riskiä.

Myös Tia ylitti Mekongjoen salaa ja väärin paperein. Hän matkasi täyteen ahdetussa minibussissa, joka kierteli ennen rajalle ajoa Champassakin maakunnan kyliä keräten pimeän työn välittäjien värväämät uhrit.

"Kuski otti kyydistä 3500 bahtia, yhden kuukausipalkan verran. Toinen auto vei minut sitten Bangkokiin suoraan työpaikalleni".

Tian kohtalotoverit minibussissa muodostivat sekalaisen seurakunnan. Yleinen käsitys ihmiskaupasta on, että se tarkoittaa prostituutioon pakottamista ja sen uhreja ovat nuoret naiset ja tytöt. Se ei ole koko totuus. Kaksi kolmasosaa ihmiskaupan uhreista on Tian kaltaisia pakkotöihin joutuneita: kotiapulaisia, ravintoloiden tiskaajia ja tarjoilijoita, hikipajojen tai suurten maatilojen ja viljelmien raatajia.

Värväreinä toimivat usein sukulaiset

Laosissa noin kolme neljäsosaa uhreista on naisia tai nuoria tyttöjä. Syynä on syvä perinteinen sukupuolisyrjintä. Miehet kahmivat itselleen harvat tarjolla olevat työpaikat. Lapsista poika saa yleensä jatkaa koulua, tyttö lähetetään Thaimaahan tienaamaan koulumaksuja, vaikka työ olisi riskialtista.

Selkeimmin minibussin matkustajia yhdisti se, että jokaiselle oli luvattu paljon sellaista, mitä ei ollut koskaan tarkoitus pitää.

Suuri osa lähtijöistä toki haluaa matkaan hinnalla millä hyvänsä ja ummistaa korvansa ja silmänsä varoituksilta, sillä kotijoukkojen paine voi olla valtava. Kun töitä ei ole ja naapuri palaa Thaimaasta tienattuaan puolet talosta, on häpeäksi perheelle ellei itsekin lähde -– vaikka se toinen naapuri olisikin palannut piestynä, raiskattuna tai rahattomana.

"Tiesin kyllä, että huonostikin voi käydä", Tia myöntää. "Mutta ei täällä ollut muuta mahdollisuutta, jos halusi päästä elämässä eteenpäin".

Lähtöpäätöstä helpottaa se, että värväreinä toimivat usein luotetut sukulaiset tai ystävät. He ovat usein itse entisiä uhreja, jotka on vapautettu pakkotyöpaikastaan ehdolla, että hankkivat tilalleen uutta orjatyövoimaa.

Ihmiskauppaverkostot suosivat uhreille tuttuja värväreitä. He tietävät parhaiten, missä rahantarve ja ahdinko on suurin. Eikä nuori tyttö perinteisessä vanhempia kunnioittavassa kyläyhteisössä kehtaa tivata tädiltään puhuuko tämä varmasti totta - vaikka epäilisikin.

Totuus kyllä selviää perillä. Helvetti ilman palkkaa tai pakotietä käynnistyy Thaimaan hikipajoissa ja hieromalaitoksissa heti kun auto jättää lastinsa ovelle.

Pelko ja syyllisyys ahdistavat

Orjatyön jäljet ovat pitkät. Tian oikea nimi on pitkä, kauniisti sointuvalla laokielellä kiertyvä sikermä. Mutta sitä emme tässä toista. Vielä useita vuosia piinansa päättymisen jälkeen hän pelkää, että joku vielä jäljittää hänet ja saapuu rankaisemaan siitä, että hän pitkään raadettuaan pakeni orjatyöstä. Hänen on myös ollut vaikea käsittää, ettei hän ole vikapää mihinkään - ei edes siihen, ettei voinut vaurastuttaa sukuaan.

Juuri epäonnistumisen ja syyllisyyden painolasti on suuri ihmiskauppaa ylläpitävä tekijä. Kun uhri palaa kotikylään korkokengät jalassa muttei lanttiakaan taskussa, ahdetaan hänen harteilleen kaksinkertainen taakka: huonon ja laiskan tytön. Milläs nyt kotitaloa vastaan otettu velka maksetaan? Ja otetaanko veljesi pois koulusta?

Mitä siihen voi vastata? Ei edes luvata, että teen kyllä kaikkeni maksaakseni osuuteni. Eihän kotikylä ole muuttunut miksikään: sillä on tarjota sama raskas raadanta ilman ansioita.

Turvakodin kautta uuteen alkuun

Siksi häpeä ja näköalattomuus ajavatkin monet uhrit uudelleen ihmiskauppiaiden käsiin, sanoo Kaakkois-Aasian ihmiskaupan vastaista työtä tekevän kansalaisjärjestön Alliance Anti Traficin (AAT) työntekijä Tuangsiri Kanisthananda. Tällä kertaa he tietävät, mitä on luvassa - mutta vaihtoehto on silti heille ainoa mahdollinen.

AAT on noussut yhdeksi keskeisimmistä ihmiskaupan vastaisista toimijoista Kaakkois-Aasiassa. Se paljastaa ihmiskauppaverkostoja, auttaa viranomaisia tunnistamaan uhreja ja tukee heitä löytämään uuden suunnan elämälleen.

Järjestö on Suomen Lähetysseuran keskeinen yhteistyökumppani. Yhteistyön päätavoite on turvata ihmiskaupan uhrien asettuminen takaisin kotikyliinsä, ettei heidän tarvitse ennen pitkää lähteä sieltä uudelleen koettamaan onneaan orjatyöhön, Kanisthananda kertoo.

Kun ihmiskaupan uhrit on tunnistettu, he pääsevät ennen paluuta kotiseudulleen turvakoteihin, joissa he saavat sekä henkistä tukea että koulutusta toimeentulomahdollisuuksia tarjoaviin ammatteihin.

Ammatti tuo itsekunnioitusta

Uuden ammatin käynnistämiseen annetaan myös pientä alkutukea, sanoo Kanisthananda. Tuen tai työstä saatavien ansioiden ei tarvitse olla valtavan suuria. Riittää, että ne tuottavat elannon ja itsekunnioituksen - eli palauttavat entiselle uhrille kotikylässä aseman arvostettuna ja ahkerana ihmisenä.

Tian ei ole tarvinnut hypätä enää uudelleen tuntemattomaan. Hän pystyi kolme vuotta sitten käynnistämään AAT:n tuella haaveilemansa pikkukaupan, jota työ Bangkokista ei koskaan tuonut. Nyt hän on naimisissa ja kolmen lapsen äiti.

Liikepaikka on olosuhteisiin nähden mainio. Kyläkauppa sijaitsee pääraitin varrella, eikä riisipeltojen liepeillä sijaitsevalle bussipysäkille ole matkaa kuin kilometrin verran. Pitkä lippakatos suojaa trooppisilta kuuroilta niin asiakkaat kuin tavaratkin.

Tia avaa kioskimaiset puuluukut. Myyntitiskillä on vahvasti tuoksuvaa kalakastiketta, olutta ja ruokaöljyä. Riisipussit seisovat nurkassa, perunalastut roikkuvat tiskin yllä naruissa sisäänheittotuotteina.

"Kaikkia näitä kyläläiset joutuivat aiemmin hakemaan pitkän matkan päästä", Tia sanoo ylpeänä.

Kaupanpito elättää nipin napin

Liikeidea siis toimii. Työtä se toki vaatii: kaupanpito jatkuu auringon noususta sen laskuun. Kaksi kertaa kuukaudessa Tia matkustaa vajaan sadan kilometrin matkan Paksen kaupunkiin hankkimaan tavaroita. Ostokset lastataan siellä bussin matkatavaratilaan, ja Tia kantaa ne kotipysäkiltä sukulaistensa avulla vähitellen kaupalle. Thaimaan orjatyöhön verrattuna kaupanpito ei kuitenkaan tunnu miltään.

"Työ elättää nipin napin. Mutta jos en tekisi tätä, täällä ei olisi mitään millä ansaita. Eikä se ole vaikeaa. Kävin viisi vuotta koulua ja osaan laskea sen mikä erottaa voiton tappiosta. Tiedän kyllä, miten saisin enemmän rahaa. Minun pitäisi jaksaa kantaa enemmän viinaa ja olutta kaupungista - ne menevät täällä aina kaupaksi, sillä kaikki epätoivoiset ihmiset ryyppäävät paljon", Tia huokaisee.

Lähetysseura auttaa uhreja perustamaan pienyrityksiä

AAT:n ja Suomen Lähetysseuran tuella on Laosissa käynnistetty pieniä maitotiloja, kalankasvattamoja, riisimyllyjä ja kampaamoita. Aina hankkeet eivät onnistu. Koska kaupallinen koulutus puuttuu ja köyhyys kummittelee jatkuvasti nurkan takana, monet pikkukauppiaat eivät sijoita ansaitsemiaan rahoja liiketoimintaansa, kertoo hankkeita AAT:n kanssa valvovan Laosin naisliiton edustaja Putone Kaewpuvong.

"Ne kuluvat lasten lääkkeisiin tai ruokaan. Eikä liiketoiminnan kannalta ole edullista, että he asuvat syrjäseuduilla, hyvin kaukana markkinoilta. Eräät maatilahankkeet eivät ole onnistuneet siksi, että niiden käynnistäjillä ei sittenkään ollut mitään kokemusta lehmien tai vuohien hoidosta. Mutta esimerkiksi juuri pikkukaupat ovat toimineet".

Huominen mielessä

Muutama päivä myöhemmin tapaan Laosin pääkaupungin Vientianen liepeillä Tha Nongissa lisää uusia yrittäjiä. Joen rantaan ankkuroidussa ravintolalaivassa on käynnissä heidät uuteen alkuun auttaneen AAT:n järjestämä seurantakokous.

Noin tusinan nuoren naisen joukko on kuin luokkaretkellä. Salin täyttää hihitys, jutustelu ja syömäpuikkojen kiivas kilkatus riisikulhojen kylkiä vasten. Silti aiheet ovat vakavia. Osallistujat on kaikki aikanaan pakotettu prostituoiduiksi tai raatamaan orjatyössä väkivallan ja pelottelun kohteena.

Mutta nyt heidän puheensa ja ajatuksensa täyttävät ennemmin tämä päivä ja huominen kuin eilispäivän murheet.

Prostituutiosta paennut Wen (32) on opetellut kokiksi. Hän toimii laaturavintolassa keittiöpäällikön varanaisena ja on jo ansainnut kokoon lähes kaiken tarvittavan pääoman omaa ravintolaa varten, on opiskellut tietotekniikkaa ja englantia.

Van (26) vältti täpärästi joutumasta prostituoiduksi paettuaan ovelasti heti bordelliin jouduttuaan. Nyt hän työskentelee tekstiilitehtaan työnjohtajana ja toivoo pian ostavansa maata, jonne perustaa oman pikkukaupan.

Entinen hostess-baarin tarjoilija ja prostituoitu Mae (24) on yrittäjäopiskelunsa lisäksi myös kilpasoutaja ja lähdössä ensimmäiselle kilpailumatkalleen ulkomaille Kiinaan. Hän haaveilee maajoukkuepaikasta ja ammattilaisuudesta.

Loppuun kuluneet korvataan uusilla

Iloisia esimerkkejä, mutta onnistumisista huolimatta Mekongjoen ihmiskauppa jatkuu yhä. Pakkotyön uhrit palavat yleensä loppuun vuodessa tai parissa, ja heidät täytyy korvata uusilla. Lainsäädäntö on täynnä porsaanreikiä eikä lakeja valvota riittävästi. AAT saa ihmiskauppiaita pidätetyiksi, mutta aniharvoin tuomituiksi.

Eikä kyse ole vain Mekongjoen alueesta. Maailmassa on tätä nykyä noin 30 miljoonaa orjatyöläistä - enemmän kuin koskaan aiemmin.

Ehkä ratkaisu alkaa syntyä vasta kun Suomessa ja muualla oivalletaan, ettei ongelma ole vain kaukaisten kehitysmaiden ongelma, AAT:n Kanisthanda miettii. Se koskettaa yhtä lailla myös monia Suomeen tulevia marjanpoimijoita, ravintolatyöntekijöitä tai rakennustyöläisiä. Yhtä tärkeää on ymmärtää, ettei eettinen kauppa tarkoita vain sitä, että tuote on valmistettu ympäristöä ja luontoa säästäen. On myös osattava kysyä ja mitata, takaako tuotantoketju ihmisarvoisen elämän.

Se tarkoittaa, ettei Suomessakaan osteta pikanuudeleita, jotka on valmistanut vaikkapa laosilainen Dang (27). Riisinviljelijän tytär kuusilapsisesta perheestä lähti Thaimaahan ansaitsemaan 5000 bahtin kuukausipalkkaa, mutta vietiin salaa rajan yli orjatyöhön Kantchanaburin esikaupunkeihin Kwaijoen varrelle.

Siellä hän pakkasi woonsen-nuudeleita 14 tuntia päivässä ilman palkkaa tai vapaapäiviä, tehtaan lattialla nukkuen ja nuudelinmuruista tehdyn keiton varassa. Dang on nyt vapaa, mutta hänet värvännyt laosilaispoliisi etsii yhä uusia uhreja ja tehdas jatkaa toimintaansa saman omistajan johdolla.

Lähetysseuran työ Laosissa

Ihmiskaupan uhrien parissa tehtävän työn lisäksi Suomen Lähetysseura tukee Laosissa Luterilaisen Maailmanliiton maaohjelmaa, jolla parannetaan syrjäseutujen ihmisten asemaa kohentamalla terveyspalveluita, rakentamalla kouluja ja parantamalla hygienian tasoa. Koulutusta annetaan myös ympäristönsuojelussa ja luonnonvarojen kestävästä käytössä. Lisäksi etnisille kyläyhteisöille järjestetään koulutusta mm. järjestäytymisestä, oikeuksista, verkostoitumisesta ja konfliktien ratkaisusta.

Suomen Lähetysseura toimii yhteistyössä Kaakkois-Aasian ihmiskaupan vastaista työtä tekevän kansalaisjärjestön Alliance Anti Traficin (AAT) kanssa ulkoministeriön kehitysyhteistyötuella. Lähetysseuran Tasaus-kampanjalla autetaan tänä vuonna ihmiskaupan uhreja uuteen alkuun.