Kesän alussa Karachin satamakaupungissa asuvat Mohammad Abbas ja hänen vaimonsa Hameeda päättivät ottaa tyttärensä Iqran – nimi tarkoittaa ”luen” – pois koulusta voidakseen maksaa vesilaskut. Veli sai jatkaa opiskeluaan, kertoivat vanhemmat TRT Worldille.

Abbasin kuukausitulot ovat noin sata euroa (ostovoimakorjattuna runsaat 600 euroa), josta 40 prosenttia menee vuokraan ja yli kymmenesosa juomaveteen. Juomaveden lisäksi hän joutuu ostamaan muun käyttöveden viikoittain vankkureista. Menoerä nousee jopa 60 euroon kuukaudessa.

Karachin vaurailla alueilla perheet ostavat pesuvetensä vesisäiliöpalveluista ja juomavetensä yksityisiltä tai parhaina pullovesinä. Qayyumabadin kaupunginosassa, jossa Abbasit asuvat, vesiposteihin joutuu viemärivettä.

2010-luvun puolivälissä Pakistanissa puolet sairastumisista ja kaksi viidesosaa kuolemista johtuikin veden taudinaiheuttajista.

15 miljoonan asukkaan Karachissa ihmisen sosiaalisen aseman määrittelee mahdollisuus saada puhdasta vettä.

Pullovedestäkään ei kuitenkaan aina ole ratkaisuksi, vaikka olisi varaakin. Esimerkiksi vuosina 2018 ja 2020 tehdyissä tarkastuksissa selvisi, että vesi sisältää taudinaiheuttajia, korkeita kemikaalipitoisuuksia sekä viemärivesijäämiä. Osa tuotemerkeistä vedettiin myynnistä.

Likainen vesi on vain yksi syy siihen, miksi pakistanilaiset kärsivät vakavasta vesipulasta. Niin politiikka, infrastruktuurin puutteet, ympäristöongelmat kuin maakuntien väliset kiistatkin ovat johtaneet siihen, että puhtaasta vedestä on tullut ylellisyyttä. Viimeisten 70 vuoden aikana veden keskimääräinen saatavuus henkeä kohti on pudonnut peräti 82 prosenttia.

Esimerkiksi Karachin vedenjakelusta ja viemäröinnistä vastaavan KSWB:n ammattiliiton pääsihteeri Syed Mophsin Raza kertoo The Express Tribune -lehdelle, että infrastruktuurin olevan vanhentunutta. Jäte- ja juomavesi sekoittuvat. ”Putkistot ruostuvat. Koska vesihallinto hukkuu lainoihin, ei se kykene rakentamaan uutta.”

Express Tribunen mukaan mafia valvoo kannattavaa vesitankkibisnestä, ja The National Interest huomautti, että mafia pihistelee vettä kunnan vesijohtoverkostosta.

Karachin tilanne toistuu maan pääkaupungissa Islamabadissa, kuten muissakin kasvavissa miljoonakaupungeissa. Aavikoitumisen aiheuttama pienviljelijöiden huomioimatta jäänyt pako kaupunkeihin kärjistää ongelmia.

Pienviljelijät suurmaanomistajien armoilla

Pakistanissa myös kiistellään vedestä, etenkin maakuntien välillä. Ytimessä on Punjab, jonka nimi tarkoittaa viittä vettä. Indus-jokeen liittyy maakunnassa neljä Himalajalta tulevaa vuolasta sivujokea: Ravi, Chenab, Sutlej ja Jhelum.

Haris Mushtaq Global Change Impact Studies -keskuksen vesivarojen osastolta kirjoittaa Daily Timesissa kiistojen juontuvan brittikolonialismin aikoihin asti. Tuolloin aloitettiin kuivan, karun maan muuttaminen maatalousalueeksi kanavoinnilla Punjabissa ja naapuriosavaltiossa, alajuoksun Sindhissä. Menettely laajentui ja alkoi vaikuttaa vedensaantiin Sindhissä, jossa myös Karachi sijaitsee.

Ensimmäinen konflikti leimahti jo vuonna 1901, sitten kerran pari vuosikymmenessä.

Vuonna 1991 solmittiin The Water Apportionment Accord (WAA), eli vedenjakosopimus. Virtaaman jakautuminen määriteltiin prosenteissa – Punjab 47 prosenttia, Sindh 42 prosenttia, viereinen Khyber Pakhtunkhwa 8 prosenttia ja Baluchistan 3 prosenttia – sillä keinokasteltu maatalous keskittyy Punjabiin ja Sindhiin. 

Induksen pituus vastaa matkaa kolmisen kertaa Hangosta Utsjoelle.

Kiistat eivät ole laantumassa. Naya Daur Media- ja Sindh Courier -lehdille kesäkuussa kirjoittaneen Sindhin hallituksen entisen virkailijan Tarique Ahmedin mukaan padot ja kanavat, jotka rakennettiin Punjabin ajoittaisten tuhotulvien säännöstelyä varten, ovat jatkuvassa käytössä.

Pakistanin Kansainvälisen vesihallinnointi-instituutin johtaja Arif Anwar puolestaan kirjoitti The Third Pole -lehdessä vuonna 2016, ettei sopimus ole lieventänyt jännitteitä Punjabin ja Sindhin välillä.

Anwarin mukaan Sindhiä huolettaa kaikista maakunnista eniten ”ympäristövirtaaman” riittävyys maakunnan läpi Arabianmereen. Yläjuoksulla vedenotto entisiin ja uusiin patoihin sekä keinokasteluun on vuosikymmenten aikana lisääntynyt niin, että se haittaa alajuoksun ekosysteemejä ja maataloutta dramaattisesti.

Tutkijan mukaan ihmiset kokevat, että heidän oikeutensa on riistetty, koska aikanaan poliittinen johto pakotettiin allekirjoittamaan sopimus.

Vedestä riippuvaisten pienviljelijöiden kärsivällisyys saattaa päättyä, sillä henkilöä kohden laskettu uusiutuvan veden määrä on pudonnut vuodesta 1992 alle puoleen. Kuivuva toimeentulo kiristää kärsivällisyyttä räjähdysherkäksi.

Kamppailu toimeentulosta kärjistyy

”Elämme Indusjoen rannoilla. Joki täyttyy nyt merivedellä, koska makea vesi ei virtaa uoman loppuun asti”, kertoi viljelijöiden kävelymielenosoitukseen Kharo Chanista Karachiin osallistunut pientilallinen Noor Mohammad Thaheemor The Express Tribune -lehdelle vuonna 2019.

Hän kertoi 5 000 perheen muuttaneen muualle meren aiheuttaman eroosion ja makean veden puutteen vuoksi.

Indus kuuluu siihen maailman valuma-alueiden ryhmään, joka kärsii vuosittain kahdeksan kuukautta vakavasta veden niukkuudesta. Maatalous tarvitsee veden säilytystä läpivuotisen saannin turvaamiseksi. Silti patoaltaiden kapasiteetti riittää vain kuukaudeksi, kun taas Egyptissä pariksi vuodeksi ja Intiassakin puoleksi vuodeksi.

WAA-sopimus tehtiin vuoden 1991 oloihin, jolloin koko maassa asui saman verran ihmisiä kuin nyky-Punjabissa. Tällä hetkellä Punjabissa elää 110 miljoonaa ihmistä, hieman yli puolet Pakistanin väestöstä, joista suurin osa maaseudulla.

Kiistoissa on kyse myös yhteiskuntaluokista, sillä maan keskiluokasta 59 prosenttia asuu Punjabissa, Sindhissä vain 22.

Puoluepolitiikka näyttelee kiistoissa omaa osaansa. Sindhin maakuntahallituksen johtava ministeri Murad Ali Shah on sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen, maan pääministeripuolue taas on viime vuosina ollut keskusta-oikeistolainen tai keskustalainen.

Water-tiedelehden mukaan maakuntien väliset vesikiistat uhkaavat sekä poliittista, sisäistä että ympäristöön liittyvää turvallisuutta hauraissa poliittisissa oloissa. Väkivaltaiset konfliktit on toistaiseksi vältetty.

Tilanne saattaa muuttua. The News International kertoi kesäkuussa 2020, että usealla paikkakunnalla Sindhissä akuutti kasteluveden puute oli johtanut mielenosoituksiin. Puuvilla-, sokeriruoko- ja riisisadot ovat tuhoutumassa, iskulauseissa ja kylteissä sanottiin. Ihmiset syyttivät johtavaa puoluetta lähellä olevien suurmaanomistajien käyttävän keinokasteluun laittomia kanavointeja pienviljelijöiden kustannuksella.

Vettä ”poistuu maasta” myös vientituotteissa

Pakistanin sininen vesijalanjälki on maailman kuudenneksi suurin, ja maa kuuluu (pdf) seitsemän suurimman piiloveden viejän joukkoon. Sen mahdollistaa Induksen kaksi kertaa Niiliä suurempi vuotuisvirtaama.

’Vesijalanjälki’ viittaa sekä tuotannossa käytetyn ja saastutetun veden määrään että alueeseen, jossa tuo vesi on käytetty. Vesijalanjäljen pinta- ja pohjaveden osuutta sanotaan siniseksi vesijalanjäljeksi. ’Piilovesi’ määritellään käytetyn veden määräksi ilman viittausta käyttöalueeseen.

Vesijalanjälkeen vaikuttavat alueen haihtuvuusolot, vesiteknologian taso ja muut vastaavat seikat, joten eri maissa syntyviä vesijalanjälkiä ei voi suoraan vertailla keskenään.

Pakistanin vesijalanjälkeä selittää esimerkiksi tekstiilien ja vaatteiden, viljelytuotteiden, nahan ja muiden eläinperäisten tuotteiden vienti, jotka muodostavat yli 70 prosenttia koko viennistä. Maa kuuluu myös maailman suurimpiin puuvillan ja riisin viejiin.

Viljatuotteiden kiloa kohden laskettu vesijalanjälki on suurempi kuin maailman keskiarvo. Vientipuuvillakilon vesijalanjälki ylittää globaalin keskiarvon lähes kaksinkertaisesti.

”Vaikka maatalous on laskenut 20 prosenttiin kansallisesta bruttokansantuotteesta, itse veden käyttö pysyy 90 prosentissa saatavissa olevasta vedestä. Kolme pääviljalajia, vehnä, riisi ja puuvilla, ovat viiden vesi-intensiivisimmän viljalajin joukossa”, kirjoitti pakistanilaisen Daily Times -lehden kommentaattori M Arsed Rafid toukokuussa.

Euroopan viidenneksi suurin puuvillaisten tekstiilien ja vaatteiden tuoja on Pakistan, joten eurooppalainenkin arki osallistuu Pakistanin vesipulaan.

Suuria ekologisia muutoksia

Pakistanin vesiongelmilla on pitkä historia. Muinoin Induksen ylimääräinen virtaus ohjattiin penkereille ja kauemmas pelloille. 1800-luvulla britit aloittivat veden kanavoinnin, mikä johti ongelmiin.

Suolatonta vettä on vain sadevesi. Virratessaan vesi irrottaa suoloja uomastaan ja keinokastelussa suolat kerääntyvät sinne, mihin vesi lopulta ohjataan. Keinokastelun aiheuttama suolaantuminen on maailmanlaajuinen ongelma, josta 2000-luvun taitteessa kärsi jo liki kolmannes keinokastellusta alasta. Pakistanissa suola jäytää kolmasosaa Suomea vastaavaa alaa.

107 000 kilometrin kanavointijärjestelmässä, joka vastaa lähes 40 kertaa matkaa Hangosta Utsjoelle ja takaisin, vettä menetetään melkein puolet haihtumisena ja vuotoina. Hävikki ylittää kuusinkertaisesti Mangla-padon tilavuuden. Manglaan mahtuisi seitsemän Lokan tekojärveä.

Viljelijöiden huolehtimissa virtausreiteissä hukka taas jää tuoreen tapaustutkimuksen (pdf) perusteella alle 15 prosenttiin.

Patoaminen ja kanavointi vaikuttaa myös luonnollisen virtaaman kuljettamaan sedimenttiin. Vähentynyt sedimentin kulkeutuminen aiheuttaa eroosiota jokiuomassa ja suistossa.

Huolimatta vuosia esitetyistä viljelijöiden ja tutkijoiden huomautuksista maan hallitus ei ole  suistoalueella tehnyt juuri mitään, kirjoitti The Third Pole toukokuussa. Yli miljoona ihmistä on muuttanut pakon edessä Karachiin. 200 vuodessa yli Kanta-Hämeen kokoinen alue on menettänyt alastaan yli 90 prosenttia.

Saadakseen federaation ja Sindhin hallitukset kuulemaan viestin, ”olemme huutaneet itsemme käheiksi,” harmitteli artikkelissa maakuntaedustuston Tanzeela Qambrani. ”Jos he eivät ota vastuutaan vakavasti, Pakistanin kartta muuttuu tulevina 50 vuotena, kun suisto vajoaa Arabianmereen.”
 
Kun vettä ja sedimenttiä ei tule, merivesi pääsee jo 90 kilometriä sisämaahan. Suiston ekosysteemi lukemattomine suurempine ja pienempine jokihaaroineen on vakavassa vaarassa.

Eroosio on rappeuttanut ennen maailman viidenneksi laajimman mangrovemetsän puoleen. Metsä on kuolemassa.

Mangroverannikot ovat vesieläinten lisääntymisaluetta, joten suiston tuho vie toimeentuloa kalastajiltakin.

Mehranin yliopiston tutkimus (pdf) paljasti vuonna 2018, että suistolla saa toimeentulonsa lähes miljoona ihmistä, joista lähes yhdeksän kymmenestä elää köyhyysrajan alapuolella ja näistä kolmannes ”köyhistä köyhimpinä”.

Ekologiset muutokset heikentävät sekä maan ruokaturvaa, ihmisten toimeentuloa että ulkomaankauppaa.

Maailman suurin ”vesitorni” sulaa

Induksen valuma-alue saa melkein kaiken virtaamastaan vuoristojäätiköiden ja -lumien vuodenaikojen mukaisesta sulannasta, jota ilman eivät ekosysteemit eivätkä ihmisten yhdyskunnat voisi selviytyä.

YK:n ympäristöohjelman UNEP:n jäätikköraportti on luonnehtinut planeetan vuoristojäätiköitä ”maailman vesitorneiksi”, joista Hindu Kushin ja Himalajan jäätiköiden varassa elää lähes puolet ihmiskunnasta.

Ilmastonmuutos nostaa vuoriston lämpötiloja nopeammin kuin maailmassa keskimäärin.

”Jos pysymme nykyisissä päästökehityksissä, menetämme kaksi kolmasosaa jäätiköistä”, sanoi International Center for Integrated Mountain Development -tutkimuslaitoksen johtaja David Molden amerikkalaiselle National Public Radiolle.

Mikäli pysyttäisiin IPCC:n vuoden 2018 raportin epätodennäköisessä 1,5 asteen lämpötilakehityksen rajoissa, jäätiköistä menetettäisiin kolmannes.

”On täysin selvää, mihin olemme menossa, ja se on hälyttävä uutinen”, Molden sanoi.

Sulaminen lisää sisäisiä jännityksiä, sillä veden väheneminen koko valuma-alueella pakottaa ihmiset etsimään elinehtoja muualta, eikä tilanne ole parempi maassa muuallakaan.

Mistä löytyisi ulospääsy?

Kiinalaisen ja pakistanilaisen yliopiston sekä saksalaisen kehitysinstituutin tutkijoiden vuonna 2019 julkaiseman artikkelin mukaan vuonna 2025 Pakistanissa ei ole enää juuri lainkaan puhdasta vettä. Jo nyt väestöstä neljä viidesosaa joutuu turvautumaan viemäriveden, maatalouskemikaalien ja teollisuussaasteiden pilaamaan veteen.

Tutkijaryhmä toteaa lukuisten toimenpidesuositusten yhteenvetona:

”Hallituksen tulee kiinnittää vakavaa huomiota veden suojeluun ja saastumisen vähentämiseen välttääkseen kuivuuksien, nälänhädän, sisäisen muuttoliikkeen ja biodiversiteettimenetysten vakavat seuraukset.”

Kesällä 2020 toimenpiteistä ei näy vahvoja viitteitä.

Kirjoittaja on globaaleihin vesikysymyksiin perehtynyt aktivisti, Siemenpuu-säätiön varapuheenjohtaja sekä Maailma.netiä julkaisevan Suomen OneWorld-portaaliyhdistyksen hallituksen jäsen.