Artikkeli on julkaistu alun perin Kepan blogissa.

Viime viikolla käynnistynyt Panamaleaks-tietovuoto on synnyttänyt satoja uutisia, joista suomalaisittain tähän mennessä kiinnostavin on ollut Ylen uutinen Nordean roolista Panaman ja Brittiläisten Neitsytsaarten lähes 400 veroparatiisitilin kätilönä.

Maanantaina 4.4. julkaisemassaan tiedotteessa Nordea sanoo varmistavansa "useilla prosesseilla, että asiakkaat ilmoittavat tietonsa asianomaisille veroviranomaisille". Tämän vuoden alusta käytössä olleiden sääntöjen mukaan "kaikki tarvittavat tiedot annetaan automaattisesti kaikille asianomaisille viranomaisille", Nordea jatkaa.

Automaattinen verotiedonvaihto on tosiaan edennyt harppauksin — mutta ei Panamassa. Panama on yksi harvoista valtioista jotka OECD on tiputtanut kokonaan pois automaattiseen tiedonvaihtoon osallistuvien maiden listalta.

Mistä automaattisessa tiedonvaihdossa on kyse? Aiemmin viranomaisten piti tietää etukäteen mitä tietoa he olivat vailla, tehdä yksityiskohtainen pyyntö tietojen toimittamisesta, ja toivoa sen jälkeen että vastaus saapuisi joskus. Toisin sanoen tarvittiin savuavan aseen merkki, malli ja sijaintipaikka, ennen kuin sitä voitiin lähteä tiedustelemaan.

Vuonna 2014 OECD esitteli muun muassa kehitysjärjestöjen pitkällisen kampanjoinnin tuloksena raportointijärjestelmän, jonka avulla tämä tiedonvaihto voidaan automatisoida. EU hyväksyi mallin samana vuonna ja moni veroparatiisi on liittynyt mukaan. Monenkeskisen sopimuksen piirissä on tätä kirjoittaessa 80 valtiota.

Myös Panama oli hetken aikaa tällä listalla. Se tiputettiin kuitenkin pois, kun saarivaltio julkaisi kuusikohtaiset reunaehtonsa tiedonvaihtoon osallistumiselle. Panama edellytti muun muassa täydellistä vastavuoroisuutta vaihdettaville tiedoille ja ilmoitti suostuvansa tiedonvaihtoon vain kahdenvälisten sopimusten perusteella.

Reunaehdot alleviivaavat OECD:n mallin laajempia ongelmia. Periaatteessa malli antaa maille mahdollisuuden liittyä monenkeskiseen sopimukseen, jonka allekirjoittajat vaihtavat tietoja automaattisesti kaikkien osallisten kesken.

"Esimerkiksi EU:ssa Suomi on ollut valitettavasti enemmän jarruna kuin etujoukoissa."

Käytännössä automaattisen, kattavan tiedonvaihdon tiellä on kuitenkin monia esteitä ja porsaanreikiä. Esimerkiksi Bahama-saaret ovat ilmoittaneet, etteivät ne tule vaihtamaan tietoja Latinalaisen Amerikan maiden kanssa.

Lisäksi sijoittajille luotiin mahdollisuus jättäytyä tiedonvaihdon ulkopuolelle avaamalla ennen vuotta 2016 sijoituksia, joiden arvo jäi alle 250 000 dollarin. Tietoja ei myöskään vaihdeta sijoituksista kultaan tai muihin arvoesineisiin. Puutteiden listaa olisi mahdollista jatkaa.

Vaikutusvaltaisimmilla mailla lienee käytännössä parhaimmat mahdollisuudet saada tiedonvaihto toimimaan mahdollisimman monen veroparatiisin kanssa. Monella tulotasoltaan köyhemmillä mailla on huonommat pelimerkit.

Sinänsä tärkeä uudistus jäi siis puolitiehen, kuten moni muukin vuosien 2007–2009 finanssikriisin jälkeen käynnistetty aloite. Näistä syistä veropako rikkaista ja köyhemmistä maista jatkuu myös tulevaisuudessa.

Suomella ja Euroopan unionilla olisi nyt tilaisuus puskea eteenpäin kunnianhimoisempia aloitteita. Suomessa ulkoministeriö on laittanut joitain tämän alueen hankkeita eteenpäin, mutta esimerkiksi EU:ssa Suomi on ollut valitettavasti enemmän jarruna kuin etujoukoissa.

Myös hallintarekisteröinnin laajentamisen ajaminen keinoilla millä hyvänsä on iso tahra aikana, jolloin kansainvälisen politiikan valtavirta vie avoimempien rekisterien suuntaan.

Äskeisessä kehysriihessä hallitus päätti leikata jo valmiiksi tallatuista kehitysyhteistyövaroista vielä 25 miljoonaa euroa lisää. Kansainvälisen veronkierron ja verojen välttelyn torjuntaan ei tarjottu mitään uutta. Tämä taitaa kertoa valitettavan paljon nykyhallituksen arvovalinnoista.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka seuraa kehitysrahoitusta ja kansainvälisiä rahoituslaitoksia.. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.