Artikkeli on julkaistu alun perin ilmasto.orgin blogissa.

Ilmastoneuvottelut päättyivät uuden ilmastosopimuksen hyväksyntään ja maailma huokaisi helpotuksesta. Mutta mitä sopimus tarkoittaa maailmalle ja Suomelle?

Ennen Pariisin kokousta toivo heräsi: onnistuvatko maailman johtajat tällä kertaa? Entä saavatko tiede ja kansalaiset äänensä kuuluville?

Seuratessani ilmastokokoukseen valmistautumista Bonnin välikokouksessa lokakuussa ja itse Pariisin kokousta, tunne siitä että läpimurto voidaan savuttaa, vahvistui. Näin ympärilläni valtavasti ihmisiä, jotka tekivät jo ilmastotekoja yhteiskunnan eri saroilla.

Pariisin sopimusta on helppo kritisoida, mutta 196 maan sopu on tärkeä askel kohti turvallisempaa maailmaa. Siitä on lupa olla onnellinen. Todelliset toimet tehdään tietenkin kaupungeissa, kunnissa, yhteisöissä, yrityksissä ja kodeissa. Suomalaiset Hinku-kunnat ovat tästä hyvä esimerkki. Kansainvälinen sopu antaa meille yhteisen suunnan, jota kohti kaikki maailman maat navigoivat. Pariisi toi takaisin luottamuksen yhteiseen asiaan.

Neuvottelujen hyvät, pahat ja rumat sekä jokerit

Kansainväliset prosessit uhkaavat usein kariutua yksittäisten maiden tai maaryhmien intresseihin, joita ei saada sovitettua yhteen. Vaadittiin ranskalaista diplomatiaa ja kansainvälistä painetta, jotta kaikkien osapuolien ääni tuli kuulluksi ja pahimmat änkyrät taltutetuksi.

Kansainvälinen Climate Action Network palkitsi neuvottelujen ajan kokouksen jarrumaita "Päivän fossiililla". Kahden viikon kisa ei ollut edes tiukka vaan Saudi-Arabia vei voiton kirkkaasti. Se pyrki koko neuvottelujen ajan vähentämään sopimuksen kunnianhimon tasoa ja vastusti mm. fossiilisista polttoaineista luopumista ja 1,5, asteen tavoitetta. Neuvottelujen vastarangankiiskiä ovat perinteisesti olleet myös Venezuela ja Venäjä. Pienet saarivaltiot taas ajoivat rohkeasti kunnianhimoa ja reiluja periaatteita.

Entä miten EU pärjäsi? Viime vuosina EU:n toimintakykyä on lamaannuttanut talous- ja pakolaiskriisi ja entinen ilmastopioneeri on näyttänyt päättämättömältä tavoitteissaan ja päästökauppansa toiminnan varmistamisessa. Neuvottelujen onnistumisen kannalta EU:lla oli rooli uuden lähestymistavan, kansallisten panosten (INDC), tuomisessa neuvottelujen pohjaksi. Tämä mahdollisti kansainvälisen sovun, vaikka lähestymistapa tuokin mukanaan ongelmia. EU ajoi myös panosten uudelleen tarkastelua viiden vuoden välein sekä ilmastotoimien läpinäkyvyyttä selkeiden raportointivelvoitteiden kautta.

EU pyrki myös tuomaan lento- ja laivaliikenteen osaksi sopimusta, siinä onnistumatta. Jotta tavoitteisiin päästään, lento- ja laivaliikenne on saatava mukaan. Positiivinen uutinen on, että lentoliikenteen osalta tositoimiin voidaan päästä vuoden sisällä, sillä ICAO (International Civil Aviation Organization) valmistelee ehdotusta lentoliikenteen päästöjen rajoittamiselle päästökaupan avulla.

Edistysaskelien vastapainoksi EU haparoi pitkän aikavälin tavoitteen ajamisessa ja ilmastotoimien kunnianhimossa ennen vuotta 2020. EU ei myöskään näyttäytynyt ihmisoikeuksien tai menetysten ja vahinkojen puolestapuhujana. Unionin talousministerit eivät onnistuneet saamaan selkeitä linjauksia rahoituskanavista, kuten päästökauppatulojen ohjauksesta ilmastorahoitukseksi, ja aikeet transaktioverolle ovat vielä epäselvät.

EU oli osa korkean kunnianhimon koalitiota (High Ambition Coalition), mutta sen työ vaikutti melko laimealta. Näin jälkikäteen arvioituna työ oli kuitenkin suunnitelmallista. Yleensä EU:n yhteistyö haavoittuvaisten maiden kanssa on ollut kokonaisuuden kannalta hedelmällistä. Uuden liittouman työtä kannattaa jatkaa ja lisätä kunnianhimoa kierros kierrokselta.

Pariisin sopimuksen heikkoutena voi pitää sitä, että sen suoma turvaverkko ilmastonmuutoksen haitoista kärsiville jäi heikoksi. Kuumuusaallot, tulvat ja hurrikaanit ovat nimittäin jo tätä päivää. Esimerkiksi ilmastopakolaisuuden käsittelemiseen ollaan kehittämässä vain suosituksia, kun tarve on selvästi vahvemmille toimille. Vahinkojen ja menetysten huomioinnin jarrumiehinä olivat monet teollisuusmaat. Kuitenkin kehikko vahinkojen ja menetysten käsittelylle Varsovan mekanismin (WIM) kautta vahvistettiin, joten jatkotoimille on olemassa alusta – tosin aikakehikko puuttuu. Vielä tarvitaan selkeää rahoitusta, jota toistaiseksi vain Yhdysvallat on luvannut. Entäs muut?

Kokouksen ohessa saimme uusia avauksia ilmastotoimiksi. Ne loivat positiivista kierrettä ja oikeaa henkeä neuvotteluihin. Sopimuksen ja osapuolten päätöksen lisäksi mailla on kotiin tuomisina useita yksityisen sektorin rahoitus- ja innovaatio-ohjelmia Lima-Pariisi-toiminta-agendan pohjalta. Se osoittaa, että valtiot eivät ole ainoita pelureita ilmastokentällä.

Uusi lämpötilatavoite suojelee haavoittuvaisimpia ekosysteemejä ja ihmisiä

Parhaita kotiin viemisiä ilmastokokouksesta on uusi lämpötilatavoite, jonka mukaan lämpötilannousu pysäytetään selvästi alle kahden asteen ja pyritään kohti 1,5 astetta. Jos lukee sopimuksen pitkän aikavälin tavoitteen päästöjen tasapainottamisesta, saattaa hämmentyä koko homman tarkoituksesta. Mutta yhdessä uuden lämpötilatavoitteen kanssa kokonaisuus hahmottuu. Tämä tavoite ei ole mahdollinen ilman fossiilisista polttoaineita luopumista ja pian.

Mitä tämä tarkoittaa maailman kannalta? Uusi lämpötilaraja saattaa olla kriittinen, jotta saamme säilytettyä osan Grönlannin mannerjäätiköstä. Myös ruokaturvan järkkyminen jäisi vähäisemmäksi, merien happamoituminen säilyisi kohtalaisena ja ainakin osalla koralliriutoista olisi mahdollisuus säilyä.

Merenpinnan nousu uhkaa asutusta alavilla alueilla erityisesti Kiinassa, Intiassa, Vietnamissa, Yhdysvalloissa ja Alankomaissa. Päästövähennysten epäonnistuminen ja neljän aseen lämpenemisen seurauksena muutto olisi edessä 627 miljoonalla ihmisellä. Kahden asteen lämpenemisen seurauksena 280 miljoonan ihmisen koti uhkaa jäädä vedenpinna nousun alle, kun taas alempi lämpötilatavoite puolittaisi ilmastonmuutoksen uhrien määrän 137 miljoonaan. Tavoite on siis taistelemisen arvoinen.

Uusi lämpötilatavoite tarkoittaa sitä, että UNEP:n mukaan kaikki hiilidioksidipäästöt on saatava nollaan ennen vuotta 2050 ja kaikki kasvihuonekaasupäästöt lopetettava vuosien 2060-2080 välillä. Tällöin 1,5 asteen tavoitteeseen pääsyyn on 50 % todennäköisyys. Toimien seurauksena lämpötila pysyy alle kahden asteen 85 % todennäköisyydellä.

"Jos Pariisin sopimuksen tavoitteisiin päästään, hiihtokelit eivät tulevaisuudessa rajoittuisi Suomessa vain Lappiin."

Skenaarioissa on mukana negatiiviset päästöt, jotka voidaan saada massiivisella uudelleenmetsityksellä tai hiilen varastointikeinoilla. Menetelmiin liittyy monia epävarmuuksia sekä hillinnän onnistumisen että ihmisoikeuksien ja luonnon monimuotoisuuden kannalta. Jos negatiiviset päästöt jätetään pois, muutoksen on oltava edellä esitettyä nopeampi.

On muistettava, että jos ilmasto lämpenee kaksi astetta, arktisen alueen ikiroudan sulamisesta seuraa kokonaisuudessaan noin 120 gigatonnin päästö vuoteen 2300 mennessä, joka nostaa maapallon keskilämpötilaa 0,2 astetta lisää.

Työ jatkuu - miten päästä maaliin?

Maiden nykyiset päästövähennyslupaukset ovat riittämättömiä suhteessa kahden asteen saati sitten 1,5, asteen tavoitteen kanssa. Maista vain viiden, Bhutanin, Etiopian, Marokon, Costa Rican ja Gambian, panokset on arvioitu riittäviksi. Muilla on vielä kirittävää.

Ranskan pääministeri François Hollande lupasi Pariisin ilmastokokouksen päätöspuheessaan nostaa maansa päästövähennystavoitetta ja kutsui kaikki muut maat mukaan talkoisiin. Toimia tarvitaan jo ennen vuotta 2020.

EU:n päästövähennystavoite vuoteen 2030 on ollut riittämätön, joten nyt on aika nostaa sitä suhteessa uuteen lämpötilatavoitteeseen. Climate Interactive arvioi, että 1,5 asteen lämpenemistavoite tarkoittaisi vuoteen 2030 mennessä EU:lle ja Yhdysvalloille vähintään 60 % päästövähennystä vuoden 2005 päästöistä. Kiinalta se vaatisi päästöjen huippua vuonna 2025. Työ alkaa heti ensi vuonna ennen kuin EU uudistaa energia- ja ilmasto sääntelyään. Päästökaupan katto on saatava kohdilleen, ylimääräiset päästöoikeudet eliminoitua ja päästöjen hinta kannustavaksi uusia investointeja varten. Lisäksi monipuoliseen uusiutuvaan energiaan, energian säästöön ja energiatehokkuuteen tulee panostaa entistä ponnekkaammin.

Kansainvälisen lämpötilarajan muutos vaikuttaa myös Suomen ilmastopolitiikkaan, näin linjaa jo ilmastolaki. Suomen on lisättävä ilmastotoimiaan ilmasto- ja energiastrategian päivityksessä ja jätettävä hyvästit fossiilisille polttoaineille sekä turpeelle. Jotta ilmastotoimilla olisi kansalaisten tuki, tiettyjen elinkeinomuotojen poisjäännin myötä muutosturvasta on huolehdittava inhimillisellä tavalla. Poliitikoillamme on tästä vastuu.

Sopimuksen mukaan rahavirrat on suunnattava pois saastuttavista energiamuodoista kohti kestävän yhteiskunnan ratkaisuja. Suomessakin on otettava uusi asenne fossiilitukien poistamiseen ja investointien siirtämiseen uusiutuviin.

Millainen on tulevaisuuden Suomi?

Jos Pariisin sopimuksen tavoitteisiin päästään, hiihtokelit eivät tulevaisuudessa rajoittuisi Suomessa vain Lappiin. Luonnon monimuotoisuuden romahtamiselta ilmastonmuutoksen seurauksena voidaan välttyä. Maankäytössä ollaan yhä tarkempia, jotta metsäpinta-ala ei vähene ja ekosysteemien toiminnasta ja kyvystä sitoa ja varastoida hiiltä huolehditaan.

Energiamarkkinat muuttuvat täysin. Rakennuksemme ovat energiapihejä ja asuinpinta-alat kohtuullistuvat. Ruokavaliomme siirtyy kasvispainotteiseksi. Vastaisuudessa pidämme huolta ekosysteemien eheydestä ja luonnon monimuotoisuudesta, jotta ekosysteemit voivat taata maapallon säilymisen asumiskelpoisena.

Ilmastonmuutos avaa silmämme maapallomme rajallisuudelle ja yhteiskunnallisen muutoksen välttämättömyydelle. Elämä ilmastoystävällisesti, energiaa säästäen ja täysin uusiutuvaan energiaan nojaten on mahdollista.

Suurin muutos tarvitaan päidemme sisällä. Meidän jokaisen on vaadittava päättäjiltämme tekoja ja oltava itse valmiita toimimaan kestävämmän maailman puolesta. Silloin se on mahdollista ja realistista.

Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija.