Artikkeli on julkaistu alunperin Leo Straniuksen blogissa.

Meillä suomalaisilla on tapana ajatella, että olemme sivistyneitä, rehellisiä ja tunnollisia ympäristökysymysten edelläkävijöitä, jotka rakastavat puhdasta luontoa ja sinisiä järviä.

Ilmastopolitiikassa totuus on kuitenkin toinen: kansainvälisessä vertailussa Suomen ilmastopolitiikka on kelvotonta, kunnianhimottomuudessaan kuudenneksi surkeinta koko EU:ssa.

"Monen suomalaisen poliitikon mielestä arktinen öljynporaus on hyvää bisnestä ja öljy pitää hyödyntää."

Ajatus siitä, että jotain on tehtävä, oli oikeastaan muhinut mielessä jo pari vuotta. Tänä syksynä päätimme kaveriporukalla, että nyt olisi aika toimia.

Päätimme lanseerata Rajalla-tempauksen heti IPCC:n raportin julkaisun jälkeen. Silloin media olisi pullollaan keskustelua ilmastopolitiikasta. Miten typerä ajatuksemme olikaan – poliittista keskustelua ei syntynyt lainkaan ja raportti vaiettiin kuoliaaksi muutamassa päivässä.

Yritin itse kahlata läpi kuluvan vuoden keväällä julkaistun kansallisen energia- ja ilmastostrategian. Milloin sen ympäripyöreä epämääräisyys ei nukuttanut, se jätti jälkeensä hämmennystä: 

1) Suomen hallitus on sitoutunut pysäyttämään ilmaston lämpenemisen kahteen asteeseen sekä hallitusohjelmassa että EU:n tasolla. Tämä tarkoittaa, että Suomen päästöjä on vähennettävä vähintään 80-95 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Jotta kahden asteen tavoitteeseen päästäisiin ilman haastavia ja kalliita päästöjen romahdutuksia tulevilla vuosikymmenillä, pitäisi päästövähennysten tahdin olla paljon nykyistä rivakampi. Päästöjä pitäisi vähentää 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

Suomen päästövähennystavoite – osana EU:ta – on kuitenkin vain 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

2) Energia- ja ilmastostrategia linjaa, että Suomi irtautuu kivihiilestä vuoteen 2025 mennessä. Ohjaus ei taida oikein toimia. Muun muassa Helsingissä harkitaan nykyisten hiilivoimaloiden remontoimista, jotta ne voisivat jatkaa kivihiilen polttamista vielä seuraavat 50 vuotta. Helsingin päätös on merkittävä, sillä tuotamme noin 5 prosenttia koko Suomen hiilidioksidipäästöistä.

3) Strategiassa kuvataan mittavasti EU:n ilmastopolitiikkaa. Paperi toteaa esimerkiksi, että "Suomen energia- ja ilmastostrategia perustetaan oletukseen, että EU tekee tarvittavat toimenpiteet, jotta päästöoikeuksien hinta vuosina 2020–2030 on selvästi nykyistä korkeampi." Epäselväksi jää, mitä Suomi itse tekee ja millaisia kantoja se ajaa EU:ssa? Erityisen ajankohtainen kysymys on nyt kun päästökauppa vesitettiin Euroopan parlamentissa huhtikuussa 2013.

Yhtä hämmentävää on myös työ- ja elinkeinoministeriön ilmastopuhe.

Ministeriön sivuja selatessa käy ilmi, että Suomen ilmasto- ja energiapolitiikan ensimmäinen tavoite on talouskasvun tukeminen. Tämä varmaan selittää sen, miksi monen suomalaisen poliitikon mielestä arktinen öljynporaus on hyvää bisnestä ja öljy pitää hyödyntää. "Joku poraa sen sieltä kuitenkin."

Arktiksen tapauksessa yhtälö on yhteen sovittamaton. Suomen pitäisi tehdä kaikkensa sen eteen, että arktinen öljy pysyy meren pohjassa, tai sanoa suoraan, että ilmastonmuutoksen torjunta ei kiinnosta.

Suomeen tuotiin vuonna 2011 energiatuotteita 13,2 miljardilla eurolla. Kotimaisen uusiutuvan energian markkinat olisivat valtavat ja korjaisivat Suomen vaihtotasetta kuntoon. Suomessa investoidaan kuitenkin ranskalaiseen tai venäläiseen ydinvoimaan ja haitataan pienenergian tuotantoa monimutkaisilla lupajärjestelyillä. Onneksi ohjausta tulee ulkopuolelta. Viime viikolla 72 globaalia sijoitusyhtiötä lähettivät energiayhtiöille kirjeen, jossa ne pyysivät harkitsemaan tarkkaan sijoittamista fossiiliseen energiaan. Yhdysvalloissa eläkevaroja hallinnoivan Calpers-yhtiön toimitusjohtaja totesi "Emme voi investoida ilmastokatastrofiin".

Vihoviimeinen tekosyy on isompien maiden vielä isommat ilmastosynnit. Suomi ei voi muuttaa Kiinaa, mutta voimme varmistaa omalla ilmastopolitiikallamme, että itse olemme mukana ratkaisemassa ilmastokatastrofia.

Ja ihan aluksi meidän kansalaisten on varmistettava, että saamme omat päättäjämme mukaan ratkaisemaan maapallon kohtalonkysymystä.

Osallistun 14.11. järjestettävään mielenosoitukseen Rautatientorilla ja annan ilmastokatastrofin torjunnalle 15 minuuttia aikaani. Etujärjestöjen ristitulessa päättäjille on välitettävä viesti siitä, että kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla on meidän tavallisten kansalaisten tuki. Tulethan sinäkin ottamaan paikkasi Rajalla ja kertomaan, ettei ilmastokatastrofia saa päästää karkaamaan käsistä.

Sonja Vartiala toimii vapaaehtoisena kansalaisten Rajalla 2013 -ilmastotempauksessa.