Tunisialaisella Yassine Ayarilla on monta ominaisuutta, joita pidetään viime vuoden arabikevään voimavaroina. Hän on nettiaktivisti, nuori ja muslimi. Samalla hän edustaa myös sitä tunisialaista sukupolvea, joka odottaa konkreettisempaa demokratiaa ja panee hanttiin kehityksen lamaantumiselle.

Tälle sukupolvelle on yhteistä kokonainen eletty elämä presidentti Zine Bel-Abidine Ben Alin varjon alla. Hyvän koulutuksen ja internetin ansiosta heitä yhdistää myös tietoisuus toisenlaisen arjen mahdollisuudesta.

Ayari tuli Tunisian viimevuotisen vallankumouksen aikana tunnetuksi ahkerana nettiaktivistina. Poliittinen herätys oli kuitenkin koittanut jo aiemmin – kirjaimellisena läimäytyksenä. 18-vuotiaana Tunisin metrossa matkustanut Ayari joutui poliisin pahoinpitelemäksi naurettuaan kovaan ääneen ja sitten kyseenalaistettuaan viranomaisten tylyn huomautuksen.

"Toinen läpsäys oli ensimmäinen ulkomaanmatkani Pariisiin vuonna 2003, jolloin minut yllätti versio maailmasta, jossa sananvapaus ja tiedonvälitys eivät olleet yhtä anarkian kanssa."

Vuonna 2007 Ayari astui ensimmäistä kertaa valokeilaan julkisella kannanotolla verkossa. Verkkoaktivismista kasvoi tärkeä alusta tulevalle vallankumoukselliselle.

"Muita vaihtoehtoja ei olisi ollutkaan maassa, jossa Ben Alin aikainen vanhoillinen hallinto ei vieläkään salli nuorille muita turvallisia kanavia osattomuutensa ja tyytymättömyytensä ilmaisemiseksi", Ayari sanoo.

Protesteja ja bloggausta

Tunisialaiset nousivat vaatimaan presidentti Ben Alin eroa vuodenvaihteessa 2010–2011. Ayari kuitenkin lähti mukaan edistämään kapinaliikettä jo kuukausia ennen kuin mielenosoituksista tuli päivittäisiä tapahtumia.

Esimerkiksi toukokuussa 2010 hän järjesti ystävänsä Slim Amamoun kanssa avoimen protestitilaisuuden sensuuria vastaan Tunisin kahviloissa sen jälkeen, kun viranomaiset olivat tukahduttaneet alkuperäiset suunnitelmat kansainväliseen mielenosoitukseen osallistumisesta.

Kaksikko joutui jopa pidätetyksi touhuistaan, mutta kun ihmiset lähtivät kadulle, ainakin asiat alkoivat muuttua, Ayari muistelee.

Vaikeammiksi asiat muuttuivatkin. Väkivaltaisuuksien kärjistyessä tammikuussa 2011 Ayari tunsi tarvetta saada Tunisian tilanteen kansainväliseen valokeilaan keinolla millä hyvänsä. Hän pommitti viikkojen ajan uutistoimistoja ja muita lähteitä maailmalla kaikella tiedolla, jonka vain sai kasaan tietokoneensa ääreltä.

"Siinä vaiheessa olimme ohittaneet pisteen, jolta ei ollut paluuta. Tärkeätä oli puskea eteenpäin. Ja silloin kun alkaa olla kyse ihmishengistä, haluat tehdä kaiken, mitä tehtävissä on, jotta kansaasi ei enää tapettaisi."

Epätoivo ajoi Ayarin jopa valheellisesti twiittaamaan, että maan armeija on kieltäytynyt olemasta Ben Alin puolella. Tarkoituksena oli luoda turvallisuuden tunnetta mielenosoittajille.

"Paljastaessani totuuden heinäkuussa moni pettyi, sillä olin kuitenkin onnistunut rakentamaan itselleni luotettavan maineen. Pyysin anteeksi. Mutta jos 7. tammikuuta koittaisi uudestaan, tekisin ehdottomasti taas saman."

Sukupolvien kuilu

Vallankumous pakotti 23 vuotta presidenttinä toimineen Ben Alin lähtemään maasta tammikuussa 2011. Mitä tulevaisuudelta voi nyt odottaa?

Ayarin mukaan työ on yhä pahasti kesken, vaikka kansannousu toikin tunisialaisille ensimmäiset vapaat vaalit vuosisatoihin.

"Vanhempien, yli viisikymppisten, sukupolvi joko uskoo tai pelkää, etteivät suuret muutokset ole tarpeellisia tai sitten edes mahdollisiakaan. Tästä seuraa, että samat ihmiset, joiden käsiin valta ajautui Ben Alin hallinnon aikana, valitsevat jatkuvuuden nimissä vain näennäisesti paremman vastineen sorrolle", hän kuvailee.

Vaikka päättäjät ja länsimainen media edelleen maalaavat kuvaa ideologisesta kamppailusta esimerkiksi modernismin ja islamistien välillä, yksi suurimmista haasteista pysyvän muutoksen kannalta on sukupolvien välillä oleva kuilu, hän toteaa.

Lue Yassine Ayarin englanninkielinen blogikirjoitus Helsingin vierailustaan: http://mel7it3.blogspot.fr/2012/05/tunisian-man-in-helsinki.html