Artikkeli on julkaistu alun perin Maailman ruokaohjelman verkkosivuilla.

WFP:n norjalainen työntekijä Enja Sæthren kertoo kokemuksistaan maanjäristyksen jälkeen.

Olin matkalla takaisin Kathmanduun kenttämatkalta Nepaljungin alueelta, jotka kärsivät pahiten tulvista vuonna 2014. Olimme autossa keskellä siltaa, kun edessämme oleva nainen yhtäkkiä lensi moottoripyöränsä selästä. Nepalilainen autonkuljettaja ymmärsi heti mistä on kyse – maanjäristys ravisteli Kathmandun laaksoa.

Oli erittäin vaikeaa ajatella selkeästi: ensin juoksimme ulos autosta ja seisoimme läheisen pylvään vieressä, mutta maanjäristykset muuttuivat voimakkaammiksi, ja ymmärsimme, että meidän on päästävä sillan yli. Päätimme lähteä WFP:n toimistolle. Matkalla näimme sortuneita rakennuksia ja epätoivoisia ihmisiä juoksentelemassa ympäriinsä. Kun vihdoin pääsimme toimistolle, yksi turvamiehistä oli lamaantunut kauhusta. Veimme hänet pikaisesti sairaalaan ja palasimme toimistolle.

Seuraavien tuntien aikana jälkijäristykset jatkuivat ja yhä enemmän ihmisiä eri YK-järjestöistä tuli etsimään suojaa. Koska ilma viileni, pysyttelimme sisällä YK:n ajoneuvoissa ja pidimme yhteyttä kollegoihimme radioiden avulla.

Kotini sijaitsee Patan Durbar -aukiolla, joka on yksi pahasti vaurioituneista temppelialueista. Yritin päästä kotiini hakemaan tietokoneeni sekä muutamia työpapereita, mutta alue oli niin pahasti tuhoutunut, etten päässyt läpi. Soitin nepalilaiselle perheelle, jonka luona asun. He olivat onneksi kunnossa, mutta kielsivät minua tulemasta kotiin. Yön aikana vaihdoin paikkaa useaan kertaan etsien turvallista paikkaa. Kathmandu on kaupunki, jossa on paljon vanhoja, korkeita rakennuksia, jotka eivät ole tehty kestämään maanjäristyksiä. Yö kului epävarmuuden ja huolen merkeissä, ja aamulla minua odotti vallitseva inhimillinen kriisi.

Seuraavana päivänä lähdin tutkimaan tuhoja ja selvittämään avun tarvetta. Katsellessani tuhoutuneita taloja ja jutellessani ihmisten kanssa, jotka olivat nyt kodittomia, ja joiden perheenjäseniä oli kuollut tai loukkaantunut, tunsin itseni onnekkaaksi. Oma perheeni oli Norjassa turvassa.

"Jatkuvasti kuulen huhuja siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ihmiset ovat edelleen hyvin peloissaan."

Saman tien tunsin suurta tarvetta edistää asioita ja tehdä jotain hyödyllistä. Kaaoksessa kesti kuitenkin hetken aikaa selvittää, missä olisi suurin tarve avulle.

Alussa kaikki oli hyvin kaoottista; vaikka tiesimme tämän tapahtuvan jossain vaiheessa vuotta, emme pystyneet täysin valmistautumaan – ainakaan henkisesti. Pahinta on tiedon puute. Monien luonnonkatastrofien osalta nepalilaisilla on paljon tietoa, mitä tulee tapahtumaan ja kuinka on viisasta toimia. Maanjäristys tapahtuu vain kerran 80 vuodessa ja on hyvin hankalasti ennustettavissa, joten siitä myös tiedetään vähän. Aluksi luulimme, että täällä olisi kaksi suurempaa järistystä ja 12 pienempää jälkijäristystä, mutta jälkijäristykset ovat olleet paljon voimakkaampia kuin ennustettiin, yksi niistä jopa 6,7 magnitudia. Jatkuvasti kuulen huhuja siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ihmiset ovat edelleen hyvin peloissaan.

Olen erittäin huolissani jälkiseurauksista ja mahdollisesti seuraavasta sosiaalisesta kriisistä. Kadulla asuvien ihmisten hygieniaolosuhteet ovat kehnot. Mitä tapahtuu, kun heidän terveydentilansa heikkenee ja sairaalat ovat jo täynnä maanjäristyksessä loukkaantuneita ihmisiä? Miten ihmiset reagoivat, jos kaupoista loppuu ruoka? WFP on aloittanut hätäoperaation, ja koska toimistomme on korkeassa tiilirakennuksessa, olemme muuttaneet lentokentälle, jossa valmistelemme tulevaa ruuanjakelua.

Olemme omistautuneita työlle ja teemme kollegoideni kanssa tiiviisti yhteistyötä, lähinnä keksien voimalla. Emme ole juuri nukkuneet kolmeen yöhön ja monet ovat huolissaan perheestään. Tilanne on täysin vieras meille kaikille, sillä joudumme tekemään tehtäviä, joita emme yleensä ole tottuneet tekemään. Työympäristö on jännittynyt, mutta organisaatiomme tekemän työn merkitys ei koskaan ole ollut yhtä selkeä kuin nyt.

Maanjäristyksen aiheuttamasta murheesta huolimatta tunnen itseni etuoikeutetuksi, että saan olla Nepalissa ja että minulla on mahdollisuus auttaa tässä tilanteessa.

Mitä WFP tekee?

WFP aloitti hätäoperaation 36 tuntia maanjäristyksen jälkeen. Maanantaihin mennessä WFP oli toimittanut 10 tonnia riisiä, papuja, ja korkean energian keksejä, jotta jakelu voidaan aloittaa pahiten kärsineillä alueilla, eli tällä hetkellä seitsemässä Gorkhan piirikunnassa. Hallitus on julistanut hätätilan ja pyytänyt kansainvälistä humanitaarista apua. Ruuanjakelun on määrä alkaa 28. huhtikuuta, alle 72 tuntia katastrofin alkamisen jälkeen.

WFP:n Haavoittuvuusarviointi ja kartoitus -ryhmät käyttävät satelliittikuvia sekä kaikkea saatavilla olevaa tietoa tehdäkseen arvioita tilanteesta, sekä tunnistaakseen vahingoittuneiden paikkojen ja ihmisten määrää. Pelastuspalveluun erikoistuneet ryhmät ovat joko saapuneet tai matkalla Nepaliin tukemaan logistiikassa, tietojärjestelmissä ja ruoka-avustuksessa. Hätäjärjestelyt on aktivoituina vastataksemme katastrofiin.

WFP:n televiestintä- ja logistiikkatiimit ovat työskennelleet viime vuosien ajan tiiviissä yhteistyössä Nepalin hallituksen kanssa. He ovat yhdessä kehittäneet katastrofivalmiuksia, jotta maanjäristyksiin voitaisiin vastata paremmin.

WFP työskentelee Tribhuvan kansainvälisellä lentokentällä, Kathmandussa sijaitsevasta humanitaarisesta tukikohdasta (Humanitarian Staging Area, HSA) käsin. Tukikohta avattiin vasta viime kuussa ja se on osa WFP:n katastrofivalmiustyötä Nepalissa. Se pitää sisällään sähkövirtalähteen, viestintävälineitä, säilytystiloja ja toimistorakennuksia.

Lentokenttä on toiminnassa, mutta sen odotetaan ruuhkautuvan, kun enemmän ja enemmän avustustyöntekijöitä ja hätäaputarvikkeita saapuu paikalle. WFP:n humanitaarinen tukikohta on ohjeistettu koordinoimaan hätäaputoimituksia, jotta ne saataisiin pois alta ja apua tarvitseville mahdollisimman pian.