Viimeaikaiselle globalisaatiokriittiselle liikehdinnälle on ollut ominaista vahva suhde julkisuuteen. Liikkeet pyrkivät paitsi vaikuttamaan maailman tapahtumien käsittelyyn valtamediassa, myös luomaan omaa rinnakkaistiedotustaan. Esimerkiksi totuus mielenosoituksista - "mitä todella tapahtui Göteborgissa?" on dokumenteissa vähintään yhtä suuri puheenaihe kuin EU:n politiikka, käy ilmi Tampereen elokuvajuhlilla.

Viimeaikainen globalisaatiokriittinen liikehdintä on tullut tunnetuksi siitä, että se on kyennyt mobilisoimaan valtavia mielenosoittajajoukkoja ja verkostoitumaan kansallisvaltioiden rajojen yli. Näiden lisäksi liikkeelle on ollut ominaista nimenomaan suhde julkisuuteen. Tällä kaikella on myös teknologinen perustansa: viestintäteknologian uusimmat innovaatiot ovat tehneet nykyaikaisen liikehdinnän mahdolliseksi.

Liikkeet pyrkivät paitsi vaikuttamaan maailman tapahtumien käsittelyyn valtamediassa, myös luomaan omaa rinnakkaistiedotustaan. Dokumenttien tekeminen ja levittäminen on nykyteknologialla tavallisille aktivisteille täysin mahdollista. Monet dokumentit keskittyvätkin erilaisten tapahtumien “vastatiedotukseen”: esimerkiksi globalisaatiomielenosoituksista halutaan antaa toisenlaista kuvaa TV-uutisten mellakoiden rinnalle.

Aktivistidokumentteihin tallentuu myös liikkeen muisti. Göteborgin mielenosoitusten yhteydessä totuus mielenosoituksista - “mitä todella tapahtui Göteborgissa?” on dokumenteissa vähintään yhtä suuri puheenaihe kuin EU:n politiikka. Uusliberalismin vastaisten mielenosoitusten globalisoituminen on luonut henkeä liikkeen sisällä, ja protestien valtavaa määrää esittelevät dokumentit pyrkivät osaltaan nostamaan sitä.

Tampereen elokuvajuhlien “aktivismin yössä” näytetyt 8 tuntia dokumentteja edustavat tyylilajia, joka on outo sekoitus taidetta, dokumentointia ja poliittista toimintaa. Dokumentit ovat pääosin aktivistien tekemiä, poliittisiin tarkoituksiin. Ne kertovat aktivisteista ja kansanliikkeistä, ja samalla välittävät poliittista sanomaansa.

“Totta kai näiden dokumenttien tehtävä on myös luoda vastarinnan mielialaa, näyttää että maailmassa kamppaillaan. Esimerkiksi Suomessa tiedetään uskomattoman vähän siitä, miten valtavat protestit Yhdysvalloissa oli Irakin sodan alettua. San Fransiscossa liikekeskusta suljettiin täysin,” sanoo elokuvajuhlien tiedottaja Antti Tietäväinen viitaten yön aikana esitettyyn We interrupt this empire -dokumenttiin.

Illan dokumenteissa esiintyvät saamelaiset, köyhät intialaiset, Yhdysvaltain mustat, zapatistit, kettutytöt ja 60-luvun suomalaiset vasemmistoradikaalit. Dokumenteissa osoitetaan mieltä San Fransiscossa, Palestiinassa, Buenos Airesissa, Prahassa ja Suomen presidentinlinnan edustalla.

Mitä yhteistä näillä kaikilla aiheilla lopulta on? Tietäväisen mukaan tärkeintä on avoin poliittisuus. Aktivistidokumentit eivät pyri olemaan puolueettomia, vaan hyvin tietoisesti ja näkyvästi antavat äänen niille, jotka pyrkivät muuttamaan maailmaa.

Digitaalinen kuilu

Koko iltaman aloittanut dokumentti kertoi Yhdysvaltain mustien vapautusliikkeen keulakuvasta, Malcolm X:stä. Malcolmista sanotaan elokuvassa, että hän on ensimmäinen “mediapoliitikko”, karsimaattinen esiintyjä joka osasi käyttää julkisuutta hyväkseen. Onko koko kansalaisaktivismin dokumentoiminen siis vain dokumenttia niistä, jotka tietävät miten hyödyntää julkisuutta?

“Voihan niin sanoa,” Tietäväinen vastaa. “Kaikki yhteiskunnalliset kamppailut käydään nykyisin julkisuudessa, ja julkisuuden hallinnasta on tullut aktivisteille yhä tärkeämpää. Ainakaan tätä aspektia ei voi sivuuttaa.”

Voisikin kysyä, eivätkö teknologian tuomat mahdollisuudet synnytä myös uusia jakolinjoja? Onko globalisaatiokriittinen liikehdintä jakautunut niihin, joilla on saatavillaan välineet julkisuuspeliin osallistumiseen, ja niihin, joilla ei ole? Tietäväisen mukaan huoli on vähintäänkin aiheellinen.

“Tämä pääsy teknologiaan liittyy digitaaliseen kuiluun, joka on suurimpia kuiluja rikkaiden ja köyhien välillä tämän päivän maailmassa, ja totta kai sillä on vaikutuksia myös aktivistipiirien sisällä,” Tietäväinen sanoo. “Toisaalta ne Etelän liikkeet, jotka ovat osanneet hyödyntää julkisuutta, ovat saaneet asiaansa esiin tavalla, jota ei olisi voinut kuvitellakaan parikymmentä vuotta sitten, otetaan nyt vaikka esimerkiksi Meksikon zapatistit.”

Tietäväinen uskoo, että globalisaatiokriittisen liikkeen poliittiset tavoitteet ovat maasta riippumatta varsin yhtenäisiä, mutta painotuseroja kyllä löytyy. Hänen mukaansa dokumentoinnin lähtökohtien tulisi syntyä liikkeen sisällä - muutoin riskinä on, että aktivistit digitaalisen kuilun toisella puolen kokevat olevansa edelleenkin vain objekteja, joita hyödynnetään osana pohjoisen aktivistien omaa tiedonvälitystä.

Tietäväinen kertoo kuitenkin löytäneensä maantieteellisesti ja temaattisesti kattavan otoksen dokumentteja. Eurooppa, Yhdysvallat, Intia, Latinalainen Amerikka ja Afrikka ovat kaikki näyttämöinä. Teemat ovat moninaisia, ainoastaan naisten vapautusliikkeen puuttuminen harmittaa Tietäväistä. “Sellaisia hyviä dokumentteja ei oikein ole. Kertovia elokuvia kyllä olisi.”

Tietäväinen muistuttaa myös, että näytöksen monipuolisuuden mahdollisti se, että aktivistidokumentteja on niin monesta ympäristöstä - digitaalinen kuilu ei siis ole ainakaan yksinkertaisesti valtiorajoja noudattava. Lisäksi elokuvaa on ollut jo ennen internetiä, vaikka se nykyisin syntyykin helpommin. “Elokuva on pitkään ollut politiikan väline. Sitä käyttivät esimerkiksi jo Mustat pantterit ja Chilen demokratialiike,” Tietäväinen muistuttaa.